SRL100-juhlavuosi jatkuu GP-finaalissa, Suomenratsujen Kuninkaallisissa ja muissa tapahtumissa
31.7.2020
SRL100-vuosi jatkuu juhlan merkeissä elokuussa GP-finaalissa Laaksolla ja syyskuussa sekä Suomenratsujen Kuninkaallisissa Ypäjällä ja että SM-koulukilpailuissa Woikoskella Mäntyharjulla. Marraskuussa järjestetään Urheilun SRL100-juhlafoorumi ja joulukuu huipentuu juhlaristeilyyn Tallinnaan. Livelähetykset facebookissa jatkuvat myös juhlavuoden merkeissä.
Patricia Westman - Carmenzata Laaksolla 2019, kuva Heidi Lammi
SRL100-juhlaa vietetään elokuun puolivälissä Laakson Ratsastusstadionilla GP-finaalissa, jota isännöi Suomen kenttäratsastusseura, maamme vanhin ratsastusseura. Sunnuntaina iltapäivällä hypätään LähiTapiola GP-sarjan finaali, ja yleisöä hemmotellaan myös menevillä lajiesittelyillä.
Areenalla nähdään mm. vikeltäjät, ratsastusjousiampuja Katariina Cozmei sekä uutta ratsastusammunta-lajia esittelevä Kari Kallonen. SRL100-alueeella pääsee keskustelemaan esiintyjien kanssa ja tutustumaan hevosiin ja varusteisiin. Supersuosittu SRL100 onnenpyörä on tietysti mukana ja perheen pienimmille on tarjolla ponitalutusta. Ravintolateltta pitää huolen, että paikalta ei tarvitse poistua muualle ruokailemaan. Luvassa on siis koko perheen GP-finaali.
Kaikki pääsevät mukaan seuraamaan tapahtumaa, sillä paikan päältä on suora lähetys Haven Livessä!
Vikellys on myös upea näytöslaji, ja sitä on luvassa myös Laaksolla. ilma Männistö ja Maija Tissarinen ja hevosena Atterupgaards Marlene II Aino Nations Cupissa vuosi sitten
Suomenratsujen Kuninkaalliset juhlahengessä
SRL100-juhla näkyy myös perinteikkäässä ja suositussa Suomenratsujen Kuninkaalliset -tapahtumassa Hevosopistolla syyskuun alussa. Upean suomenhevosurheilun lomassa toteutetaan hyväntekeväisyyshuutokauppa meklarina Teemu Ahtee, ja tuotto ohjataan suomenratsujen kilpailutoiminnan hyväksi. SRL palkitsee paikan päällä tulevaisuuden lupauksen sekä hevosten että ratsastajien joukosta.
Suomenratsujen Kuninkaallisissa juhlitaan suomenhevosta ja 100-vuotiasta Ratsastajainliittoa.
SRL100-juhlaa livelähetyksissä
SRL100-juhlavuotta on juhlistettu Facebookin livelähetyksillä. Suosituissa Pysy Kyydissä! -livelähetyksissä on nähty läpileikkausta ratsastuksen lajeista. Lisää lajiesittelyjä sekä mielenkiintoisia hevosihmisiä on luvassa edelleen keskiviikkoisin klo 18 SRL:n Facebookissa. Pysy Kyydissä -lähetykset sekä kevään asiantuntijaluennot voi katsoa myös jälkikäteen liiton Facebook-kanavan videoissa.
Muistakaa osallistua jokaviikkoiseen Instagramin kuvakilpailuun, viikkopalkinnot odottavat ja koko kuvakisan voittaja palkitaan syksyn juhlaristeilyllä. #srlkuvakisa ja #srl100kuvakisa
Juhlatapahtumia kalenteriin
- 14.–16.8. Esteratsastuksen GP-finaali Helsinki, Laakson ratsastusstadion
- 3.–6.9. Suomenratsujen Kuninkaalliset, Hevosopisto, Ypäjä
- 18.–20.9. Woikoski Dressage Derby, Mäntyharju, koulu- ja pararatsastuksen SM-kilpailut
- 21.11. SRL100 Urheilufoorumi
- 12.-13.12. SRL100 Juhlaristeily Tallinnaan
Kaikki muutkin tapahtumat ovat lämpimästi tervetulleita juhlavuoden juhlintaan!
Ilmoita tapahtumasi: SRL100-juhlavuoden projektipäällikkö Ulla Nurmi, ulla.nurmi@ratsastus.fi
Ratsastusammunnan eli uuden Cowboy Mounted Air Shooting -lajin ”isä” Kari Kallonen esittelee lajia käytännssä Laaksolla, myös varusteisiin pääsee tutustumaan.
Uutiset
- 18.7.2025Annina Nordström ja Fuzhou ensimmäisissä EM-kilpailuissaan 50 parhaan joukossa
- 18.7.2025Valjakkoajon Nordic Masters Driving Ypäjällä – jokaisen senioriluokan koulukokeen kärjessä suomalaisvaljakko
- 17.7.2025Annina Nordström ja Fuzhou semifinaaliin esteratsastuksen EM-kilpailuissa A Coruñassa
- 17.7.2025Suomalaisvikeltäjille menestystä Flyingen kolmen tähden kilpailussa – Anna Kivistö kolmas 3* yksinvikellyksessä
- 15.7.2025Valjakkoajon Nordic Masters Driving Ypäjän Hevosopistolla – mukana 38 kansainvälistä valjakkoa
- 15.7.2025Kouluratsastuksen Pohjola-finalistit selvillä
- 15.7.2025Annina Nordströmin Fuzhou läpi eläinlääkärintarkastuksesta – ratsukko kilpailee ensimmäisen EM-ratansa huomenna A Coruñassa
- 14.7.2025Askellajiratsastuksen SM - finaalipäivän palkintohuumaa Ypäjällä!
- 13.7.2025Elli Viitala ja Woodcroft Rockstar Pohjola Tourin viimeisen osakilpailun voittoon
- 13.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Nita Tolonen lapsiratsastajien henkilökohtaisessa finaalissa