Tiiu Tiihonen ja Miisa Pulkkanen loistivat LähiTapiola Future Challengen haasteissa
6.5.2018
Tiiu Tiihonen - Spartan IM, kuva SRL Heidi Lammi www.heidilammi.com
Tiiu Tiihonen ja Miisa Pulkkanen loistivat
LähiTapiola Future Challengen haasteissa
Esteratsastuksen LähiTapiola Future Challenge -sarjan ensimmäinen osakilpailu hypättiin Tuusulan Derbyssa Järvenpäässä sunnuntain päätöksenä. Kilpailu ratkottiin kahdella kierroksella 130 ja 135 cm:n esteillä. Kilpailun kärkikaksikko hyppäsi niistä molemmat virheittä, joten voiton ratkaisi aika.
Tiiu Tiihonen teki ratsullaan Spartan IM erittäin nopean ajan 52.65, ja toiseksi sijoittui Miisa Pulkkanen Faugila rauhallisella, puhtaalla radalla ajassa 58.07. Pulkkanen otti myös kolmannen sijan Dolandalla, jonka tuloksena oli neljä virhepistettä ensimmäiseltä osuudelta. Aika oli huomattavan nopea, 48.96, joten ilman pudotusta se olisi riittänyt kilpailun kärkeen.
LähiTapiola Future Challenge on tänä vuonna avoin vain nuorille ja junioreille, kun viime vuonna sinne pääsivät myös alle 25-vuotiaat ratsastajat. Tarkoitus on kannustaa viimeistä ryhmää mukaan avoimen sarjan isommille esteille.
Sarjapisteet kertyvät tänä vuonna jälleen ratsukkokohtaisesti. Viiden viime vuoden sarjassa otettiin huomioon ratsastajan pisteet parhaalla tuloksella, mikäli tällä oli mukana kilpailussa useampi kuin yksi hevonen.
Miisa Pulkkanen - Faugila, kuva SRL Heidi Lammi
6.5. Esteratsastustuloksia Tuusulan Derby, Tuusulan Ratsastajat ry
LähiTapiola Future Challenge, 1. osakilpailu
130 cm + 135 cm, kaksi kierrosta, toiselle jatkaa 10 parasta. 13 lähtijää ja 4 sijoittuu
1) Tiiu Tiihonen, Ratsastusseura Aino ry – Spartan IM (0)-(0)/52.65-0, 2) Miisa Pulkkanen, Kurikan Ratsastajat ry – Faugila (0)-(0)/58.07-0, 3) Miisa Pulkkanen, Kurikan Ratsastajat ry – Dolanda (4)-(0)/48.96-4, 4) Aura Vasama, Korpikylän Ratsastajat ry – Baroness VI (8)-(4)/60.02-12, 5) Henna Kaaro, Etelä-Kymen Urheiluratsastajat – Ikon (12)-(4)/50.57-16, 6) Nelly Repo, Savonlinnan Ratsastajat ry – Auckland (8)-(8)/57.74-16, 7) Sara Kortesoja, Hattel Riders ry – Evita (12)-(4)/61.19-16, 8) Sessi Skutnabb, Suomen Kenttäratsastusseura ry – Handel's Kosmos (13)-(4)/67.78-17, 9) Jasmin Kallio, Cool Riders ry – True Love (16)-(4)/61.99-20, 10) Saara Kauppi, Rusko Riding Team ry – Alisma DE W. Hyl., 10) Alexandra Barthelaix, Lohjan Ratsastajat ry – Carey Hyl., 10) Mira Rantanen, Tampereen Ratsastusseura ry – Warnaba L Z Kesk., 10) Saara Kauppi, Rusko Riding Team ry – Everest Hyl
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/300901
Miisa Pulkkanen - Dolanda, kuva SRL Heidi Lammi www.heidilammi.com
Uutiset
- 19.9.2024Katso nyt Kaviouralla Iltatee-webinaarit ajankohtaisista aiheista
- 18.9.2024Kuusi kouluratsukkoa Helsinki Horse Show´n Pohjola Superfinaalissa – puolet suomenhevosia
- 17.9.2024Kouluratsastuksen ikäluokkafinaalit ratkottiin viikonloppuna
- 15.9.2024Valjakkoajossa voittoja ja sijoituksia Tagadista
- 15.9.2024Elli Viitala ja Woodcroft Rockstar vuoden 2024 Pohjola Grand Tour voittajat
- 10.9.2024Kouluratsastuksen Pohjola Tourin finaalit ratkeavat sunnuntaina Hyvinkäällä
- 9.9.2024Merita Hagrén ja Alkaline hopealle nuorten hevosten kouluratsastuksen MM-kilpailuissa Hollannissa
- 8.9.2024Suomelle kulta- ja hopeamitaleita kenttäratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuksista
- 8.9.2024Esteratsastuksen sarjakilpailufinaalit ratkottiin Hyvinkäällä
- 6.9.2024Pariisin paralympialaiset - ”Ei voi enempää toivoa, kun tekee paralympialaisissa oman ennätyksensä”