Toimihenkilöesittelyssä koulutuomari Sirpa Ruojärvi

7.2.2019

Esittelyssä lounaissuomalaisia toimihenkilöitä

1. Kuka olet?
Olen Sirpa Ruojärvi , ”seniori”-ikäinen kansallisen tason koulutuomari. Työskentelen terveydenhuollon alalla varsinaisessa työssäni asiakaspalvelu/hoitaja toiminnoissa.

2. Miten hevosharrastuksesi alkoi?
Hevoskärpänen pääsi puremaan minua jo ollessani 11-vuotias. Aloitin ratsastuksen Harmaalinnan kartanossa, jossa toimi ratsastuksen opettajana Leena Schulze,  joka olikin hyvä opettaja. Ensimmäisinä ratsastusvuosinani sattui ja tapahtui. Putoamisia sattui usein ja käsi oli kipsissä melko tiheään tahtiin.  

3. Mainitse jokin hevosurasi mieleenpainuvimmista hetkistä.
Hevosurani mieleenpainuvampi muisto on sellainen, kun omistin juuri 5-vuotiaaksi kääntyvän suomenhevosruuna Salunan ja siitä innostuneena lähdin kokeilemaan kenttäratsastusta. Tuossa tilanteessa ei ollut mitään järkeä, sillä olin itse aivan ”vihreä” tässä lajissa, samoin hevonen. Saluna oli hyvin massiivinen ja etupainoinen suomenhevonen. Se kaatui jo ihan sileälläkin muutamaa päivää ennen meidän kenttäkilpailuamme. Tietenkään emme käyneet treenaamassa Niinisalossa ollenkaan etukäteen…Järkevää eikö totta.  Siihen aikaan oli vielä harrasteluokassakin veteen meno. Siihen meidän menomme sitten tyssäsikin.  Silti kaiken kaikkiaan tuo tapahtuma oli kyllä mieleenpainuva ja tietyllä lailla pelottavakin.  Siellä mentiin lujaa…  Tämä on sellainen ”vanhainkotimuisto”. Samaisen hevosen kanssa on vielä toinenkin jännä muisto kun sain olla mukana elokuvan teossa, sillä tämä hevonen on Timo Koivusalon elokuvassa Kulkuri ja Joutsen.
 
4. Mitä toimihenkilöoikeuksia sinulla on?
Minulla on III-tason koulutuomarioikeudet eli voin arvostella hevosia Vaativa A –tasolla päätuomarina sekä lisäksi minulla on oikeus arvostella nuoria hevosia.

5. Miten päädyit toimihenkilöksi?
En osaa tähän oikein vastata muuta kuin, että kiinnostus kouluratsastukseen ja se on minulle niin kuin ”verissä”. Ei ole koskaan tullut tilannetta, että olisi ollut vastenmielistä hoitaa tuomaritehtäviä, vaan todella tykkään siitä työstä.

6. Mikä motivoi sinua toimihenkilötehtävissä?
Minua motivoi tähän työhön se, että huomaan hevosten ja ratsastajien kehityksen oikeaan suuntaan, näkee työn tuloksen ja toisaalta uskaltaa olla tässä työssä rohkea. Pitää uskaltaa reagoida, jos huomaa epäkohtia ja asioita, jolloin ei hevosen hyvinvointia huomioida. Yhteistyö mm. stewardien kanssa on rakentavaa ja kehittävää. Myös positiivinen palaute on aivan mahtavaa saada, se kyllä motivoi. Tämä työ on myös yhteistyötä muiden koulutuomareiden kanssa ja on kehittävää nähdä asioita myös muiden kannalta. Samoin meidän koulutus/skaalat ovat kehittäviä ja pyrin käymään niissä vuosittain.

7. Mikä on vaikeinta toimihenkilötehtävissä?
Mielestäni tässä ei ole kovin vaikeita asioita, mutta pitää muistaa olla tasapuolinen kaikille osapuolille. Se on tärkeää, samoin sääntöjen noudattaminen ja uusien sääntöjen omaksuminen.

8. Millaista oma hevosharrastuksesi/urasi on nykyään?
Oma hevosharrastukseni/ratsastusharrastukseni meinasi mennä katkolle vuosi sitten, kun rakas kilpakumppanini kuoli äkillisesti. Siinä oli mietinnän paikka… Oma keho myös muistutti olemassa olostaan ja tiesin, että leikkaus odottaa. Mitä vielä… uusi hevonen on tallissa Quintano KL, 8-vuotias fwb-ruuna. Olen päässyt nyt takaisin hevosen selkään leikkauksen jälkeen ja valmentaudun melko säännöllisesti. Tällä hetkellä en kuitenkaan kilpaile itse, vaan hevosellani on toinen ratsastaja, joka kilpailee sillä.

9. Terveisesi kisaajille?
Muistakaa nauttia harrastuksesta, kilpailemisesta. Tehdä työtä tavoitteelliseti, mutta ei verenmakusuussa. Kilparadalla  hymy herkässä, vaikka ei aina olisikaan se paras päivä. Muistakaa edetä hevosen kanssa portaittain Training scale, ei mitään oikoteitä, vaan tehtävä kerrallaan ja tietty kilpailutaso kerrallaan, ei oikaisten. Muistakaa ajatella hevosia parhaina kavereinanne, ne eivät ole mitään koneita. Taputtakaa hevosianne, niin kuin tv:ssäkin sanotaan…