Ypäjä Horse show kasvaa ja verkostoituu

1.6.2010

Viime syksyn uusi tulokas kansallisissa estekilpailuissa, Ypäjä Horse Show, nousi lähtijämäärissä maamme suurimmaksi halliestekilpailuksi. Tänä vuonna kisa kasvaa entisestään, ensi syyskuun 27.- 28. päivinä hypätään Hevosopistolla kahdessa hallissa, nyt myös aluetasolla. Kilpailu on solminut kolmivuotisen yhteistyösopimuksen Glitnir Helsinki International Horse Shown kanssa.

Sopimuksen perustella Ypäjällä hypätään karsintoja lokakuun kansainväliseen kilpailuun radalla, joka muokataan samankokoiseksi kuin Helsingin Hartwall Areenan kilpakenttä. Molemmilla kilpailuilla on myös osittain sama ratamestari, brasilialainen Guilherme Jorge. Hän suunnittelee Ypäjän sunnuntain radat, jotka paikan päällä toteuttaa Teppo Hakala.

Jorge suunnitteli mm. viime kevään maailmancupin finaaliradat Las Vegasissa. Helsingissä hänen ratojaan hypättiin viimeksi 2006 Hartwall Areenalla ja hän avusti Aki Ylännettä maailmancupin finaalissa Helsingissä 1998. Lisäksi Jorgen laatimiin huippukilpailujen ratoihin lukeutuvat esimerkiksi Pan American Games, Kanadan Spruce Meadows ja Floridan Winter Equestrian Festival.

Kaivattu esikisa löytyi

Ratsastajainliiton hallituksen varapuheenjohtaja ja estevalmentaja Pekka Larsen polkaisi viime vuonna Ypäjän kilpailun käyntiin yhteistyössä Hevosopiston kanssa ratsastajien toivomuksesta.

-Ypäjä Horse Show tulee todelliseen tarpeeseen, toteaa Glitnir Horse Shown järjestäjä Tom Gordin.

- Olimme jo muutaman vuoden ajan kaivanneet optimaalisia valmisteluolosuhteita Hartwall Areenan suurtapahtumallemme. Nyt tämä toteutuu hyvässä yhteisymmärryksessä Ypäjän tapahtuman kanssa.

- Olemme osaltamme valmiita tarjoamaan mahdollisimman paljon sellaisia elementtejä, josta suomalaiset ratsastajat hyötyvät. Näitä ovat mm. kansainvälisesti arvostetun, Helsingin radat rakentavan Guilherme Jorgen tarjoutuminen suunnittelemaan Ypäjän karsintaluokkien radat. Näin suomalaiset ratsastajat saavat tuntumaa Hartwall Areenalla kohtaamilleen radoille. Samalla saamme testattua avainhenkilöiden valmiuksia, Gordin toteaa.

- Meille Ypäjä Horse Show toimii sekä urheilun että markkinoinnin kannalta erinomaisena "esikisana". Odotan Glitnir Horse Show Supersunnuntaista tulevan todella kiinnostava päivä, hän jatkaa.

Ypäjä Horse Show kasvaa myös kansallisella tasolla.

- Olemme laajentaneet tänä vuonna yhteistyötä muiden kisajärjestäjien kanssa kattamaan myös pääsiäisenä Ypäjällä hypättävät hallikilpailut, joissa uusiyhteistyökumppanimme on Tapiolan Ratsastajat. Heidän kilpailunsa ratsastetaan pääsiäismaanantaina 24.3. ja meidän kisapäivämme on sunnuntai 23. maaliskuuta, Pekka Larsen kertoo.

- Synergiaedut järjestelyissä ovat suuret, lisäksi hevoset ja ratsastajat säästyvät edestakaiselta matkustamiselta. Kilpailuyhteistyön kasvun myötä Ypäjän kunta on tullut mukaan ja Hevosopisto jatkaa yhteistyötään kilpailujen järjestäjän kanssa, Larsen sanoo. 

Syyskuussa jaossa lähes 15.000 euroa

Syyskuun Ypäjä Horse Showssa pääluokat hypätään 140-tasolla, toisena niistä Horsebox Indoor Grand Prix. Juniorit ja poniratsukot kilpailevat Tapiola Mini Grand Prix´n ja Tapiola Poni Grand Prix´n voitoista.

Kansallisten luokkien esteareena Opisto-hallissa rakennetaan samankokoiseksi kuin Glitnir Helsinki International Horse Shown kisakenttä, jotta ratsukot pääsevät valmistautumaan kansainväliseen kisaan parhaalla mahdollisella tavalla. Areenan koon ohella ratsukot pääsevät sunnuntaina maistelemaan Helsingin kilpailun brasilialaisen ratamestarin suunnitelmia. Sunnuntai kantaakin nimeä Glitnir Horse Show Supersunnuntai.

- Myös kansainvälisen kisan tutut kuuluttajat avaavat äänensä jo Ypäjä Horse Showssa, paljastaa Larsen.

Nuoret hevoset kilpailevat Racing Tulevat Tähdet -tyyliarvosteluluokassa mestaruudesta, jossa hevosten ominaisuudet pisteyttää Christopher Wegelius, maamme ehdottomasti kokenein asiantuntija. Luokassa kilpaillaan myös Carnival Candy Trophy -kiertopalkinnosta.

Juniorit hyppäävät Mountain Horse -tyylimestaruudesta, jossa suorituksen arvioi estevalmentaja ja kilparatsastaja Tom Gordin.  Poniratsukoiden pääluokka on Tapiola Poni Grand Prix, joka on samalla osa viimeistelyä lokakuun Glitnir Helsinki International -kilpailuun. Haimi-hallissa sunnuntain pääluokka on uusi Intervet Aluechampion -kilpailu.

Lauantai 27.9. on nimetty Mountain Horse -päiväksi. Vuorossa ovat Opistohallissa kilpailtavat poni- ja junioriratsukoiden Mountain Horse -aluejoukkuemestaruudet. Lisäksi aivan uutena kilpailuna hypätään valtakunnalliset aluemestaruudet ratsastajille, jotka eivät ole sijoittuneet kansallisissa kilpailuissa kaudella 2008.

Palkintopotti on kansallisella tasolla huima. Jaossa on yhteensä lähes 15.000 euroa, mm. Icelandairin lentolippu Yhdysvaltoihin ja lukuisia pääsylippuja sekä arvokkaita osallistumisoikeuksia lokakuun kansainväliseen kilpailuun.

- Olemme panostaneet myös uuteen estemateriaaliin. Puomit ovat kansainvälisten kilpailujen tapaan entistä kevyemmät ja mukana on mm. uusi Illis-este. Hevosten hyvinvoinnista huolehtii Etelä-Helsingin eläinlääkäriaseman kokenut eläinlääkäri ja kilparatsastaja Timo Talvio. Toimihenkilöt vaatettaa Mountain Horse ja yleisöä palvelee pysyvien ravintolatilojen ohella Hevosopiston ravintolateltta sekä laaja expo-alue, lupaa Larsen.

Kilpailujen järjestelyistä vastaavat Team Eurohorses ja suuri joukko vapaaehtoisia esteratsastuksen ystäviä eri ratsastusseuroista.

Teksti: kilpailujen tiedottaja Petra Skarra
Lisätietoja: www.teameurohorses.com ja  www.helsinkihorseshow.fi