Ratsastajainliiton hallituksen kokouksen 14.2. päätöksiä

16.2.2023

Liiton ajankohtaisia asioita

Puheenjohtaja Marjukka Manninen avasi kokouksen ja toivotti hallituksen jäsenet tervetulleeksi hybridikokoukseen. Kokouksen alussa kuultiin useita asiantuntijoita ajankohtaisista aiheista. Kurinpitolautakunnan puheenjohtaja Tarja Wist esitteli SRL:n kurinpitolautakunnan käytännön nimien julkaisemisesta ratkaisujen yhteydessä. Käytäntö on kirjattu kurinpitolautakunnan syksyllä päivitettyyn toimintaohjeeseen. Toistaiseksi on päädytty julkaisemaan ratkaisuista versiot, joissa nimet on salattu. Kokouksessa keskusteltiin aiheesta eri näkökulmista ja Wist kertoi, että asiasta käydään jatkokeskustelua kurinpitolautakunnan sisällä. 

Tallitoiminnan kehittäjä Minna Peltonen esitti hallitukselle koonnin jäsentalleista tulleista valituksista ja toimenpiteistä niiden selvittämiseksi. Vuositasolla valituksia tehdään noin kaksikymmentä. Lisäksi Peltonen esitteli hallitukselle ehdotuksen tallien kurinpitomenettelyksi. Mikäli tallin toiminnassa ja puitteissa ei ole huomautettavaa, seuraava tallikäynti tehdään sovitusti 1,5–2 vuoden kuluttua. Jos tallin toiminnassa havaitaan poikkeamia, sovelletaan jäsentalleihin 5-portaista kurinpitomenettelyä, jonka postaa ovat: 1) Ei huomautettavaa, 2) Huomautettavaa, 3) Kehotus, 4) Varoitus ja 5) Erotus. Tasot 1-3 ovat SRL:n tallineuvojien harkinnan varassa. Varoituksen (taso 4) antaa SRL:n hallitus, joka voi myös erotta jäsenen (taso 5). Hallitus hyväksyi ehdotuksen tallien kurinpitomenettelyksi. Lue lisää tallineuvojista ja kurinpitomenettelystä täältä.

SRL:n viestintäpäällikkö Kati Hurme kertoi hallitukselle vuoden 2023 kilpailuviestinnän suunnitelmasta, joka on valmisteltu yhdessä työryhmän kanssa. Keskustelua käytiin viestinnän linjauksista, viestinnän strategisista tavoitteista ja käytettävissä olevista resursseista. Hallitus hyväksyi suunnitelman kilpailuviestinnästä vuodelle 2023.

Ajankohtaisissa asioissa Koivisto kertoi, että toimintasuunnitelman toteuttaminen on alkanut monella taholla. Muuan muassa keskustelu aluevalmennusten uudistuksesta etenee ja parararatsastuksen työryhmän työskentely on käynnistynyt. Hallitukselle annettiin katsaus SRL:n yhteistyökumppaneihin ja yhteistyötasoihin. Hevosalan vaikuttavuusanalyysia on tehty yhteistyössä Hippoksen kanssa ja tuloksia on odotettavissa kevään aikana. Lisäksi SRL on ollut lausumassa muiden Euroopan maiden kanssa FEI:lle kielteistä kantaa Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijoiden paluulle kansainvälisiin kilpailuihin.

 

Hevosten hyvinvointityöryhmän tehtävien vahvistaminen

Hevosten hyvinvointi on ratsastusurheilun ja liiton toiminnan perusta. SRL:n hallitus päätti kokouksessaan 15.12.2022 perustaa hevosten hyvinvointityöryhmän, joka toimii itsenäisesti hallituksen alaisuudessa. Työryhmän kokoajaksi ja puheenjohtajaksi on kutsuttu eläinlääkäri Liisa Harmo, jonka esityksestä hallitus vahvistaa asiantuntijoista koostuvan työryhmän. Ensimmäisen hevosten hyvinvointityöryhmän toimikausi kestää vuoden 2023 loppuun. Hallituksen päätöksestä työryhmään haetaan jäseniä myös avoimella haulla.

Hevosten hyvinvointityöryhmä:

  • seuraa alan tutkimusta ja tuo viimeisimmän tutkitun tiedon soveltuvin osin SRL:n käyttöön
  • ottaa kantaa, miten SRL:ssa määritellään hevosten hyvinvointi
  • työskentelee SRL:n toimielinten ja muiden hevosalan toimijoiden kanssa hevosten hyvinvoinnin edistämiseksi
  • antaa suosituksia SRL:n hallitukselle ja muille toimielimille hevosten hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä
  • tekee ennakoivaa kehitystyötä ja laatii ehdotuksia hevosten hyvinvoinnin parantamiseksi SRL:n alaisessa toiminnassa
  • viestii hevosten hyvinvointiteemoista yhdessä SRL:n viestintäpäällikön kanssa
  • osallistuu tarpeen mukaan hevosalan edunvalvontaan

 

Urheiluasiat

Vahvistetut säännöt ja valintaperusteet

Hallitus vahvisti KS I:n liitteet, askellajiratsastuksen lajisäännöt, kouluratsastuksen sarjakilpailusäännöt, kenttäratsastuksen Avant Trophy -sarjakilpailusäännöt, Talent Cup 2023 -säännöt, Penny & Friends -säännöt sekä esityksen mukaiset muutokset KS III:een. Lisäksi hallitus vahvisti askellajiratsastuksen arvokilpailuiden valintaperusteet.

Hallitus vahvisti, että kenttäratsastuksessa SM-arvosta kilpaillaan seuraavasti: seniorit ja nuoret 15.-18.6. Ypäjällä, juniorit 21.-23.7. Lempäälässä ja ponit 14.-16.7. Hattulassa. Lisäksi hallitus vahvisti, että askellajiratsastuksessa kilpaillaan SM-arvosta lajisääntöjen mukaisesti.

 

Muutokset matkaratsastuskomitean jäsenten tehtäviin

Hallitus vahvisti matkaratsastuskomitean puheenjohtajaksi Miia Kouvalaisen ja Hujo:n edustajaksi Nina Mickelssonin.

 

Sääntövaliokunta

Sääntövaliokunta vastaa SRL:n kilpailusäännöistä hallituksen alaisuudessa. Hallitus nimeää sääntövaliokuntaan puheenjohtajan ja kullekin lajille sääntövastaavan lajikomiteoiden ehdotuksesta. Sääntövaliokunnan toimikausi on kalenterivuosi.

Sääntövaliokunnan jäseniksi nimettiin vuodelle 2023:

  • Anu Tuomi, esteratsastus
  • Paula Nysten, kouluratsastus
  • Kirsi Oksanen, kenttäratsastus
  • Anne Samuli, lännenratsatus - all round
  • Anna Pussinen, lännenratsatus - reining
  • Heidi Laurinen-Nokua, matkaratsastus
  • Tuire Suvanto, valjakkoajo
  • Jessica Tammisto, vikellys

Sääntövaliokunnan puheenjohtaja ja pararatsastuksen edustaja nimetään myöhemmin.

 

Vahvistetut toimihenkilöoikeudet

Jokinen Katrin, MT-TEAM, estehevosten suorituskykytuomari

Jokinen Katrin, MT-TEAM, esteratamestari C

Lapinoja Riitta, RanRat, esteratamestari C

Strandån Päivi, IKR, estetaitotuomari B

Heikinheimo Hanna, LoR, estetuomari, B-puheenjohtaja

Visakoivu Kirsi, FCDC, lännenratsastusstewardi

Strömberg Sari, SSHU, stewardi

Kokko Irina, K-AR, valmentaja, ammattitutkinto

Purdy Kristiina , SuoVaRi, valmentaja, ammattitutkinto

Sivusalo Sanna, RaRa, valmentaja, ammattitutkinto

Haddas Lida, LovR, valmentaja, taso I

Lahtinen Siru, RoUr, valmentaja, taso II (este, koulu)

Vattulainen Jenni, RCM, valmentaja, taso II (este, koulu)

Rauhala Elina, MT-TEAM, valmentaja, taso II (koulu)

Saarinen Aino, PHR, valmentaja, taso II (koulu)

Stranden Päivi, IKR, valmentaja, taso III

Arvio Päivi, TRS, valmentaja, taso III (koulu)

Pararatsastuksen ohjaajaksi valmistunut (koulutus 9.11.2021-6.11.2022): Milla Routamaa

 

Seura-, talli- ja yhteisöjäsenmuutokset

Uudet jäsenseurat

Kymen Kenttäratsastajat ry, KyKe, Kaakkois-Suomi

Mustavuoren Ratsastajat – Mustavuori Riders ry, MuRa, ESRA

Uudet jäsentallit/ratsastuskoulut

Anniina Takanen Tmi, Kaakkois-Suomi, jäsentalli

NIKA Equestrian Oy, ESRA, jäsentalli

T:mi Heimani’s, ESRA, jäsentalli

Veikkolan Ratsastuskoulu, ESRA, ratsastuskoulu

Tallin luokituksen muutos

Raahen Ratsastuskoulu, ratsastuskoulusta jäsentalliksi

Eroavat jäsenseurat

Jyväskylän Urheiluratsastajat ry

Saarenkylän Ratsastajat ry

Eroavat jäsentallit/ratsastuskoulut

Harvialan Hevostila

Kortepohjan Ratsutalli

Ratsutalli-AR

SS-Talli

Violan talli

 

Paikalla kokouksessa olivat:

Hallitus

Marjukka Manninen, puheenjohtaja 
Valtteri Gundersby
Aki Karhapää
Terhi Koipijärvi  
Osmo Metsälä  
Carina Nyholm
Salla Varenti

Lisäksi:
Jukka Koivisto
Jutta Koivula (urheiluasiat)

Kati Hurme (viestintä)

Minna Peltonen (tallijärjestelmä)

Tarja Wist (kurinpitolautakunta)

Kaisa Kähö (kokouksen sihteeri)

 

Seuraavat hallituksen kokouspäivät ovat 9.3., 28.3., 11.5. ja 6.6.