Suomen Ratsastajainliitto hakee toiminnanjohtajaa

29.8.2019

Suomen Ratsastajainliitto ry (SRL) on maamme urheilutoiminnan vanhimpia ja menestyksekkäimpiä lajiliittoja. Vuonna 1920 perustetulla liitolla on 500 jäsenseuraa, joissa on 50 000 jäsentä. Liiton jäsenenä on lisäksi 400 hyväksyttyä jäsentallia.


Ratsastajainliiton toiminnan tarkoituksena on ratsastuksen edistäminen Suomessa kuntoliikuntana, kuntoutusmuotona ja kilpaurheiluna. Kansainvälisen Ratsastajainliiton jäsenenä liitto mahdollistaa myös kansainvälisen kilpailutoiminnan. Liiton toiminnan perusta ovat sen arvot ja Reilun Pelin periaatteet.

Haemme toiminnanjohtajaa liiton toimistolle Helsinkiin.

********************************************************************************
Tunnetko vahvaa paloa urheilua ja hevosalaa kohtaan?

Haemme tehtävästä innostunutta ja osaavaa ammattilaista

Ratsastajainliiton toiminnanjohtajaksi

Toiminnanjohtajan tehtävänä on suunnitella, kehittää ja johtaa liiton toimintaa Kaviouralla -strategian mukaisesti. Hän johtaa liiton toimistoa ja palveluorganisaatiota vuosikokouksen hyväksymän budjetin ja toimintasuunnitelman puitteissa. Tehtäviin kuuluvat toiminnan suunnittelu ja budjetointi, johtamiseen liittyvä hallinto ja varainhankinta. Toiminnanjohtaja vastaa myös liiton edunvalvonnasta ja yhteiskunnallisista suhteista. Esimiehenä toimii hallituksen puheenjohtaja.

Odotamme sinulta kokemusta ja näyttöjä tulosvastuullisesta johtamisesta ja hyvästä henkilöstöjohtamisesta. Sinulla on kokemusta ja osaamista liikunnan ja urheilun parissa. Järjestökokemus ja ymmärrys lajista ja sen toimintaympäristöstä antavat sinulle hyvän perustan tehtävään. Tehtävässä vastaat liiton taloudesta, yhteistyökumppaneista sekä liiton toimiston henkilöstön johtamisesta. Kehität ja ylläpidät hyviä yhteiskuntasuhteita poliittisiin päättäjiin ja virkamiehiin. Ylläpidät ja kehität yhteistyötä muiden hevosalan järjestöjen ja toimijoiden kanssa.

Haemme lajikulttuurimme kehittäjäksi ja luottamusorganisaatiomme johtajaksi ammattitaitoista ja verkostoitumiskykyistä visionääriä, joka uskaltaa luoda uutta. Sinulla on innostunut ote työhösi ja osaat motivoida muita. Olet vastuuntuntoinen ja omaat hyvät ihmissuhdetaidot. Olet organisointikykyinen ja viet määrätietoisesti hankkeet päätökseen.

Edellytämme hakijalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä. Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää valmiutta itsenäiseen työskentelyyn, innovatiivista otetta sekä vahvaa näkemystä lajin kehittämisestä. Toiminnanjohtajana toimit tiiviissä yhteistyössä lajin harrastajien ja urheilijoiden lisäksi seurojen, valmentajien, tallien sekä muiden lajiliittojen ja kansainvälisten järjestöjen kanssa. Kansainvälisten suhteiden hoitaminen edellyttää vahvaa kielitaitoa. Työtehtävä edellyttää valmiutta työskennellä joustavasti myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Haemme toiminnanjohtajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ on kokopäiväinen.

Tarjoamme:
• Mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävänkuvan sekä mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskunnallisesti
• Näköalapaikan kasvavan, hienon urheilulajin ja hevosalan parissa
• Innostavan ja monipuolisen toimialan, alati kasvavat mahdollisuudet vaikuttaa ja kehittyä
• Mukavan, ammattimaisen työyhteisön ja laajan luottamusverkoston
• Joustavat työajat ja kansainväliset näkökulmat.

Toiminnanjohtajan pääasialliset työtehtävät:
• Liiton toiminnan ja toimiston organisaation kehittäminen ja johtaminen
• Henkilökunnan johtaminen, osaamisen kehittäminen ja esimiehenä toimiminen
• Budjettivastuu, toiminnan ja talouden suunnittelu ja seuranta
• Varainhankinta, kaupallisten yhteistyökumppaneiden hankinta ja suhteiden ylläpito heihin, sopimukset ja neuvottelut
• Jäsen- ja IT-palveluiden sekä digitalisaation kehittäminen
• Kansainvälisten yhteyksien hoitaminen
• Hevosalan yhteistyö ja edunvalvonta
• Suhdetoiminta ja markkinointi
• Viestintä
• Edunvalvonta suhteessa valtiovaltaan, urheilun organisaatioihin ja sidosryhmiin.


Hakuohjeet:
Jos haluat mukaan rakentamaan ratsastusurheilun tulevaisuutta, lähetäthän vapaamuotoisen hakemuksen hallituksen puheenjohtaja Mikael Forsténille mikael.forsten@ratsastus.fi, puh. 040 55 00 117.

Hakuaika tehtävään päättyy 13.9.2019.

Toivomme sinun kertovan hakemuksessasi lyhyesti motivaatiostasi tehtävää kohtaan sekä liittävän hakemukseesi CV:n ja palkkatoiveen. Haastattelut järjestetään syyskuun aikana ja päätös valinnasta tehdään sopivan henkilön löydyttyä. Toivomme, että pystyt aloittamaan mahdollisimman pian.