”Äänenkantaja on ollut äärettömän itsevarma koko kauden” – kausi kruunautui Pohjola Finnhorse Grand Prix finaalin voittoon

19.9.2021

Pohjola Finnhorse Grand Prix finaalin voitti koko kauden erinomaisia tuloksia tehnyt Liisa Sassi-Päkkilä ja Äänenkantaja. Ratsukko oli nopein kolmen hevosen uusinnassa. Toiseksi sijoittui Linnea Haukilehto ja Hilkun Ruusu, jotka hyppäsivät uusinnan virheittä mutta hitaammassa ajassa. Myös Annina Eskola ja Jalo-Eko hyppäsi 100 cm perusradan virheittä, mutta sai uusinnassa pudotuksen ja jäi kolmanneksi. Yhteensä kymmenen suomenhevosratsukkoa pääsi mukaan Pohjola-sarjan finaaliin, jonka ykköspalkintona oli 1000 euroa.

Pohjola Finnhorse Grand Prix finaali voittajat Liisa Sassi-Päkkilä ja Äänenkantaja. Kuvat Heidi Lammi.

 

”On ollut mahdottoman hyvä kausi ja erittäin hyvä hevonen. Nyt pääsee huilaamaan”, miettii Liisa Sassi-Päkkilä voittonsa jälkeen.

”Kausi on ollut todella hyvä ja hevonen hypännyt hyvin. Liisaa en ole voittanut koko vuonna, joten tämä kakkossija oli oikein hyvä saavutus”, toiseksi jäänyt Linnea Haukilehto naurahtaa.

 

Linnea Haukilehto ja Hilkun Ruusu.

 

”Täytyy sanoa, että oli hyvä, etten voittanut kaikkia osakilpailuja, etten joutunut lähtemään viimeisenä tähän (finaaliin), koska toivoinkin, että lähtisin ennemmin toiseksi viimeisenä kuin viimeisenä. Kyllä siinä vähän paineita, jos ihan viimeisenä ja voittajasuosikkina lähtee.”

Piensuomenhevonen Äänenkantaja on tällä kaudella hypännyt jopa 120 cm radan Ypäjän Derbykentällä.

”Se on koko tämän vuoden ollut ihan äärettömän itsevarma. Se tuli meille vähän ongelmahevosena, ja siitä on kuoriutunut tuollainen pakkaus. Se on nostanut tällä kaudella itsensä niin hyvälle tasolle, etteivät ne 120-esteetkään tuntuneet olevan sille minkäänlainen ongelma. Se on mielettömän hieno hevonen ja se yrittää aina parhaansa. Niin kuin tuossa nähtiin. Perusradalla ei ollut kuskilta parasta mahdollista tekemistä, mutta hevonen oli niin hyvin matkassa, että se riitti.”

”Tosi kiva sarja, ja kun on ollut näin paljon osallistujia. Tällainen juuri kannustaa suomenhevosten kanssa kilpailemiseen ja hyppäämiseen, todella kiva juttu”, Haukilehto toteaa.

”Tällainen sarjakilpailu, minä heti katsoin, että tuonne me lähdemme. Eikä ollut niin montaa osakilpailua, että olisi tullut kauheasti rallia ympäri Suomea”, kiittelee puolestaan Sassi-Päkkilä.

 

Annina Eskola ja Jalo-Eko.

 

Ypäjän Hevosopisto
Kansalliset esteratsastustulokset 19.9.

Pohjola Finnhorse Grand Prix 2021 finaali, 100 cm, perusrata ja uusinta, 10 lähtijää ja 3 sijoittuu.
1) Liisa Sassi-Päkkilä – Äänenkantaja, Team Ratsurinne 0-0/45.68, 2) Linnea Haukilehto – Hilkun Ruusu, Stall Anna Riders 0-0/48.14, 3) Annina Eskola – Jalo-Eko, Luoteis-Satakunnan Ratsastajat 0-4/49.45,…
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/615591

Lähtölistat ja tulokset: https://online.equipe.com/fi/competitions/43554
 

Sarjakilpailupisteet kolmen osakilpailun jälkeen:

Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix sarja – Road to Success 2021
Pohjola Finnhorse Grand Prix

1) Tetri-Rantanen Marja         TRS                   74
2) Sassi-Päkkilä Liisa                TeamRa           73
3) Haddas Esma                       LovRa               64
4) Haukilehto Linnea               STAR                 47
5) Mattila Petra                        VARSA              43

Täydet sarjakilpailupisteet: https://www.ratsastus.fi/kilpailu-ja-valmennus/tulokset/sarjakilpailut-2021/

 

Sarjan ja finaalin palkinnot

Pohjola Finnhorse Grand Prix finaali on avoin 10 eniten ko. sarjakilpailupisteitä keränneelle urheilijalle. Pohjola Finnhorse Grand Prix -kilpailusarjan voittaja on finaalin voittaja. Pohjola Finnhorse Grand Prix -finaaliluokka 100 cm arv. AM5. Finaalin sijoittuneet ratsukot saavat palkintorahaa seuraavasti: 1.000 €, 750 €, 500 €, 300 €…

Kilpailusarjan säännöt: LINKKI  

Esteratsastuksen Pohjola Grand Prix -sarjassa kausi alkoi kouluratsastuksen kanssa samana viikonloppuna Ypäjän Hevosopistolla 11.-13. kesäkuuta. Seuraavaksi kilpailtiin Ratsastuskeskus Ainossa, Järvenpäässä 16.-18. heinäkuuta ja Power Park Horse Show´ssa Härmässä 25.-29. elokuuta. Ensi vuonna 2022 finaalin parhaat saavat paikan Helsinki International Horse Show´hun. Tänä vuonna Helsinki Horse Show´ta ei koronarajoitusten vuoksi järjestetä.