Akateemisten ratsastuskerhojen mestaruudet ratkottiin Aulangolla

20.4.2018

Tiedote Eqvet, Katri Kosunen

Akateemisten ratsastuskerhojen väliset mestaruudet ratkottiin Aulangolla

Eqvetin Viivi Parma ja Nipsu kouluradalla. Ratsukko sijoittui luokassa toiseksi. Kuvaaja Sini Saari.

Akateemisten ratsastuskerhojen väliset mestaruudet ratkottiin lauantaina 14.4.2018 Aulangon ratsastuskoululla Hämeenlinnassa. Tämän vuotuisesti järjestettävän Gaudeamus Grand Prix’n voiton vei jo toista vuotta peräkkäin Eläinlääketieteen Kandidaattiyhdistyksen hevoskerho Eqvet. Eqvetin joukkueessa ratsastivat Sanni Sipola, Viivi Parma, Mikaela Malms ja Paju Tuuri.

Perinteitä kunnioittaen mestaruus ratkottiin joukkuekilpailuna, jossa kaksi joukkueen jäsentä ratsasti aikuisten kouluratsastusohjelman ja kaksi jäsentä esteratsastuksessa 70 cm taitoarvosteluradan. Kaikkiaan kilpailuissa oli mukana viisi akateemista ratsastusyhdistystä ja 20 ratsastajaa. Eqvetin lisäksi mestaruudesta taistelivat Aalto yliopiston Teekkariratsastajat ry, Lappeenrannan teknillisen yliopiston Laukka, Helsingin yliopiston Troijan Hevonen sekä Tampereen yliopiston Piffi.

Gaudeamus Grand Prix’n historia ulottuu aina 90-luvulle asti, joskin aivan joka vuosi kilpailutunnelmista ei olla päästy nauttimaan. Kilpailu noudattaa opiskelijoiden SM-, EM-, ja MM-kilpailuiden konseptia, jossa ratsastajat eivät tarvitse omaa hevosta. Ratsuina toimivat ratsastuskoulun tuntihevoset. Perinteiden mukaisesti seuraavan Gaudeamus GP:n järjestysvastuu siirtyy voittaneelle kerholle.

Tämän vuoden järjestävänä yhdistyksenä toimi Eqvet. Yhteistyössä myös Suomen Eläinlääkäriliitto ja Eläinlääketieteen Kandidaattiyhdistys EKY ry. Esteluokan sponsorina oli House of Horses Helsinki ja koululuokan sponsorina EKY sekä Putiikki Aino. Nutrolin sponsoroi joukkuekilpailun voittaneita runsain lahjakortein.

Eqvet kiittää vielä Aulangon ratsastuskoulua upeista kilpailupuitteista ja hevosten lainasta, sponsoreita hienoista palkinnoista ja ylipäätään kilpailuiden mahdollistamisesta. Lisäksi vielä kiitämme kaikkia osallistuneita kerhoja sekä onnittelemme voittajia ja sijoittuneita!

Tulokset

Prix de Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistys & Putiikki Aino

Aikuisten kouluratsastusohjelma 2002

1.

Katriina Korpinen

Rex

LAUKKA

169p

80,476 %

2.

Viivi Parma

Nipsu

EQVET

162,5p

77,381 %

3.

Sanni Sipola

Kaapo

EQVET

162p

77,143 %

4.

Johanna Kalliomäki

Moi

PIFFI

160p

76,190 %

5.

Emilia Biskop

Moi

TROIJA

159p

75,714 %

6.

Veera Savelius

Mokka

PIFFI

149,5p

71,190 %

7.

Suvi-Maria Hautala

Jouko

TROIJA

149p

70,952 %

8.

Eeva-Maija Ekman

Rex

TERA

144p

68,571 %

9.

Mari Luoto

Vili

TERA

133,5p

63,571 %

10.

Sallamaarit Tiainen

Jouko

LAUKKA

130p

61,905 %

Prix de House of Horses Helsinki

70 cm Taitoarvostelulla

1.

Nina Svinhufvud

Kalle

TERA

37p

2.

Mikaela Malms

Mokka

EQVET

33p

3.

Fanny Hietala

Arska

PIFFI

31p

4.

Minna Lantto

Kalle

TERA

31p

5.

Anni-Sofia Katila

Arska

TROIJA

30p

6.

Isabella Karvinen

Risku

PIFFI

29,5p

7.

Paju Tuuri

Nipsu

EQVET

29p

8.

Meeri Heimo

Rinsu

TROIJA

27p

9.

Essi Nokelainen

Riku

LAUKKA

22,5p

10.

Hanna Lento

Riku

LAUKKA

hyl

Putiikki Aino - tsemppari palkinto
Essi Nokelainen (Laukka)
Anni-Sofia Katila (Troijan Hevonen)

Gaudeamus Grand Prix 2018 joukkuekilpailun tulokset
1. Eqvet 14 p
2. Piffi 19 p
3. Tera 22 p
4. Troijan Hevonen 25 p
5. Laukka 30 p

Tietoa kerhoista

Eqvet http://www.eky-ry.fi/kerhot/eqvet

Laukka http://kerhot.ltky.lut.fi/laukka/

Teekkariratsastajat https://tera.ayy.fi

Piffi https://www.utasport.fi/piffi/

Troijan Hevonen https://troijanhevonen.fi