Anky van Grunsven uskoo kilpailevansa Horse Show'ssa

1.6.2010

Anky van Grunsven ja Sjef Janssen ihastuttivat yleisöä Hartwall Areenalla torstai-iltana. Hollannin koulumaajoukkueen ensimmäiseen EM-kultaan luotsannut valmentaja Janssen ja lukemattomia arvokilpailumitaleita saavuttanut van Grunsven valmensivat suomalaisratsukoita ammattitaitoisesti ja iloisesti, huumorilla höystettynä.

- Kouluratsastuksen ei tarvitse olla tylsää, Janssen kuulutti.

Van Grunsven kertoi pilke silmäkulmassa, että viime sunnuntain jälkeen hän voi kutsua itseään myös rodeoratsastajaksi. Pitäessään Hollannissa klinikkaa hänen ratsunsa reagoi katsojien aplodeihin villillä pukkilaukalla.

- Pysyin kyydissä yllättävän pitkään, mutta kulmaan saavuttuamme tiemme erosivat. Nousin kyllä takaisin selkään, mutta jouduin pian lopettamaan kivun vuoksi, hän kertoi viikonlopun tapahtumista.  

Helsinkiin sekä valmentamaan että kilpailemaan saapunut van Grunsven ei vielä varmasti luvannut kilpailevansa perjantaina.

- Ratsastan tänään täällä Helsingissä ja katson, millainen vointini on aamulla. Luulen pystyväni ratsastamaan kipulääkkeiden avulla, mutta haluan myös pystyä kilpailemaan täysipainoisesti.

15-vuotiasta ratsuaan IPS Krack C:tä van Grunsven kuvailee hyväluonteiseksi kilpakumppaniksi, jonka ainoa ongelma on, että tallissa on sen lisäksi kaksi vielä lahjakkaampaa hevosta.

Ratsukko voitti viime viikonloppuna Oslon kansainvälisessä kilpailussa kaksi Grand Prix
-luokkaa hyvillä yli 70 prosentin tuloksilla. Kovimman vastuksen vapaaohjelmassa antoi venäläinen Elena Sidneva Artax Condor RBB:llä. Ratsukot kamppailevat paremmuudesta myös tänä viikonloppuna Helsingissä. On lisäksi mielenkiintoista nähdä, miten kovan vastuksen kotimaiset kärkiratsukkomme tulevat heille antamaan. Koululuokat kilpaillaan Glitnir Horse Show´ssa perjantaina ja lauantaina.

Teksti: Kati Hurme-Leikkonen
www.helsinkihorseshow.fi