Antti Linna ja Don Jan S Z Myrkyn Pohjola Gold GP’n parhaat
26.7.2026
Kansallisen esteratsastuksen pääsarjan Pohjola Grand Prix’n viimeinen osakilpailu ratsastettiin Myrkyn Ratsukarnevaaleilla. Korkeimmalla, 145 cm tasolla, kilpaillun Pohjola Gold GP’n voittivat Antti Linna ja Don Jan S Z. Pohjola Silver GP osakilpailuvoittoon ratsasti Susanna Granroth, Pohjola Bronze GP’n Salla Määttä, Pohjola Small GP’n Maiju Laituri sekä suomenhevosissa Linnea Haukilehto. Sarjan finaali ratsastetaan PowerParkissa Kauhavalla syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna.
”Tämä oli minulle uran ensimmäinen täysosuma Gold GP’ssä, joten oikein hyvältä tuntuu”, kertoi Pohjola Gold GP’n osakilpailuvoittaja, Salon Perttelissä talliyritystään perheensä kanssa pyörittävä Antti Linna. Ratsastaja teki ratsullaan Don Jan S Z osakilpailun kaksi kierrosta yhteensä vain kahdella aikavirheellä ilman estevirheitä, ja kuittasi itselleen osakilpailusta palkintorahaa 1500 euroa.
Esteratsastuksen SM-kilpailu ratkotaan parin viikon päästä Ypäjällä, johon Linna on valmistautunut ykköshevosensa ”Jannen” kanssa huolellisesti.
”Viime vuoden PM-kilpailun päälle hevonen sai pitemmän kilpailutauon, ja alkukausi on tehty matalampaa tasoa ulkomailla sekä Silver GP’ssä. Nyt hevonen on huippuvireessä juuri sopivasti SM-kilpailun alle”, Linna kertoo.
Toiseksi Pohjola Gold GP’n osakilpailussa sijoittui oululainen Sonja Mäkelä FWB-ruunalla Celtas Quen. Mäkelä sai osakilpailun ensimmäiseltä kierrokselta kaksi pudotusta, mutta suoritti toisen kierroksen puhtaasti. Kolmanneksi ratsasti molemmilta kierrokselta yhden pudotuksen saanut Valkeakoskelta Myrkkyyn matkannut Susanna Rautanen ruunalla For treasure CL Z.
Sarjakilpailun pistetaulukossa Pohjola Gold GP’n osalta kärkitilaa pitää Myrkyn osakilpailun toisella sijallaan pistesaldon kärkeen nouseva Sonja Mäkelä Celtas Quenin kanssa. Kilpailukauden 2026 sarjavoittaja ratkeaa kokonaispisteiden perusteella, joita PowerParkin finaalissa on jaossa 1,5-kertaisesti. Sarjavoittajalle on luvassa 3000 euron suuruinen rahapalkinto, toiseksi sijoittuvalle 2000 euroa sekä sarjakolmoselle 1000 euroa.
Pohjola Silver GP voittoon Granroth, suomenhevosissa Haukilehto hallitsi
Pohjola Silver GP’n viimeisen osakilpailun voitti Hattel Ridersin Korpilahdelta lähtöisin oleva Susanna Granroth, joka urakoi osakilpailussa peräti neljän ratsun voimin. Parhaaseen suoritukseen Granrothin kanssa ylsi tänään 8-vuotias tamma Nola WV.
”Kyllä tässä sai jo sen verran hikoilla, että urheilukellonikin sammui. Nauroinkin tuossa, että voisi tulla vähän vähemmällä yrittämiselläkin tämä pärjääminen, mutta onneksi viimeinen suoritus osui nappiin”, Granroth naureskeli kilpailuviikonlopun urakoinnin päätteeksi.
Gold GP’n voittaneen Linnan tapaan Granroth suuntaa seuraavaksi kohti senioreiden SM-kilpailua, johon todennäköisin valinta on tämän hetken ykkösratsu KG Corazon. Syyskuun Pohjola GP-finaaliin Hattel Ridersin tiimi suuntaa niin sanotusti täydellä miehityksellä.
”Kaikki kynnelle kykenevät lähtevät mukaan, ja siellä tietysti toivotaan mahdollisimman paljon hyviä ratoja.”
Toiseksi sijoittui helsinkiläinen 19-vuotias Patricia Ivanitskiy tammalla Birte Star K Z, ja kolmanneksi 18-vuotias hyvinkääläinen Roosa Kuivalainen tammalla Why Not O. Ennen syyskuun finaalia Pohjola Silver GP’n sarjakärkeä pitää Stable Novan osakilpailun kakkonen ja Ypäjän kolmonen, Marina Ehrnrooth.
Suomenhevosten omassa 100 senttimetrin tasolla kilpailtavassa Pohjola-sarjassa osakilpailuvoittoon ratsasti Vantaalta kotoisin oleva Linnea Haukilehto, joka osallistui osakilpailuun kahden ratsun Jippikayhein ja Vaahterikon Ryminän voimin. Haukilehto ratsasti perusradalta molemmilla hevosillaan virhepisteettömät suoritukset, ja päätti olla starttaamatta uusintaradalle, jolloin osakilpailuvoitto jakautui Haukilehdon kahdelle ratsulle.
Haukilehto on kuluneen kauden aikana kilpaillut suomenhevosten Pohjola-sarjaa yhteensä neljällä eri hevosella, joten ennen PowerParkin finaalia ratsastajan täytyy vielä pitää palaveria hevosten omistajien kanssa, mitkä kaikki ratsuista pakataan mukaan Kauhavan kilpailuviikonloppuun. Kaikki Haukilehdolla kilpailtavana olevat suomenratsut tullaan kuitenkin näkemään Ypäjällä Suomenratsujen Kuninkaallisissa.
Haukilehto nousi Myrkyssä aiemmista osakilpailuista hieman enemmän sarjapisteitä keränneen Jippikayhein kanssa myös suomenhevosten sarjakärkeen. Pisteet ovat sarjassa ratsukkokohtaiset, ja Haukilehto on toisella ratsullaan Vaahterikon Ryminällä sarjan toisella sijalla. Kolmantena pisteissä on Ypäjän ja Novan osakilpailut voittanut Ida Johansson Telman Hilmalla.
Lauantain Pohjola-osakilpailuvoittoihin Määttä ja Laituri
Lauantaina Ratsukarnevaaleilla ratsastettiin Pohjola Bronze ja Small GP viimeiset osakilpailut. 125 cm tasolla kilpaillun Pohjola Bronze GP’n voitti Hattel Ridersin tiimiin kuuluva Salla Määttä tammalla Celabelle.
”Tamma hyppäsi ihan super hienosti, varovaisesti ja reippaasti taas, ja saimme tosi hyvän ajan, se varmaankin ratkaisi voiton tänään”, Määttä tuumaa.
Määttä opiskelee Tammelan Mustialassa agrologiksi ja valmentautuu Hattel Horsella Tervakoskella, joten ratsastajan arki on kiireistä opintojen ja hevosten yhdistämistä.
”Hyvä ja systemaattinen valmennus, se tuottaa tulosta”, PowerParkin GP-finaaliin valmistautuva ratsastaja tuumaa loistavasti sujuneen kilpailukauden reseptiä.
Toiseksi osakilpailussa sijoittui espoolainen Sanna-Kaisa Selin Cappucino Friendillä, ja kolmanneksi tammisaarelainen Silva Timonen. Pohjola Bronze GP’n sarjataulukon kärkipaikalla ennen syyskuun finaalia on kaksi osakilpailua, Ypäjän ja Myrkyn, voittanut sekä Novassa toiseksi sijoittunut Määttä.
115 senttimetrin tasolla kilpailtavan Pohjola Small GP’n osakilpailuvoittoon ratsasti Kuopiosta kotoisin oleva 14-vuotias Maiju Laituri hevosella Hallo-Croket van Puyenbroeck. Toiseksi sijoittui lohjalainen Nanelle Selenius, 16, ratsulla Plan B L, ja kolmanneksi nilsiäläinen Fanni Savolainen, 17, tammalla Jolie. Osakilpailuvoittaja Laituri oli Myrkyn uusintaradan jälkeen tyytyväinen. Uusintaradalle starttasi yhteensä 9 ratsukkoa, joista Laituri oli ainut 40 sekunnin ajan alittanut.
”Ratsuni ”Hessu” on tosi kiva, ja sillä on helppo ratsastaa aikaa vastaan. Sillä on niin pitkä laukka, että esteiden välillä pystyy taktikoimaan jättämällä askeleita pois”, Laituri paljastaa voittotaktiikkaansa.
Ratsukon kilpailukesä jatkuu seuraavaksi Ypäjän SM-kilpailuun, jossa Laituri kilpailee lapsiratsastajissa, jonka jälkeen kalenterissa on vielä Pohjola-finaali.
”Molempiin kauden pääkisoihin lähdetään tavoittelemaan nollaratoja, ja sitä kautta toivottavasti mahdollisimman hyviä sijoituksia.”
Pohjola Small GP’llä sarjakärjessä on viimeisen osakilpailun jälkeen Myrkyssä toiseksi sijoittunut Nanelle Selenius.
Myrkyn perjantai-illassa 130 cm vaikeutuva ratsastus arvostelulla kilpaillun pääluokan Welcome to Myrkky presented by Myrkyn Yrittäjät voitti, ja 500 euroa palkintorahaa itselleen kuittasi Janna Huhtanen Hamontilla.
Esteratsastuksen Pohjola GP finaali ratsastetaan PowerParkissa Kauhavalla syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna, 4.–6.9. Myrkyn Ratsukarnevaaleilla puolestaan jatketaan elokuun puolivälissä kouluratsastuksen merkeissä, kun kouluratsastuksen Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratkotaan Karijoella.
Pohjola Vakuutus ja SRL estekomitea palkitsevat osakilpailuiden parhaita ikäluokkaratsastajia. Pohjola Small GP’ssä palkittiin lapsiratsastaja Maiju Laituri, ja Pohjola Silver GP'ssä juniori Fanni Savolainen. Palkitseminen edellyttää osakilpailussa sijoittumista.
Viikonlopun Pohjola-osakilpailuvoittajien haastattelut löydät Ratsastajainliiton Instagram-tililtä.
25.–26.7. Kansallisia esteratsastustuloksia, Myrkyn Ratsukarnevaalit, Karijoki
26.7. Pohjola Gold GP, 3. osakilpailu, 145 cm 2. kierrosta A2/A2
Lähti 7, sijoittui 2
1) Antti Linna / Don Jan S Z, SRS, 2-0/64,93
2) Sonja Mäkelä / Celtas Quen, ORK, 8-0/59,22
26.7. Pohjola Silver GP, 3. osakilpailu, 135 cm AM5
Lähti 17, sijoittui 5
1) Susanna Granroth / Nola WV, HARI, 0-0/38,22
2) Patricia Ivanitskiy / Birte Star K Z, NOVA, 0-0/38,91
3) Roosa Kuivalainen / Why Not O, HyvUra, 0-0/44,56
25.7. Pohjola Bronze GP, 3. osakilpailu, 125 cm AM5
Lähti 26, sijoittui 7
1) Salla Määttä / Celabelle, RKR, 0-0/42,34
2) Sanna-Kaisa Selin / Cappucino Friend, KeiRa, 0-0/45,48
3) Silva Timonen / Hesther, HARI, 0-0/48,18
25.7. Pohjola Small GP, 3. osakilpailu, 115 cm AM5
Lähti 22, sijoittui 6
1) Maiju Laituri / Hallo-Croket van Puyenbroeck, PuLa, 0-0/39,05
2) Nanelle Selenius / Plan B L, HARI, 0-0/40,97
3) Fanni Savolainen / Jolie, AINO, 0-0/41,63
26.7. Pohjola Suomenhevosten GP, 3. osakilpailu, 100 cm AM5
Lähti 3, sijoittui 1
1) Linnea Haukilehto / Jippikayhei, KIVA, 0-Ei Starttaa
1) Linnea Haukilehto / Vaahterikon Ryminä, KIVA, 0-Ei Starttaa
Täydet tulokset: LINKKI
Sarjakilpailutilanne: LINKKI
Uutiset
- 25.7.2026Ikäluokkien EM Hagen – Hugo Kogelnig kolmannelta sijalta henkilökohtaisen kilpailun finaaliin, juniorijoukkue finaalissa kuudes
- 23.7.2026Ikäluokkien EM Hagen – Juniorijoukkue nousi kolmanneksi, Hugo Kogelnig ja Jone Illi kohensivat asemiaan kärjen tuntumaan
- 22.7.2026Ikäluokkien EM Hagen – Juniorijoukkue kuudes, Hugo Kogelnig Vermontilla kahdeksas
- 21.7.2026Ikäluokkien EM Hagen – Jone Illi ja Celtas Quillian ensimmäisenä kilpailupäivänä seitsemänsiä
- 20.7.2026Suomen ensimmäiset viralliset Working Equitation -kilpailut Riihimäellä
- 20.7.2026Askellajiratsastuksen SM-mitalit jaettiin Ypäjällä – Arnór Dan Kristinssonille neljä suomenmestaruutta
- 19.7.2026Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki suomenhevosten estemestariksi 2026
- 19.7.2026Annina Nordström ja Fuzhou sijoille Riesenbeckissä
- 19.7.2026Askellajiratsastuksen SM-kilpailuissa ratkottiin finaalipaikkoja ja mestaruuksia
- 18.7.2026Stall Anna Riders esteratsastuksen Joukkue-SM kultaan Myrkyn Ratsukarnevaaleilla