Arnella Nyman ja Thór sijoittuivat seitsemänsiksi islanninhevosten MM-kilpailuiden T2-luokassa
9.8.2019
Perjantaina ratsastetussa töltti T2-luokan B-finaalissa kilpailtiin sijoista 6-10.

Kuvat: Kuvat: Krijn Buijtelaar
Finaalissa ratsasti Arnella Nyman hevosella Thór från Järsta. Ratsukko sijoittui tiukassa finaalissa sijalle 2 eli kokonaiskilpailuiden seitsemännelle sijalla.
- Ajattelin radalle ratsastaessa, että nyt teemme parhaamme ja yritämme voittaa, jotta pääsisimme jälleen ratsastamaan MM-kisoissa A-finaalissa. Se olisi ollut Thòrin tähänastisen kilpauran viides A-finaali MM-kisoissa.
B-finaali voittaja nousee nimittäin A-finaaliin kilpailemaan mitalisijoista. Nyt ratsukko sai pisteet 7,50, jääden 0,33 pisteen päähän b-fiinaalin voitosta.
- Ori tuntui todella hyvältä, paremmalta kuin karsinnassa ja päätin, että pistämme kaiken peliin. Ensimmäisessä osiossa Thòr tuntui todella energiseltä ja hyvältä. Myös vapain ohjin ratsastetussa osiossa Thòr säilytti tasaisen tahdin, ja oli ryhdikäs ja energinen. Thòr syttyy finaalissa muista hevosista, eikä muiden mahdolliset rikot tms. haittaa sitä, kertoo Arnella finaalista, jossa ovaaliradalla ratsastaa viisi ratsukko samaan aikaan.
Parivaljakon kotimatka alkaa sunnuntai-iltana ja Thòr saa viettää ansaitun kuukauden loman.
- Näistä MM-kisoista jäi käteen hyvä tunnelma, ja olen tyytyväinen siihen, että hevonen tuntui koko ajan paremmalta. Valitettavasti kyse on kuitenkin arvostelulajista, ja kaikkiin asioihin en pysty itse vaikuttamaan. Seuraava päätavoitteemme on Suomen PM-kisat 2020, joissa Thòr on vuonna 2010 voittanut T2-luokan sen entisen omistajan kanssa. Sen jälkeen katsomme, tähtäämmekö vielä 2021 MM-kisoihin vai alkaako uusi tammani olemaan jo silloin valmis kansainvälisille kentille. Thòr on nyt 16-vuotias herrasmies, ja ilokseni olen nähnyt täällä Berliinissä useita vanhempiakin hevosia!
Thòria on ilo ratsastaa ja nautin joka hetkestä sen kanssa. Erityisen ylpeä olen Thòrin pitkästä urasta maailman huipulla. Tuntuu hyvältä, kun lapsuuden idolit tulevat kehumaan hienoa suoritustamme. Suuri yleisö MM-kisoissa saa myös minut syttymään aivan eri tavalla. Tätä voisi tehdä useammin, kuin joka toinen vuosi, hehkuttaa Arnella kilpailun tunnelmaa sekä pitkään huipputasolla pysynyttä oriaan.
Uutiset
- 1.5.2026Vakava ratsastusonnettomuus Ypäjällä
- 30.4.2026Tilannekatsaus Ratsastajainliiton taloustarkastuksen etenemisestä 30.4.2026
- 30.4.2026Horse & Rider Amatöörisarja käynnistyy viikonloppuna – sarjavoittajalle luvassa upea palkinto
- 28.4.2026Hevosmieliset päättäjät vastasivat kutsuun tulla tutustumaan lajiin
- 25.4.2026Terttu Peltonen Vuoden Kavionjälki tunnustuksen saaja
- 25.4.2026Kyra Kyrklund pistää hyvän kiertämään – merkittävä tuki Jonna Aaltoselle
- 23.4.2026Ruoste jälleen erinomaiseen tulokseen – neljäs Hagenin GP Specialissa
- 23.4.2026SRL Hevoset-messuilla 25.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliitto mukana Lapsimessuilla 24.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliiton tilannekatsaus 22.4.2026