Askellajiratsastuksen SM-kilpailuissa ratkottiin finaalipaikkoja ja mestaruuksia
19.7.2026
Askellajiratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut jatkuivat lauantaina Ypäjän Hevosopistolla. Päivän aikana ratkottiin suomenmestaruusluokkien V1:n ja F1:n finalistit sekä passiluokka P1:n suomenmestaruudet. Lisäksi ohjelmassa oli useiden ryhmäluokkien finaalit ja lajimestaruuksien ratkaisut.
Suomen Islanninhevosyhdistys (SIHY) ry:n tiedote
Nelikäynti V1 – neljä askellajia ja viisi arvosteltavaa osiota
Lauantain suurin kilpailuluokka oli vaativa nelikäynti V1. Luokan karsinnoissa kilpaili yhteensä 36 ratsukkoa: 23 senioria, yhdeksän nuorta ja neljä junioria.
V1-luokassa ratsukko esittää islanninhevosen neljä askellajia: käynnin, ravin, laukan ja töltin. Töltti ratsastetaan kahdessa eri tempossa, joten arvosteltavia osioita on yhteensä viisi.
Hyvässä V1-suorituksessa hevonen liikkuu kaikissa askellajeissa puhtaassa tahdissa, tasapainoisesti ja harmonisesti. Luokan vaativuus perustuu siihen, että hevosen tulee vaihtaa askellajista ja temposta toiseen säilyttäen liikkeen laatu, ryhti ja rentous.
V1-karsinnoissa käytiin tasainen kilpailu A-finaalin paikoista. Senioreissa korkeimmille pisteille ylsi Arnor Dan Kristinsson hevosellaan Dökkvi frá Álfhólum (6,97). Nuorista karsintojen kärkipisteet sai Bianca Söderholm ja Skálmöld frá Skáne (6,33) ja junioreista Lilja Kontio ja Dásemd frá Traðarholti (6,17).
Lauantaina ratsastettiin myös V1-luokan B-finaalit, joissa ratkesivat viimeiset A-finaalipaikat. Senioreissa tiensä B-finaalin kautta A-finaaliin selvitti Essi Labart hevosellaan Pinocchio fra Stenkullagård, pisteet 6,13. Junioreista A-finaalipaikan lunasti Silja Räisänen ja Kiljan fra Auvila (5,67).
Viisikäynti F1 – kaikkien viiden askellajin ilotulitusta
Suomenmestaruusluokka viisikäynti F1 kuuluu askellajiratsastuksen vaativimpiin kilpailuluokkiin. Ratsukko esittää kaikki islanninhevosen viisi askellajia: käynnin, ravin, laukan, töltin ja passin. Luokan erityispiirteenä on passi, joka edellyttää hevoselta hallittua siirtymistä laukasta passiin ja takaisin.
F1-luokan karsintoihin osallistui yhdeksän senioria ja viisi nuorta. Luokassa ei ollut junioriosallistujia.
Sunnuntain A-finaaliin karsintojen korkeimmilla pisteillä etenivät senioreiden Laura Nyström ja Gilda fra Stenkullagård (6,77). Nuorissa korkeimmat karsintapisteet saavutti Vilma Mätäsniemi hevosellaan Hvammur frá Hvolsvelli (6,03).
Ryhmäluokkien lajimestaruuksia ratkaistiin
Lauantaina ratkottiin myös useita ryhmäluokkien lajimestaruuksia.
Nelikäyntiluokan V3 nuorten vuoden 2026 lajimestari on Minni Hakola ja Stirnir frá Sandá. Ratsukko lähti finaaliin karsinnan kärjestä ja sai finaalissa kokonaispisteet 5,83. Hopealle jäivät niukasti Ella Nieminen ja Næla fra Víðarbrekku (5,80). Pronssia sai kokonaispistein 5,47 Helmi Lindqvist ja Títan frá Árbæjarhjáleigu II (5,47). Junioreiden vuoden 2026 lajimestaruuden saavutti Silja Räisänen hevosellaan Funi fra Reynir (5,40).
Viisikäyntiluokan F3 senioreiden kultamitalisti ja lajimestari vuonna 2026 on Emily Loukiala hevosellaan Fimmund fra Reykhestum. He saavuttivat kokonaispisteet 5,92. Loukialan mestaruus oli hieno nousu, sillä hän selviytyi finaaliin karsinnoista viimeisenä pistein 4,80. Lajimestaruushopeaa sai Katharina von Freymann ja Kastanía fra Stenkullagård pistein 5,67. Pronssisija meni Tiina Karille ja Afturelding fra Norðurstjörnu (5,39)
Nuorten F3-luokan lajimestaruuskullan saavuttivat Unna Lammi ja Eldfaxi från Frihamra (5,47). Hopealle sijoittuivat Oona Korpinen ja Skjótur fra Kaakkola (5,39).
Passiluokat P1 ja P3 – jälkimmäiset juoksut haastavissa olosuhteissa
Juuri ennen passiluokkien P1 ja P3 juoksuja kilpailut jouduttiin keskeyttämään rankkasateen ja ukkosen vuoksi. Luokkien kaksi ensimmäistä juoksua ratsastettiin perjantaina ja kaksi jälkimmäistä lauantaina kilpailupäivän päätteeksi sateen edelleen jatkuessa.
P1-luokkaan osallistui jokaisesta ikäryhmästä yksi osallistuja: junioreissa Tilda Brandes ja Jara frá Horni, nuorissa Kanerva Niemi ja Sinfónia fra Kaakkola ja senioreissa Annika Kyrklund ja Flipi frá Haukholtum.
P1 on vauhdikas 250 metrin passijuoksu, joka osoitti jälleen herkkyytensä. P1-luokassa hyväksytyt ajat saivat Kanerva Niemi ja Annika Kyrklund. Niemi ratsasti perjantaina ajan 24,91, joka riitti varmistamaan vuoden 2026 nuorten P1-luokan suomenmestaruuden jo ennen lauantain juoksuja. Kyrklund kellotti lauantaina ajan 26,05 ja sai senioreiden SM-kultaa.
Passiluokassa P1 ratkaisee nopein hyväksytty aika. Ratsukot lähtevät pareittain lähtökopeista ja kiihdyttävät kohti ajanottoaluetta. Lähdön jälkeen hevonen on saatava passiin viimeistään 50 metrin kohdalla, ja passi tulee säilyttää 250 metrin maalilinjalle asti.
Lajimestaruusluokka P3 poikkeaa P1-luokasta siten, että passia juostaan 100 metriä vähemmän eli maalilinja on 150 metrin kohdalla.
P3-luokassa oli mukana yksi osallistuja, nuorten Emilia Marjoniemi hevosellaan Myrra frá Reykjum. Hän onnistui kilpailujen ensikertalaisena juoksemaan kaikki neljä juoksua hyväksytysti ja saavutti parhaan aikansa 16,15 ja lajimestaruuden lauantain haastavissa olosuhteissa.
Askellajiratsastuksen SM-kilpailut huipentuvat sunnuntaina 19.7. mestaruusfinaaleihin. Päivän aikana ratkaistaan vuoden 2026 suomenmestaruudet luokissa T1, T2, V1, F1 ja P2 sekä lajimestaruudet luokissa T5, T6, ja V3.
Kilpailujen aikataulut ja tulokset löytyvät IceTestNG Tickeristä tai IceTest NG -mobiilisovelluksesta.
Uutiset
- 19.7.2026Vilma Leppäkangas ja Paletin Liekki suomenhevosten estemestariksi 2026
- 19.7.2026Annina Nordström ja Fuzhou sijoille Riesenbeckissä
- 18.7.2026Stall Anna Riders esteratsastuksen Joukkue-SM kultaan Myrkyn Ratsukarnevaaleilla
- 18.7.2026Askellajiratsastuksen SM-kilpailuissa ratkottiin ensimmäiset finalistit
- 17.7.2026Askellajiratsastuksen SM Ypäjä – passiluokan PP1 SM-mitalit ratkaistiin
- 14.7.2026Petra Heikkisellä voitokas viikonloppu Solbacka Summer Gamesissa
- 12.7.2026Sanna Siltakorpi ja Bofey Click viimeistelykilpailussaan viidensiä
- 6.7.2026MM Aachen 2026 – MM-ehdokkaat esitetty viidessä lajissa
- 6.7.2026Sonja Mäkelä on Operagames-voittaja 2026 – ja paljon paljon muuta
- 5.7.2026Annina Nordströmille ja Fuzhoulle GP-sijoitus CSIO3* Peelbergenissä