EM kouluponit
1.6.2010
Kansainvälistä kouluratsastusta, EM poniratsukot, CH-EU-P-D Freudenberg, Saksa 18.7.
Elin Björndahl ratsastaa EM-kilpailussa
Suomen ainoa edustaja poniratsukoiden EM-kilpailussa Saksassa on kouluratsastaja Elin Björndahl Kokkolasta ponillaan Park´s Tambour. keskiviikkona kilpailussa ratsastettiin FEI:n esiohjelma, jonka tulos ei vielä vaikuta sijoitukseen EM-kilpailussa.
- Elin ratsasti siistin ohjelma, jossa oli pari pientä virhettä. Tulos oli 61,250 ja 43 osallistujan joukossa sija 37, kertoi joukkueen johtaja Kerstin Nyberg.
Joukkuemitaleista ja samalla paikoista henkilökohtaiseen finaaliin kilpaillaan perjantaina. Lauantaina ratsastetaan B-finaali ja sunnuntaina on mitalikilpailu. Kilpailussa on mukana 43 ratsukkoa 13 eri maasta.
Kesäkuun lopussa 14-vuotias Elin sijoittui Baltian ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa yhdeksänneksi. Aikaisemmilta vuosilta hänellä on neljä SM-mitalia. Elin valmentautuu kotona äitinsä Monia Björndahlin ohjauksessa. Ponillaan hän kuuluu maajoukkuevalmennettaviin ja hevosellaan hän käy Kyra Kyrklundin PP-tiimin valmennuksissa.
Tulokset
Luokka FEI Esiohjelma poneille, 43 lähti, 13 sijoittui
1) Louisa Lüttgen / Dornik B Saksa 72,950 %, 2) Carlotta Hassenbürger / Dulcia 4 Saksa 72,750 %, 3) Sönke Rothenberger Deinhard B Saksa 72,550 %, 37) Elin Björndahl / Park's Tambour Suomi 61,250 %
Tuomaristo: E: Francis Verbeek-von Roy Belgia, C: Jennie Loriston-Clark Britannia, B: Jacques van Daele Belgia, H: Klaus Ridder Saksa, M: Maja Stukelj Slovenia
Järjestäjän sivut ja live-tulokset: www.euro07.de
Uutiset
- 6.7.2025John Antell Savonlinna Operagames 140 cm pääluokan ykkönen – Sonja Mäkelä Big Tour -sarjakilpailun voittaja
- 5.7.2025Sonja Mäkelä ja Celtas Quen Savonlinna Operagamesin lauantain 140 cm luokkavoittoon
- 4.7.2025Henri Ruosteella ja Tiffanys Diamondilla onnistunut kilpailuviikko Aachenissa – toinen sija 4* Grand Prix Specialissa
- 4.7.2025John Antell oli päivän nimi Savonlinna Operagamesin tuulisena avauspäivänä
- 3.7.2025Henri Ruosteelle kolmas sija Tiffanys Diamondilla 4* Grand Prix’ssa Aachenissa
- 1.7.2025Hevonen ja uni – vain nelisen tuntia yöunta
- 29.6.2025NBECH – Esteratsastuksessa kultaa ja kaksi hopeaa
- 29.6.2025NBECH - Kaikki esteluokat on peruttu sunnuntailta 29.6.
- 28.6.2025NBECH - Nita Toloselle henkilökohtaista pronssia
- 28.6.2025NBECH - Jonna Aaltoselle jälleen kultaa parakouluratsastuksessa