EM-kouluratsastus: Mea Packalén nousee nuorten finaaliin

20.8.2020

Jännittävän kilpailurupeaman päätteeksi Mea Packalén on kuin onkin mukana nuorten kouluratsastajien Euroopan mestaruuksien perjantain finaalissa.

Unkarissa ratsastettiin keskiviikkona ja torstaina ensimmäiset henkilökohtaiset mestaruudet, joista finaaliin vapaaohjelmassa jatkaa 18 parhaan kärki.

Mea Packalén, kuva Marko Björs.

Suomalaisratsukoista Mea Packalén ja Feuerball olivat kilpailussa 20. tilalla tuloksella 68.94 % ja samalla ensimmäisellä varasijalla finaaliin, ja Louise Jönsson ja Dayna 21. tilalla (68.71) ja toisella varasijalla. Koska finaaliin otetaan korkeintaan kolme ratsukkoa maata kohti, edeltä tippui heti kilpailun jälkeen pois yksi tanskalaisratsukko. Edetäkseen finaaliin kaikkien ratsujen täytyy läpäistä eläinlääkäreiden suorittama hevostarkastus, jossa yksi niistä ei päässyt jatkoon.

– Yhden onni on toisen epäonni, nyt sitten onni osui meidän kohdallemme. Tämä oli todella harmillista poisjääneen ratsukon kannalta, mutta olen itse Mean puolesta onnellinen, sillä hän ansaitsee paikan finaalissa, Packalénin oma vastuuvalmentaja, olympiaratsastaja Mikaela "Fia" Fabricius-Bjerre toteaa. Vantaalainen, Husön Ratsastajia edustava Packalén, 21, valmentautuu nykyään hänen Dressurstald Sølyst -tallillaan Tanskassa.

Tiukimpiin mitalikahinoihin on vielä matkaa, mutta edessä on herkullinen revanssin paikka.

– Mea on todella hyvä laukkapirueteissa, ja juuri niissä tuli harmillinen, finaalipaikan alun perin maksanut  virhe, kun hän yritti hienoisella riskillä ratsastaa todella pienellä kaarteella piruetin. Nyt emme ahnehdi liikaa, vaan lähdemme näyttämään, mihin ratsukko pystyy.  

– Mean hevonen on vähän laiskahko luonteeltaan, ja kuumuus täällä on hieman purrut siihen, mutta olemme säästäneet paukkuja finaaliin. Huomenna haetaan optimaalista suoritusta. Kaiken tämän kuumuuden keskellä Mea on onneksi maailman kylmäpäisin ratsastaja, todellinen huippu-urheilija kisahermoiltaan, valmentaja kiittää

Jönsson on nyt ensimmäisellä varasijalla ja jatkaa valmistautumista finalistien tavoin. Hevostarkastus on kaikilta takana ja seuraavana edessä vapaaohjelmien musiikkien sound check. Vasta kaksi tuntia ennen finaaliluokan alkua perjantaina tulee lopullinen varmistus varallaolon päättymisestä. Finaali käynnistyy perjantaina klo 13.30 Suomen aikaa ja ratsastetaan vapaaohjelmassa musiikin tahtiin.

Maajoukkuevalmentaja Marko Björs odottaa ilolla finaalina ja on tyytyväinen nuorten Suomi-tiimin tasoon.

– Nuoret ovat ratsastaneet täällä tosi hienosti. Jenni Kinnusella tuli tänään monta kallista virhettä, mutta muuten ratsastajat ovat yltäneet omalle tasolleen ja sen ylikin. Kaikilla perusratsastus, hevosten liikkuminen ja oman vastuuvalmentajan kanssa valmentautuminen ovat tosi hyvällä tasolla. Alkuviikon joukkuekilpailussa ilman pieniä virheitä Suomen joukkue olisi ollut lähellä jopa mitalisijoja.   

Henkilökohtaista kultaa voitti tänään Alankomaiden Marten Luiten – Fynona (77.56), hopeaa Saksan Lia Welschof – First Class (75.85) ja pronssia Alankomaiden Daphne Van Peperstraten  – Greenpoint's Cupido (74.27). Muista suomalaisista Emmi Salminen ja St' Ophir olivat 30. tilalla (67.09) sekä Jenni Kinnunen ja Cobain 46. tilalla (62.77).

Kouluratsastuksen Euroopan mestaruudet, nuoret ratsastajat, Pilisjászfalu, Unkari

Henkilökohtainen ohjelma, 19.–20.8.2020
1) Marten Luiten – Fynona, NED 77.559% 
2) Lia Welschof – First Class, GER 75.853% 
3) Daphne Van Peperstraten  – Greenpoint's Cupido, NED 74.265%
…20) Mea Packalén – Feuerball, FIN 68.941%
…21) Louise Jönsson – Dayna, FIN 68.706%
…30) Emmi Salminen – St' Ophir, FIN 67.088%
…46) Jenni Kinnunen – Cobain, FIN 62.765%
Täydet tulokset

Kilpailujärjestäjän kotisivut: www.unikornislovarda.hu  

Tulospalvelu: https://www.horse-events.at/horse-events/

Livelähetykset: https://www.sportprohorses.com/