EM-Riesenbeck - Jessica von Bredow-Werndl ja Dalera tanssivat neljännen EM-kultamitalin
10.9.2023
Loppuunmyydyt katsomot, kolmenkymmenen asteen helle, sähköinen tunnelma ja suuret odotukset kovatasoisesta ja tiukasta kilpailusta muodostivat raamit viimeiselle kisapäivälle. Riesenbeckin kouluratsastuksen EM-kilpailuissa nähtiinkin äärimmäisen tiukka kilpailu mitaleista, ja ensimmäistä kertaa historiassa kaikki kolme mitalistia saivat yli 90 prosentin tuloksen.
Kultaa voitti odotetusti Jessica von Bredow-Werndl 16-vuotiaalla luottotammallaan DSF Dalera BB:llä, mutta vain niukasti. Hopealle nousi kahdessa ensimmäisessä kilpailussa vielä virheitä tehnyt britti Charlotte Fry näyttävällä Glamourdalella. Ero kärkikaksikon välillä oli vain 0,439 prosenttia. Pronssia voitti jälleen Charlotte Dujardin 10-vuotiaalla Imhotepillä. Vapaaohjelma oli hevoselle vasta kolmas kilpailuissa esitettynä.
Yleisö eläytyi voimakkaasti mukana vauhdikkaissa ja taiteellisissa ohjelmissa ja aloitti taputukset jo suoritusten aikana. Hevoset eivät siihen yllättävää kyllä reagoineet, mutta usealla ratsastajalla oli jännittävät viimehetket.
Kaikki kolme mitalistia kertoivat odottavansa Pariisin olympialaisia, jossa kilpailu tulee olemaan tiukkaa ja tasaista ei ainoastaan näiden kolmen tähden välillä, vaan myös ainakin Nanna Skodborg Merraldin ja Blue Hors Zepterin ja Isabell Werthin ja DSP Quantazin välillä.
Perjantaina Grand Prix Specialissa kulta meni Jessica con Bredow-Werndlille ja Daleralle. Hopealle nousi loistavasti suorittanut Nanna Skodborg-Merrald ja Blue Hors Zepter ja pronsille Charlotte Dujardin ja Imhotep. Joukkuekultaa voitti torstaina Iso-Britannia, hopeaa Saksa ja pronssia Tanska.
Tulokset Riesenbeck, Saksa
Kouluratsastuksen EM-kilpailut
10.9.
Grand Prix vapaaohjelma, lähti 18
1) Jessica von Bredow-Werndl / TSF Dalera BB, GER 92,818
2) Charlotte Fry / Glamourdale, GBR 92,379
3) Charlotte Dujardin / Imhotep, GBR 91,396
Täydet tulokset: LINKKI
8.9.
Grand Prix Special, lähti 30
1) Jessica von Bredow-Werndl / TSF Dalera BB, GER 85,593
2) Nanna Skodborg-Merrald / Blue Hors Zepter, DEN 82,796
3) Charlotte Dujardin / Imhotep, GBR 82,583
Täydet tulokset: LINKKI
Uutiset
- 19.4.2026Estenuorilla menestyksekäs viikonloppu CSIO Compiègnessä
- 19.4.2026Kultaiset ansiomerkit jaettiin kevätkokouksessa 2026
- 19.4.2026Ratsastajainliiton kevätkokouksessa päätettiin kokouksen keskeyttämisestä
- 17.4.2026Ratsastajainliiton valtionavustusten raportoinnissa on todettu virheitä
- 16.4.2026SRL Hevoset-messuilla 25.-26.4.
- 15.4.2026Raimo Aaltonen 70 vuotta – paljon onnea!
- 15.4.2026Hallituksen katsaus vuoteen 2025
- 13.4.2026Millainen on hyvä päivä hevoselle?
- 12.4.2026Joanna Robinson ja Glamouraline toisiksi Murcian CDI3* GP Specialissa
- 11.4.2026Iida-Sofia Alasuutari ja Praest’s Cameo luokkavoittoon, Robinsonille CDI3* GP neljäs sija