Emma Kanerva ja Greek Air hurjassa iskussa – Troisdorfin 4* kilpailuviikonlopussa tuplavoitto!

9.10.2022

Emma Kanerva ja Greek Air jatkoivat voitokasta viikonloppuaan sunnuntain vapaaohjelmassa Saksan Troisdorfissa neljän tähden kilpailuissa. Voittotulos 78,210% oli ratsukolle vapaaohjelmasta kauden ennätys. Kilpailutaolta paluu oli parille varsin onnistunut, sillä ratsukko voitti Troisdorfissa myös perjantain Grand Prix’n.

Emma Kanerva ja Greek Air Herningin MM-kilpailuissa elokuussa. Kuva SRL Hanna Heinonen. 

 

”Erittäin hyvältä tuntuu, tuli kauden ennätykset sekä gp:ssä että vapaaohjelmassa, ja vapaaohjelmassa oma henkilökohtainen ennätystulos. Ei sitä kovin usein kahden kansainvälisen voiton kanssa kotiin lähdetä, kyllä uskomattomalta tuntuu”, Emma Kanerva riemuitsee.

Herningin MM-kilpailuiden jälkeen tänä viikonloppuna kilpailutauolta palanneet Emma Kanerva ja Greek Air tekivät vapaaohjelmansa Rihannan musiikkiin suunnitellulla Sini Spiritin vanhalla ohjelmalla. Onnistunut suoritus palkittiin kauden ennätyspisteillä.

Kanervalla oli Troisdorfissa neljän tähden tasolla mukanaan myös Mist of Titanium, jonka kanssa lauantain Grand Prix Special sujui mukavasti. Ratsukko teki tuloksen 69,128 prosenttia ja oli tiukassa kilpailussa sijalla viisi. Joanna Robinson ja Diego olivat Grand Prix Specialissa sijalla seitsemän tuloksella 67,723 prosenttia.  

Kanerva panostaa myös hallikauteen erinomaisen alkuvuoden jälkeen. Hän haluaa kilpailla niin monessa osakilpailussa kuin mahdollista. Kaikki on kiinni siitä, miten hyvin suomalaisratsastajalle aukeaa kilpailupaikkoja maailmancupeissa.

”Meillä on kahden viikon päästä suunnitteilla mennä maailmancupin osakilpailu Greekin kanssa. Mist of Titanium lähtee myös mukaan ja menee kolmen tähden tasolla.

”Tältä kaudelta on kertynyt niin paljon juhlan aihetta, että täytynee suunnitella kunnon pirskeet”, Kanerva nauraa.

 

Kansainvälisiä kouluratsastustuloksia CDI4* Troisdorf, Saksa 
9.10.

Grand Prix vapaaohjelma, lähti 12.  
1) Emma Kanerva / Greek Air, FIN, 78,210% 
2) Lisa-Maria Klössinger / FBW Daktari, GER, 76,352% 
3) Domien Michiels / Intermezzo Van Het Meerdaalhof, GER, 74,005% 
Tulokset LINKKI 

8.10.
Grand Prix Special
, lähti 11. 
1) Geert Jan Raateland / Vmf Chardonnay, NED, 71,149% 
2) Manuel Dominiquez Bernal / Quentano 2, ESP, 70,957% 
3) Andrea Timpe / Don Darwin, GER, 69,426%  
...5) Emma Kanerva / Mist Of Titanium, FIN, 69,128% 
...7) Joanna Robinson / Diego, FIN, 67,723%  
Tulokset LINKKI  

Täydet tulokset LINKKI