Emma Kanerva suoritti Saksan ratsuttajatutkinnon
1.6.2010
Kouluratsastaja Emma Kanerva, 24, on valmentautunut ja työskennellyt Saksassa Hubertus Schmidtin tallilla kolme vuotta ja opiskellut samalla saksalaisen ratsuttajatutkinnon. Opinnot huipentuivat kaksipäiväisiin loppukokeisiin Wahrendorfissa, joiden teorian ja käytännön osuudet Emma selvitti hyvillä arvosanoilla 2,08, kun 1 on paras arvosana skaalalla 1-5. Saavutuksen arvoa nostaa se, ettei nuori ratsastaja osannut lainkaan saksaa muuttaessaan maahan kolme vuotta sitten.
Emma kävi marraskuun alussa Suomessa kakku- ja onnittelukahveilla Erkylän kartanossa Sinituotteen kutsumana. Poseerauskaverina kouluratsu Brisco,14 v.
Berufsreiter-tutkinto on arvostettu Saksassa. Teoriapuolella on hallittava mm. ruokinta, hevosen hoito ja ylläpito sekä kasvatus- ja yritystoiminta. Käytännön kokeissa ratsastettiin este- ja kouluradat ja pidettiin opetustunnit molemmissa lajeissa. Kouluratsuna Emmalla oli nuori Fürst Caspar, jolla hän valmistautuu Bundeschampionaattiin. Esteet hän selvitti oman Sini Santoksensa satulassa, joka nauttii hyppäämisestä ja saakin siitä säännöllisesti hyödyllistä ja virkistävää vaihtelua kouluratsun työhönsä. Ennen koetta Emma hioi estetaitojaan Lars Niebergin luona viiden päivän ajan.
Emma jatkaa ratsuttajana Schmidtin luona ja jatkaa valmentautumista kohti kansainvälisiä arvokisoja tavoitteenaan Lontoon olympialaiset 2012.
Emman tukena on suomalainen yhteistyökumppani Sinituote, joka omistaa molemmat Emman hevoset. Sini Spirit on 1997 syntynyt ja Tanskassa kasvatettu ruuna (i.Esprit, ei. Glücks), joka on Emman kouluttamana noussut kansainväliselle GP-tasolle syksyllä 2008. Sini Santos on Saksasta löytynyt, vuonna 2006 syntynyt ruuna (i. Sir Oldenburg, ei. Dream of Heidelberg), joka on aloittanut menestyksellisesti kilpailemisen Emman kanssa nuorten hevosten luokissa Saksassa.
Lisätietoa: http://www.sinispirit.fi
Uutiset
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin