Emma Tallberg ja Arven Mercedes-Benz Grand Prix´n voittoon

25.3.2018

Tiedote Kansainvälinen Mercedes-Benz Aino Masters CSI2*, Ratsastuskeskus Aino, Järvenpää


Emma Tallberg - Arven, kuva Heidi Lammi

Emma Tallberg ja Arven Aino Mastersin Grand Prix´n voittoon

Emma Tallberg ja pieni tamma Arven eivät luovuttaneet Mercedes-Benz Grand Prix´n voittoa virolaisille, vaan laukkasivat luokan viimeisenä ratsukkona voittoon runsaan yleisön riemuksi. Tallberg päihitti maailmancupin finaaliin matkaavan Rein Pillin ja A Brokin puolellatoista sekunnilla 145 cm luokan toisella, uusinnanomaisella kierroksella. Pill vei kolmannen tilan näppärällä Alfons RA:lla, ja virolaiset ottivat myös neljä seuraavaa sijaa.

-En uskaltanut odottaa ihan voittoa, sillä tiesin virolaisten menevän niin kovaa. Ajattelin enemmän tähtääväni nollaan, Tallberg kertoo ajatuksistaan ennen kisoja.

Kasvatustieteiden opintoihin panostava ratsastaja valmistautui kansainväliseen Aino Mastersiin hyppäämällä kansallisia luokkia, mutta löysi hyvän vireen kansainvälisen rutiinin puutteesta huolimatta. Hän hyppäsi äitinsä Tiina Tallbergin kasvattamalla tammalla ensimmäisen kierroksen nopeimmassa ajassa ja pääsi näin starttaamaan toisen kierroksen viimeisenä. Hän tiesi kisatilanteen hyvin radalle lähtiessään.

-Oli yllättävää, että virolaiset hyppäsivät tänään niinkin hitaasti. Reinkin [Pill] jäi radalla varmistelemaan muutamassa kohdassa. Arven on luonnostaan nopea, enkä ratsastanut rataa ihan seiniä hipoen, Tallberg ruoti vauhdikasta suoritustaan.


Emma Tallberg - Arven, kuva Heidi Lammi

GP-luokkaan osallistui 19 ratsukkoa, mutta vain viisi parasta pääsi ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon. Tämä tarkoitti sitä, että toinen maailmancupin finaaliin valmistautuva virolainen, Urmas Raag, jäi toisen kierroksen ulkopuolelle, vaikka hyppäsi nollan. Hänen aikansa Ibelle van de Grote Haartilla oli kuudesta nollasta hitain. Venla Keränen sijoittui Clairella kahdeksanneksi neljän virhepisteen tuloksella, ja Sanna Backlund ja Zorro H olivat kymmenes. Kilpailua oli seuraamassa Järvenpäässä yli 600 katsojaa. Ratamestari oli itävaltalainen Andreas Bamberger ja häntä avusti Johanna Mikkola.


Venla Keränen - Dorette B, kuva Heidi Lammi

140 cm uusintaluokassa Prix de Mandatum Life Venla Keränen ja Dorette B veivät voiton nopealla tuplanollasuorituksella. Uusinnan toinen ratsukko Sanna Backlund ja Euro-Star Blue sai kaksi pudotusta. Petra Heikkinen ja Alabama Balia sijoittuivat kolmanneksi nopeimmalla neljän virhepisteen suorituksella.

John Antell hevosella Osaka Hastak puolestaan soitatti Maamme-laulua 130 cm Prix de Avant -luokassa. Nuorten hevosten 125 cm Prix de Taittinger -luokan voittaja oli latvialainen Aleksandrs Sakurovs ja Grietje G.

Mercedes-Benz Aino Masters CSI2*, Järvenpää
Kansainväliset tulokset 25.3.

145 cm, Prix de Mercedes-Benz, kaksi kierrosta. 19 lähtijää ja 12 sijoittuu.
1) Emma Tallberg/Arven, Suomi 0-0/44.65, 2) Rein Pill/A Brok, Viro 0-0/46.02, 3) Rein Pill/Alfons RA, Viro 0-0/46.31, 4) Tiit Kivisild/Don Kide, Viro 0-0/46.67, 5) Paul-Richard Argus/Renessin, Viro 0-4/49.11, 6) Urmas Raag/Ibelle van de Grote Haart, Viro 0/67.89, 7) Urmas Raag/Carlos, Viro 4/64.91, 8) Venla Keränen/Claire 83, Suomi 4/66.08, 9) Kullo Kender/Artas, Viro 8/63.86, 10) Sanna Backlund/Zorro H, Suomi 8/65.85, 11) Emma Tallberg/Dobbelt Quidam, Suomi 8/65.97, 12) Tiit Kivisild/Henrietta, Viro 8/67.55
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/288423

140 cm, Prix de Mandatum Life, perusrata ja uusinta. 11 lähtijää ja 11 sijoittuu.
1) Venla Keränen/Dorette B, Suomi 0-0/33.35, 2) Sanna Backlund/Euro-Star Blue, Suomi 0-8/37.76, 3) Petra Heikkinen/Alabama Balia, Suomi 4/52.08, 4) Henrikki Pajulahti/Clara de Bergerac, Suomi 4/54.09, 5) Susanna Granroth/Carmanda, Suomi 4/57.72, 6) Rosa Mäkelä/Akvelins, Suomi 8/51.79, 7) Henna Maria Kaaro/Ikon, Suomi 8/52.42, 8) Sanna Kröger/Stormreaver FP, Suomi 8/53.26, 9) Kaia Loviisa Kink/Adorable Chabalito, Viro 8/53.64, 10) Joonas Oranta/Calazio, Suomi 8/58.35, 11) Salla Jokela/Survivor, Suomi 12/54.35

130 cm, Prix de Avant, perusrata ja uusinta. 28 lähtijää ja 12 sijoittuu.
1) John Antell/Osaka Hastak, Suomi 0-0/41.20, 2) Elena Makarauskiene/Dalasas, Liettua 0-0/43.14, 3) Kaia Loviisa Kink/Adorable Chabalito, Viro 0-0/43.21, 4) Helen-Britt Liidemann/Catana Van 'T Steenputje, Viro 0-0/44.57, 5) Essi-Lotta Rautiainen/Mollgards Contina, Suomi 0-4/40.67, 6) Katri Siltala/Dutch Beauleo Z, Suomi 0-29/66.47, 7) Paul-Richard Argus/Renessin, Viro 1/77.69, 8) Anette Leppik/Samurai's Miracle, Viro 4/60.00, 9) Markus Backlund/Lawinium, Ruotsi 4/69.20, 10) Elina Ihatsu/Anne B. , Suomi 4/69.21, 11) Nina Cederberg/Diaty Fortuna, Suomi 4/70.76, 12) Susanna Granroth/Leopoldo, Suomi 4/70.78,
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/288421

CSIYH1* Nuoret hevoset
125 cm, Prix de Taittinger, perusrata ja uusinta. 17 lähtijää ja 12 sijoittuu.
1) Aleksandrs Sakurovs/Grietje G, Latvia 0-0/35.68, 2) Paul-Richard Argus/Ping Pong V, Viro 0-0/35.85, 3) Ville Kulkas/Boss de la Rasse, Suomi 0-0/40.05, 4) Elena Makarauskiene/Cosmic Monster, Liettua 0-0/43.18, 5) Helen-Britt Liidemann/Gwenna N, Viro 0-4/34.40, 6) Janina Kvarnström/Heather Nova, Suomi 0-4/37.26, 7) Tomi Jalkanen/Still-Hof Macabeu, Suomi 0-Hyl., 8) Susanna Granroth/L-Gadottie PH, Suomi 1/69.09, 9) Paul-Richard Argus/Jay-Z Bee, Viro 1/71.14, 10) Julia Engblom/Goldykaat, Suomi 4/65.06, 11) Noora Forsten/Casalia R, Suomi 4/66.60, 12) Anna Arkhipova/Liviana, Latvia 4/67.23,
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/288420

Kaikki tulokset Equipe Onlinesta: LINKKI
Kilpailun kotisivut: http://ainomasters.fi/
Järjestäjä: http://www.ratsastuskeskusaino.fi/

Seuraava kansainvälinen CSI2* Aino Masters järjestetään 11.-14. lokakuuta. Ratsastuskeskus Ainossa järjestetään vuosittain yli 30 hevostapahtumaa. Vauhdikkaaseen vuoteen mahtuu monia eritason este- ja kouluratsastuskilpailuja, luentoja, klinikoita, keppihevospäivä ja paljon muuta! Ratsastuskeskus Ainon omat sarjakilpailut tuovat jännitystä sekä este- että koulupuolen kilpailukalentereihin. Tervetuloa viihtymään Ainoon!