Emma Tallbergille taas GP-voitto Ainossa

30.9.2018

Emma Tallberg otti hienon voiton Mercedes-Benz Aino Mastersin Grand Prix -luokassa.

Emma Tallberg ja Dobbelt Quidam. Kuva: SRL / Heidi Lammi.

Emma Tallbergille taas GP-voitto Ainossa

Emma Tallberg otti jo toistamiseen tänä vuonna voiton kansainvälisen kahden tähden Mercedes-Benz Grand Prix´ssa Järvenpään Aino Mastersissa. Voittoratsuna oli Dobbelt Quidam, kun taas viime keväänä ykköseksi nousi Arven. Tallberg hyppäsi ainoana tuplanollan 145-tason gp-luokassa, jossa oli 38 lähtijää.

- Minulla ei ole vielä paikkaa Helsinki International Horse Show´n kansainvälisiin luokkiin. Toivottavasti tämä voitto vakuuttaa järjestäjän, Tallberg täräytti voittajahaastattelussa.

Tallberg kertoi, että voiton salaisuus oli siinä, että usein omapäinen Dobbelt Quidam oli tänään ahkeran sileätyöskentelyn jäljiltä hyvin ohjien ja pohkeiden välissä eli kuuliainen. Kevään voittoratsullaan Arvenilla Tallberg sijoittui kuudenneksi.

Ville Kulkas jäi Neptonilla toiseksi vain yhden virhepisteen erolla. Virhepiste ylitetystä enimmäisajasta napsahti Kulkkaalle ensimmäiseltä kierrokselta. Pitkältä sairaslomalta palannut Sebastian Numminen sai yleisöltä raikuvat aplodit hypättyään toisen kierroksen virheittä nopeimmassa ajassa. Numminen nousi sen avulla lopputuloksissa kolmanneksi.

Hollantilaisen ratamestari Quintin Leon Maertensin suunnittelema ensimmäinen kierros oli tekninen ja enimmäisajaltaan tiukaksi laskettu. Vain kaksi ratsukkoa hyppäsin sen virhepisteittä. Toisella uusinnanomaisella kierroksella nähtiin vauhdikkaita suorituksia ja riskinottoa. Kahden tähden kansainvälinen Grand Prix tarjosikin runsaalle yleisölle taidokasta kilparatsastusta parhaimmillaan.

Sunnuntain 130-tason finaalissa suomalaiset nappasivat kolmoisvoiton. Sveitsistä saapunut Emma Broända hyppäsi uusintaradan sujuvimmin Juniper Romeolla. Nuori Teresita Bremer ja Caral sijoittui toiseksi ja Ruotsista Ainoon kilpailemaan saapunut Satu Liukkonen hyppäsi Cartouchella kolmanneksi. Liukkosen kanssa valmennustallia Ruotsissa pitävä Numminen hyppäsi Chill Outilla nopeimman uusintaradan, mutta sai pudotuksen ja sijoittui kahdeksanneksi. Molemmat ratsastajat ovat edustaneet Suomea MM- ja EM-kilpailuissa.

Lauantai-iltana hypätty korkeushyppykisa Masters eteni kuudennelle kierrokselle asti. Valko-Venäjän Vital Dziundzikau lähti hevosellaan London Life ainoana ratsastajana viimeiselle kierrokselle, hyppäsi vielä yhden virheettömän radan aina 160 cm korkuisilla esteillä, ja kuittasi voittosumman itselleen. Kakkostilan jakoivat kuudennelta kierrokselta vetäytyneet Kullo Kender hevosilla Artas ja Striga ja Satu Liukkonen Darthinalla.

Mercedes-Benz Aino Masters CSI2*
Esteratsastustulokset 30.9.
145 cm, kaksi kierrosta. 38 lähtijää ja 12 sijoittuu.

1) Emma Tallberg – Dobbelt Quidam, FIN 0-0/44.16, 2) Ville Kulkas – Nepton, FIN 1-0/53.35, 3) Sebastian Numminen – Gurra Hop, FIN 4-0/39.30, 4) Paul-Richard Argus – Caesar, EST 4-0/41.43-4, 5) Sanna Backlund – Zorro H, FIN 4-0/41.58, 6) Emma Tallberg – Arven, FIN 4-0/41.76, 7) Kullo Kender – Artas, EST 4-0/44.29, 8) Emma Broända – Norris, FIN 0-4/44.65, 9) Rebecca Hallberg Fischer – Chilli Cat, SWE 1-4/47.06, 10) Susanna Granroth – Leopoldo, FIN 4-Hyl., 11) Satu Liukkonen – Darthina, FIN 4/73.38, 12) Rein Pill – Alfons RA, EST 4/73.56.

130 cm, yksi uusinta. 44 lähtijää ja 12 sijoittuu.
1) Emma Broända – Juniper Romeo, FIN 0-0/36.09, 2) Teresita Bremer – Caral, FIN 0-0/37.23, 3) Satu Liukkonen – Cartouche, FIN 0-0/37.42, 4) Kertu Klettenberg – D.Lady, EST 0-0/37.99, 5) Janna Jensen – Elinea VDL, FIN 0-0/38.54, 6) Marina Ehrnrooth – Floor Z, FIN 0-0/40.27, 7) Antonia Hartwall – Just Perfect, FIN 0-0/40.84, 8) Sebastian Numminen – Chill Out, FIN 0-4/34.95, 9) Paul-Richard Argus – Jay-Z Bee, EST 0-4/35.60, 10) Gunnar Klettenberg – B Captain Norman, EST 0-4/37.85, 11) Teresita Bremer – Fianta, FIN 0-4/43.34, 12) Aura Vasama – Baroness, FIN 0-8/39.04,…

Masters 130-170 cm. 12 lähtijää ja 12 sijoittuu.
1) Vital Dziundzikau – London Life, BLR 0-0-0-0-0-0/45.99, 2) Kullo Kender – Artas, EST 0-0-0-0-0-Vetäytynyt, 2) Satu Liukkonen – Darthina, FIN 0-0-0-0-0-Vetäytynyt, 2) Kullo Kender – Striga, EST 0-0-0-0-0-Vetäytynyt, 5) Sebastian Numminen – Gurra Hop, FIN 0-0-0-8/48.76, 5) Susanna Granroth – Carmanda, FIN 0-0-0-4/50.69, 7) Gunnar Klettenberg – Cosidos Victory, EST 0-0-16/53.18, 7) Maarja Martinson – Donna, EST 0-0-4/53.96, 7) Antonia Hartwall – Just Perfect, FIN 0-0-4/51.42, 10) Magnus Jacobson – Caiuby, SWE 0-4/53.82, 10) Emma Broända – Vivance, FIN 0-4/50.23, 12) Renek Rosenberg – Fred, EST 8/82.97

CSIYH1*
Nuoret hevoset, 130 cm, yksi uusinta. 31 lähtijää ja 12 sijoittuu.

1) Julia Engblom – Goldykaat, FIN 0-0/34.87, 2) Satu Liukkonen – Gydine, FIN 0-0/35.18, 3) Eveliina Talvio – New Yorker T, FIN 0-0/37.55, 4) Urmas Raag – Van Damme, EST 0-0/38.71, 5) Magnus Jacobson – Towanda H, SWE 0-0/41.46, 6) Mirella Lesonen-Hakola – Girroco, FIN 0-0/48.52, 7) Helen-Britt Liidemann – Gwenna N, EST 0-4/35.39, 8) Rein Pill – Happygirl G, EST 0-4/36.02, 9) Noora Forsten – Casalia R, FIN 0-4/36.60, 10) Helena Wist – Samurai FI, FIN 0-4/38.39, 11) Janina Kvarnström – Heather Nova, FIN 0-4/40.31, 12) Hanna Tardiveau – Clooney de Circee, FIN 0-4/42.53,…

TULOKSET
Kansainväliset esteratsastustulokset: LINKKI
Kansalliset esteratsastustulokset:LINKKI
Kansalliset kouluratsastustulokset: LINKKI