Ensimmäinen mitali Suomeen islanninhevosten PM-kilpailuissa

10.8.2018

Gerda-Eerika Viinanen ja Svala frá Minni-Borg ottivat pronssia islanninhevosten PM-kilpailuissa torstaina.

 

Mitali kaulassa ja Pommacit lasissa on Kertun helppo hymyillä!
 

 

Gerda-Eerika Viinaselle ja Svalalle pronssia

Tyylipassi PP1-luokassa suomalaisia kilpaili jokaisessa ikäryhmässä.

Ensimmäisenä startanneista junioreista tuli heti Suomen ensimmäinen mitali, kun Gerda-Eerika Viinanen Svala frá Minni-Borgilla nappasi pronssia.

- Olen todella tyytyväinen sijoituksestani tyylipassista, mutta hevonen ei siltikään ollut ihan parhaimmillaan. Svala kävi niin kuumana, että ratsastaminen oli hieman normaalia vaikeampaa. Tästä jatketaan hyvällä fiiliksellä kohti muita passilajeja, iloitsee Kerttu.

Nuorissa Marleena Mönkäre ratsasti Svarta-Skotta frá Halalla oman tyylipassin piste-ennätyksensä 6,09, joka riitti kuudenteen sijaan.

- Olen todella tyytyväinen suoritukseeni, sillä tein oman piste-ennätykseni lisäksi myös aikaennätyksen 8,6 s. Tämä oli ensimmäinen kansainvälinen starttini. Skotta tuntui todella varmalta passissa, mutta toisessa juoksussa Skotta hieman kuumeni niinkuin yleensä, jonka takia laukka jäi alusta pois. Rata on täällä todella hyvä ja en malta odottaa P1- ja P2-luokkia, joissa ei tarvitse enää välittää laukasta, hymyilee Marleena.

Katie Sundin Brumpton kertoi aamulla olevansa Símonin kanssa valmiita antamaan kaikkensa tänään tyylipassissa ja toivoi saavansa vähän myötätuulta mukaansa. Ja myötätuulihan puhalsi – 8. sija pistein 6,96.

- Simon on tuntunut täällä todella hyvältä, ikävä kyllä viisikäynnissä starttasimme ensimmäisinä ja pisteet jäivät vähän alhaisimmiksi kuin yleensä. Tänä vuonna oli myös aivan käsittämättömän kova taso viisikäynnissä. Töltti T2 luokka on meidän kakkoslaji; Simon tuntui todella hyvältä kahdessa ensimmäisessä osiossa ja saikin niistä 7,0-7,5, mutta ikävä kyllä hevonen ajatteli hypätä radalta ulos löysin ohjin osiossa, josta johtuen tuli tietenkin paljon korjauksia ja saimmekin vain 2,5 siitä osiosta.

T2-luokan nuorten karsinnassa kilpaillut ratsukko Desiree Alameri ja Þeyr fra Guldbæk ratsasti itselleen luokan kuudennen sijan ja B-finaalipaikan pistein 6,50.

T1-luokan senioreissa starttasi Hanna Reihe Glóðar frá Heysholtilla sijoittuen 21. sijalle pistein 6,30. Hanna kehuu Glodarin tuntuneen todella hyvältä ja positiiviselta. Ratsukko teki tämän kautensa parhaan T1-tuloksen.

Torstai oli pitkä päivä ja iltasella kilpailtiin vielä nuoren aikuisten gaedinkakeppni sekä A-flokk, jossa kilpailevat viisikäyntihevoset. Nuorissa ratsastajissa Desiree Alameri ratsasti 12. sijalle ja B-finaaliin Mökkur frá Ytri-Bægisálla pistein 8,210. Senioreissa Katie Sundin-Brumptonin ja Máni frá Hvolin pisteet 8,326 riittivät

Välipäivää viettänyt Anniina Kanerva kommentoi eilisen T1-töltti luokan sujuneen hyvin ja odotusten mukaisesti.

- Lordi oli jo vähän virkeämpi ja enemmän hereillä. Pystymme kyllä tässä lajissa, kuten nelikäynnissäkin, parantamaan vielä finaaliin. Tänään on vapaapäivä, ja sekä minä että Lordi lepäämme, ja huomenna jatketaan treenejä finaalia kohti.

Muutamilla ratsukoilla suoritukset PM-kilpailuissa ovat jo ohitse, mutta he ovat valmiita nyt keskittymään muiden kannustamiseen. Junioriratsastaja Miina Sarsama kiteyttää tunnelmiaan kilpailuista.

- Eilinen T1-startti ei mennyt ihan tasollamme. Hevonen oli jännittynyt, ja taisin itsekin vähän jännittää, joka johdosta Jamppa nousi liian korkeaan muotoon. Nämä olivat kuitenkin meidän ensimmäiset kansainväliset kisat, joten olen tyytyväinen, että saimme kaksi ehjää suoritusta! Tämä on ollut aivan mahtava kokemus meille molemmille! Nyt keskityn kannustamaan muita suomalaisia!

Gaedingakeppnin B-flokkissa kilpaillut Sofia Österholm komppaa Miinaa.

- Odotettiin suoritusta todella innolla, kun hevonen tuntui harjoituksissa niin hyvältä. Sitten ei mennytkään ihan putkeen, ilmeisesti kotibaanaetu kääntyi itseään vastaan ja ”väärällä puolella” istuva yleisö jännitti Huldaa niin paljon, että meinattiin kahdesti poistua radalta mikä tietenkin vuorostaan vaikutti pisteisiin negatiivisesti. Nyt me tosiaankin keskitytään loppuviikko harmittelun sijaan muiden kannustamiseen.

Islanninhevosten PM-kilpailut käydään 7.-12.8. Etelä-Ruotsissa lähellä Kristianstadia. PM-kilpailuihin osallistuu 194 ratsukkoa. Mukana on ratsastajia kolmesta ikäluokasta sekä kaikista pohjoismaista. Kilpailuissa kilpaillaan sekä Sport- että Gaedingakeppni-luokissa.

 

Tiedote: SIHY, Anu Siivonen, kuvat: Eliisa Mönkäre

Marleena ja Svarta-Skotta iloitsivat omasta ennätyksestään tyylipassissa.

Katie ratsasti Mánilla vauhdikkaasti A-flokkin A-finaaliin.

Kilpailujen nettisivut: http://www.ncicelandichorse.com/en/welcome/

Tulokset: http://isresultat.se/28/

Suomen askellajiratsastuksen maajoukkueen Facebook-sivu: https://www.facebook.com/askellajiratsastus/