Forstén GP:n kakkonen Hollannissa kovassa seurassa
1.6.2010
Mikael Forstén ratsasti upeasti GP:n toiseksi Isaac du Jonquetilla Hollannin NIC Zuidlarenin estekilpailuissa sunnuntai-iltana.
Mikko ja "Iisakki".
Forstén otti 150 cm:n perusradalta tuplanollan, mutta jäi vajaat kaksi sekuntia voittajasta, isäntämaan Maiken van der Vleutenista hevosella Audi´s Parmala Douche. Forstén lähti uusintaan raamikkaalla ranskalaisruunallaan ajatuksella kaikki tai ei mitään.
- Päätin että menen ihan täysiä. Maikelin hevonen on niin nopea, että sitä emme olisi pystyneet lyömään, mutta vauhti riitti toiselle sijalle. Isaak on todella hyvässä vireessä, se otti ensimmäisen sijoituksensa jo perjantaina, Forstén iloitsee.
NIC Zuidlarenin kolmen tähden kilpailu on Hollannin vanhin ratsastuksen hallikilpailu. GP-luokka olikin esteratsastuksen kansainvälisten kärkinimien tähdittämä. Puhtaan perusradan luokassa hyppäsi silti vain kuusi ratsukkoa ja tuplanollaan ylsi voittajakaksikon rinnalla ainoastaan Belgian Dennis van Tillburg ja VDL Al Cantino.
- Rata oli vaativa, verrattain tekninen ja aika iso. Ehkä ei aivan yhtä vaikea kuin Helsingissä, mutta aika lähellä, Forstén toteaa.
Ratsukko on erittäin kovassa turnauskunnossa. Helsingissä tuloksena oli viikko sitten maailmancupin II osakilpailun seitsemäs sija. Forstén oli myös Helsinki Horse Show'n paras suomalaisratsastaja.
Myös Forsténin kumppani Noora Pentti osallistui luokkaan holsteinerori Atlaksella. Saldona perusradalta oli 12 virhepistettä ja 33. sija.
Tuloksia CSI3* Zuidlaren 28.10.
GP-luokka, 150 cm, perusrata ja uusinta. Lähti 50, sijoittui 13.
1) Maikel van der Vleuten / Audi's Parmala Douche, NED 0-0/36.94
2) Mikael Forstén / Isaac Du Jonquet, FIN 0-0/38.76
3) Dennis van Tilburg / VDL Al Cantino, BEL 0-0/40.08
Täydet tulokset: www.niczuidlaren.nl
Pentin ja Forsténin kotisivut: www.forsten-pentti.com
Etusivun ja tekstin kuva: Markus Westermark
Uutiset
- 26.7.2024Paris 2024 - Kenttähevoset läpäisivät hevostarkastuksen Pariisin olympialaisissa
- 25.7.2024Paris 2024 - Kenttähevosilla huomenna hevostarkastus ja koulujoukkue tutustumassa kisapaikkaan
- 21.7.2024Keski-Suomen suurin esteratsastuskilpailu Päijänne Jumping Days kilpailtiin viikonloppuna Korpilahdella
- 21.7.2024Saana Nieminen kolmannelle sijalle kansainvälisessä matkaratsastuskilpailuissa Ranskassa
- 21.7.2024Veronica Nurmisesta Travenort's Ida-Marialla junioreiden kenttäratsastuksen Suomen mestari
- 21.7.2024Sani Illille lapsiratsastajien EM-hopeaa esteratsastuksessa
- 20.7.2024Paris 2024 - Kenttäratsastajat ovat perillä Ranskassa – valmistautumisleiri on Jardyssa
- 20.7.2024Anna Kivistö 27. vikellyksen MM-kilpailuissa Bernissä
- 15.7.2024Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut 2024 polkaistaan käyntiin Alankomaissa tiistaina - katso aikataulu täältä
- 15.7.2024Askellajiratsastuksen Suomenmestaruudet 2024 ratkottiin Ypäjällä