Forstén voitti GP-luokan

1.6.2010

Kansainvälistä esteratsastusta, CSI** Wisbecq, Belgia 10.9.


Mikko ratsasti ihan täysillä

Suomen Mikael Forstén voitti 10-vuotiaalla oriilla Quinault Belgiassa 145 cm tasolla hypätyn kahden tähden Grand Prix -luokan. Voitto oli oriin ensimmäinen, vaikka hevonen on hypännyt kesän kuluessa sijoituksia 160 cm GP-luokissa neljän ja viiden tähden kilpailuissa. Quinaultin tulokset olisivat riittäneet MM-kilpailujen osallistumisoikeuteen, mutta Forstén valitsi kilpailuun kokeneemman hevosensa Skybreaker. Quinault on tulevaisuuden lupaus ja Forstén haluaa antaa sen kehittyä rauhassa.

Wisbecqin GP-voittoon tarvittiin kaikki, mitä Quinaultista irtosi. Luokassa lähti 59 ratsukkoa, joista 12 hyppäsi perusradan nollilla. Uusinnassa nollia hypättiin kuusi. - En olisi voinut mennä uusinnassa yhtään kovempaa, jos halusin pitää puomit ylhäällä. Yhtäkään askelta en olisi voinut jättää mistään pois, luonnehti Mikko suoritustaan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kun hän ratsasti 10-vuotiaalla oriilla aikaa ihan tosissaan. Voitto toi 5000 euroa palkintorahaa Quinaultin tilille.

Quinaultin ohjelmassa on seuraavaksi Riders Tourin finaalikilpailu kahden viikon kuluttua ja sitten Brysselissä ensimmäinen hallikilpailu viiden tähden tasolla ennen kuin esteiden World Cup -kausi alkaa Oslosta 15.10.

- Quinaultin paras ominaisuus on aivan hirmuinen hyppykyky. Sen hallitseminen on hieman vaikeaa, mutta hyppy ja laukka riittävät kyllä ihan mihin tahansa. Kaikista hevosistani Invitationilla on toistaiseksi parhaat tulokset, mutta Quinaultilla on kyllä kaikki eväät vielä parempaan, sanoi Forstén.

Tulokset:
Luokka Grand Prix 145 cm, yksi uusinta, 59 lähti, 15 sijoittui
1) Mikael Forstén / Quinault Suomi 0-0-37,75, 2) Jean-Claude Vangeenberghe / Pentagon Ukraina 0-0-38,73, 3) Gilles Botton / Vaillant du Pachis Belgia 0-0-39,07…22) Sebastian Numminen / Camara Z Suomi -85,61…46) Nina Fagerström / Bacardi Suomi 17-84,36

Etusivun kuvan copyright: Stal Forstén-Pentti, Studio TEMPS DE POSES/DOMINIQUE REMIENCE / www.tempsdeposes.be