Helsinki Horse Show siirtyy syksyyn 2021 – Maailmancup-status säilyy

1.6.2020

Esteratsastuksen maailmancupin osakilpailu Helsinki International Horse Show siirtyy vuodella. Koronapandemian aiheuttamat merkittävät ja moninaiset haasteet pakottavat järjestäjän pitämään välivuotta. Helsinki Horse Show´n maailmancup järjestetään seuraavan kerran 20. - 24. lokakuuta vuonna 2021.

Michael Jung - Dante RZ, HIHS 2019, kuva SRL Hanna Heinonen

Tiedote: Helsinki Horse Show

Vuoden 2020 vetäytymispäätöksen takana on ensisijaisesti huoli ja vastuunkanto kävijöiden ja osallistujien terveydestä.

”Syksyn suurtapahtumat Suomessa ja muualla Euroopassa näyttävät yhä epätodennäköisemmiltä. Ei ole sattumaa, että Slushin ja Flow Festivalin kaltaiset suurtapahtumat ovat jo peruneet. Moni ratsastuksen megatapahtuma on peruttu, ja nyt on syksyn maailmancup-kisojen vuoro. Oslo ja Madrid ovat nyt samassa tilanteessa kuin Helsinki. Nyt on koko maailmancup-sarja 2020 – 2021 vaakalaudalla. Viime viikolla peruttiin koko Global Champions Tour ja sen 18 kisaa”, toteaa tapahtumajohtaja Tom Gordin.

”Horse Show´n päänäytöksissä on paikalla yli 7 000 kävijää Helsingin Jäähallin tiiviissä tiloissa. Ei ole vastuullista houkutella näin suuria ihmismassoja yhteen, kun koronavirukseen ei ole vielä suojaa antavaa rokotetta.”

Päätös jouduttiin tekemään hetkellä, jolloin on epävarmaa, sallitaanko Suomessa lokakuussa usean tuhannen henkilön suurtapahtumia. Kansainvälisten ratsastajien ja hevosten liikkuvuutta voidaan syksylläkin rajoittaa rajojen sulkemisilla.

Helsinki Horse Show´n kaltainen suurtapahtuma vaatii ympärivuotista valmistelua. Mittava hanke työllistää alihankkijoiden kautta yli sataa pk-yritystä. ”On kohtuullista, että he sekä useat muut tärkeät sidosryhmät, kuten tukijat, kumppanit ja vapaaehtoiset saavat ajoissa tietoa tapahtuman toteutumisesta. Tämä ajankohta on mielestämme nyt”, linjaa Gordin.

Päätös oli järjestäjälle erittäin vaikea. ”Ajattelemme erityisesti ratsastajia ja faneja, joille jokasyksyinen Horse Show on ihan ehdoton kohokohta.” Päätös syntyi yhteisymmärryksessä Suomen Ratsastajainliiton ja kansainvälisen ratsastajainliiton FEI:n kanssa.

”Suurin riski olisi jatkaa valmisteluja syksyyn ja sitten joutua syystä tai toisesta perumaan tapahtuma viime hetkellä. Sitä ei hankkeen talous kestäisi. Tärkeintä nyt on turvata Suomen maailmancupin osakilpailun ja kansainvälisen Horse Show´n tulevaisuus. Tämä pitää hoitaa kunnialla. FEI on myöntänyt Helsingille vuosille 2021 - 2023 maailmancup-oikeuden ja olemme varmistaneet, että maailmancup-status säilyy. Horse Show’n ja maailmancup-kilpailun turvaamiseksi tarvitsemme jatkossa kaikki mahdolliset kumppanuudet ja tukimuodot”, päättää Tom Gordin.

Helsinki International Horse Show on esteratsastuksen korkeimman viiden tähden maailmancupin osakilpailu ja maamme suurin sisäareenatapahtuma. Helsingin maailmancupin osakilpailu Longines FEI Jumping World Cup™ ja Land Rover Grand Prix keräävät maailmanlistan kirkkaimmat tähdet syksyisin Helsinkiin. Jaossa on lähes 500 000 euron rahapalkinnot ja kansainväliset rankingpisteet.

Koronapandemian vuoksi tapahtumaa ei järjestetä vuonna 2020. Seuraava Helsinki Horse Show järjestetään 20.-24. lokakuuta 2021. Vuoden 2020 Horse Show´n näytöslipuilla pääsee vuoden 2021 tapahtumaan. Lisätietoja Ticketmasterin tiedotteesta.

Löydät tietoa tapahtumasta www.helsinkihorseshow.fi

HELSINKI HORSE SHOW’N SIIRTYMISEN VAIKUTUKSET AMATEUR TOURIIN JA KANSALLISIIN LUOKKIIN

Helsinki International Horse Show siirtyy vuodella. Koronapandemian aiheuttamat merkittävät ja moninaiset haasteet pakottavat järjestäjän pitämään välivuotta. Helsinki Horse Show ja maailmancup järjestetään seuraavan kerran 20.-24. lokakuuta vuonna 2021. Vuoden 2020 vetäytymispäätöksen takana on ensisijaisesti huoli ja vastuunkanto kävijöiden ja osallistujien terveydestä. Myöhäinen peruuntuminen olisi tapahtumalle kohtalokasta.

Amateur Touriin ja kansallisiin luokkiin tapahtuman siirtyminen vaikuttaa seuraavasti:

1. Jo maksetut Amateur Tourin sarjamaksut Kipa palauttaa täysimääräisenä maksajille (120 € + 3 € Kipa-maksu). Maksujen palautukseen liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä amateurtour@helsinkihorseshow.fi

2. Tähän mennessä saavutetut Amateur Tour -kvaalitulokset nollaantuvat ja ensi vuoden kvaaleja tavoitellaan 1.1.2021 alkaen. Säännöt ja kilpailukutsut julkaistaan alkuvuonna 2021.

3. Kansallisten luokkien saavutetut bonuspaikat eivät siirry ensi vuoteen.

Linkki tiedotteeseen

Linkki Amateur Tour -sivulle

Linkki ratsastajainfoon