Helsinki Horse Show’n kävijät nauttivat – jälleen huikeat tyytyväisyysluvut

16.12.2022

36. Helsinki Horse Show´n palautteet ja kävijätutkimukset on saatu koostettua. Dataa on kerääntynyt mittavasti ja se antaa järjestäjälle arvokasta tietoa jatkoa ajatellen. "On aina yhtä jännittävää odottaa Horse Show’n eri kohderyhmiltä saatua palautetta", tapahtumajohtaja Tom Gordin toteaa.

Anna-Julia Kontio ja Lopez vd Oude Heihof. Kuva Iita-Maria Ahtiainen.

 

"Olemme yhteistyössä Sponsor Insight Oy:n kanssa seuranneet ja vertailleet Horse Show´n tunnuslukuja lähes 15 vuotta. Meillä on mahtava datapankki, jossa vertailemme omaa tapahtumamme kehitystä, mutta myös muita suurtapahtumia Suomessa", Gordin jatkaa. 

Nyt julkaistavana on Sponsor Insight Oy:n vuosittainen kävijätutkimus, höystettynä tutkimusyhtiön Navigator-datalla. 

 

Horse Show´sta kiinnostuneiden osuus kasvaa vahvasti

Vuosittaisen Navigator-tutkimuksen myötä selvitetään tapahtumien kiinnostavuus kansan keskuudessa. Horse Show´n kiinnostavuus osoittaa tasaista ja osittain huikeaa nousua, vuoden 2017 aikuisväestön keskuudessa 9 prosenttia ja 5 vuotta myöhemmin jo 17 prosenttia!

Tänä vuonna peräti yli 700 000 yli 18 vuotta täyttänyttä suomalaista sanoi tapahtuman kiinnostavan. Luku on mittaushistorian suurin.

”Tutkimusten valossa on selvää, että odotukset tapahtumaa kohtaan koronatauon jälkeen olivat erittäin korkealla. Mikä ilahduttavinta, kävijäpalautteen perusteella Horse Show vastasi näihin odotuksiin ja ylitti ne”, kertoo tutkimusjohtaja Klaus Virkkunen Sponsor Insightelta.

 

Jack Whitaker ja Equine America Valmy de la Lande. Kuva Satu Pirinen.

 

Horse Show’n yleisö peukuttaa - yli 95 % tyytyväisyys

Kävijät pitävät Horse Show´ta urheilullisesti korkeatasoisena (95 %), viihdyttävänä (97 %) sekä tunnelmaltaan hyvänä (97 %). Kokonaisuutena 96 prosenttia kertoo viihtyvänsä hyvin. Ensikertalaiset ovat haltioissaan, jopa 99 prosenttia kertoo viihtyvänsä hyvin. Sponsor Insighten mukaan tyytyväisyysluku on korkein 2000-luvulla mitattu tapahtumapalautelukema!

 

Kansainväliset kilpailut kiinnostavat eniten

Ei ole yllättävää, mutta tapahtumalle tärkeää, että kansainvälinen esteratsastus on kävijöille kiinnostavin sisältö Horse Show’ssa. Jopa 85 prosenttia ilmoittaa tämän. Huomattavan korkealle, 40 prosenttiin, yltää myös tapahtuman kansainvälinen kouluratsastus.

"Tämä ilahduttaa todellakin, kun huomioidaan, että kansainvälinen kouluratsastuksemme on pienimuotoinen, mutta näköjään kiinnostava", Gordin toteaa.

Verryttelyn seuraaminen, kotimaiset kilpailut sekä miniklinikat herättävät niin ikään mukavasti kiinnostusta.

 

Jumps Green -ympäristöohjelma tärkeä

Kävijät pitävät Horse Show´n monivuotisia ympäristöhankkeita tärkeinä (88 %). Viestintään on syytä panostaa entistä tehokkaammin, koska vain puolet kävijöistä ovat huomanneet Jumps Green -hankkeen läsnäoloa vuoden aikana ja tapahtumassa. Mukava trendi on, että oma auto jää useammin kotiin ja Horse Show’hun saapuminen julkisilla liikennevälineillä tai kävellen jatkaa tasaista nousuaan.

 

Horse Show on perhetapahtuma

Tapahtuman merkitys perheitä kokoavana suurtapahtumana korostuu. Tilastojen valossa näkyy tasaista nousua, tänä vuonna 56 prosenttia saapui Horse Show’hun perheensä kanssa.

Horse Show´n demografia ja muuta tilastotietoa koosteessa.

 

Helsinki International Horse Show on maamme suurin sisäareenatapahtuma ja ainoa korkeimman viiden tähden kansainvälinen ratsastuskilpailu. Suurtapahtuman kohokohta on esteratsastuksen Longines FEI Jumping World Cup™. Helsingin maailmancupin osakilpailu kerää maailman kärkiratsastajia Helsingin Jäähallille 18. – 22.10.2023 kisaamaan yli 400 000 euron rahapalkinnoista.