Henri Ruosteelle myös Grand Prix Specialin voitto Oldenburgissa
1.11.2020
Henri Ruoste ja Kontestro DB hallitsivat myös GP Special -luokkaa Saksan Oldenburgissa.
Henri Ruoste ja Kontestro DB kuvattuna Dortmundin kilpailuissa aiemmin tänä vuonna. Kuva: LL-Foto.
Henri Ruosteelle myös Grand Prix Specialin voitto Oldenburgissa
Kouluratsastaja Henri Ruoste otti viikonlopun toisen arvokkaan voiton sunnuntaina, kun hän ratsasti 10-vuotiaalla Kontestro DB -hevosellaan Grand Prix Special -luokan voittoon Saksan Oldenburgissa. Perjantaina ratsukko voitti jo grand prix -luokan.
Toiseksi luokassa sijoittui Saksan Dorothee Schneider – Faustus 94 ja kolmanneksi Henrin elämänkumppani Senta Kirchhoff – L’Arbuste.
- Tänään parasta oli ehjä kokonaisuus, Henri Ruoste summasi kisan jälkeen.
- Täytyy olla todella tyytyväinen.
- Raviohjelma sujui pääosin hyvin, käynti olisi voinut olla vielä rennompaa ja laukassa jännitys vaikutti joihinkin kohtiin ohjelmaa. Toiseen piruettiin tulo ei sujunut ihan hyvin ja jouduin hieman korjaamaan hevosta, mikä taas sai sen jännittymään ja seuraava liike eli raviin siirtyminen oli vähän haparoiva.
Ruoste kertoo, että kilpailukauden suunnittelu on tällä hetkellä täysin mahdotonta.
- Olen pyytänyt paikkaa Salzburgin kilpailuihin, joiden pitäisi olla kuukauden päästä. Kukaan ei kuitenkaan tällä hetkellä tiedä, voidaanko niitä kilpailuja järjestää. Itävallassa on tällä hetkellä ilmeisesti voimassa öinen ulkonaliikkumiskielto. Eilen tuli tieto Belgian Mechelenin kilpailun peruuntumisesta ja Saksassakin koronarajoitukset ovat hyvin tiukat. Onneksi kuitenkin ammattilaisurheilu saa jatkaa, hän kertoo.
Ruosteen toista hevosta Rossettia ei ole nähty kilpailuissa pitkään aikaan. Se harjoittelee kotona, mutta ensimmäiset kilpailut on ajateltu vasta ensi kevääksi, kun taas kilpaillaan ulkona.
Tulokset:
CDI4* Oldenburg, Saksa, Grand Prix Special: 1) Henri Ruoste – Kontestro DB FIN 76,255 %, 2) Dorothee Schneider – Faustus 94 GER 74,617 %, 3) Senta Kirchhoff – L’Arbuste OLD GER 72,915 %, 4) Adelinde Cornelissen – Fleau De Baian NED 72,277 %.
Täydet tulokset: https://www.equi-score.de/results.php?mod=mod_oldenburg2020&class=20&url=&lng=de
Uutiset
- 19.3.2025Hevosalan katsaus vuoden 2024 lukuihin
- 16.3.2025Jonna Aaltonen ja Laxton for U ovat parakouluratsastuksen hallimestarit
- 15.3.2025Kouluratsukoilla menestyksekkäät kaksi viikkoa Espanjassa
- 15.3.2025Elisabeth Ehrnrooth ja Daytona kouluratsastuksen hallimestarit 2025
- 11.3.2025Äänestä vuoden 2024 sykähdyttävintä hevoshetkeä!
- 10.3.2025Hevonen sopeutuu stressiin imppaamalla eli nielemällä ilmaa
- 8.3.2025Saana Nieminen ratsastaa kahden päivän aikana 280 kilometriä
- 5.3.2025Hevosen ylipaino on haitallista – miten pudottaa painoa?
- 5.3.2025SIHYn maajoukkuejohtajat valittu
- 2.3.2025Jone Illi ja Celtas Quillian BOWA Hallisarjan osakilpailuvoittoon