Henri Ruosteelle, Stella Hagelstamille ja Pia-Pauliina Reitille Mestariratsastajamerkki

23.10.2022

SRL jakaa menestyneille suomalaisille kilparatsastajille Mestariratsastajamerkin. Mestariratsastajamerkin saivat kouluratsastajat Henri Ruoste ja Stella Hagelstam sekä pararatsastaja Pia-Pauliina Reitti. Mestariratsastajamerkin myöntää SRL:n hallitus. Mestariratsastajamerkit luovutettiin Helsinki International Horse Show’ssa lauantaina kansainvälisen kouluratsastuksen Grand Prix’n yhteydessä Reitille ja Hagelstamille sekä sunnuntaina Dressage Knock Out-ohjelman yhteydessä Ruosteelle.

Henri Ruoste palkittiin sunnuntaina. Kuva Hanna Heinonen 

 

Henri Ruosteelle myönnettiin Mestariratsastajamerkki olympiaedustuksesta, menestyksestä EM-kilpailuissa sekä kansainvälisellä viiden tähden tasolla. Stella Hagelstamille Mestariratsastajamerkki myönnettiin hänen menestyksestään kouluratsastuksen Suomen mestaruuskilpailuissa, ja Pia-Pauliina Reitille hänen paralympialaisedustuksestaan.  

Kouluratsastaja Henri Ruoste, s. 1982, on kilpaillut nuoresta asti niittäen menestystä SM- ja PM-tasolla aina poniluokista nuoriin ratsastajiin, mitaleita on kaikkia värejä. Seniorina hänellä on lukuisia kansainvälisiä GP-tason sijoituksia.   

Ruoste hankki kouluratsastuksessa maapaikan Tokion 2020 olympialaisiin vuoden 2019 lopussa, ja edusti Tokion olympialaisissa Suomea ratsullaan Kontestro Db. Ruoste ja Kontestro Db edustivat Suomea myös vuoden 2021 EM-kilpailussa Hagenissa, jossa ratsukko oli kuudes. Ratsukko pitää hallussaan myös Grand Prix-vapaaohjelman Suomen ennätystulosta voitettuaan alkuvuonna 2022 Dohassa viiden tähden kilpailussa vapaaohjelman tuloksella 84.245%.   

 

Stella Hagelstam ja Mount St John Kom Fairytale Herningin MM-kilpailuissa. Kuva Hanna Heinonen

 

Stella Hagelstam, s. 1984, on kansainvälisen tason kouluratsastaja ja kuusinkertainen kouluratsastuksen Suomen mestari. Hän on edustanut Suomea senioreiden maajoukkueessa Caenin MM-kilpailuissa vuonna 2014 ja Herningissä vuonna 2022 sekä EM-kilpailuissa Herningissä vuonna 2013 ja Hagenissa vuonna 2021. 

Hagelstamin intohimo on hevosten kouluttamisessa. Yksilöllistä suunnittelua tarvitaan jokaisen hevosen kohdalla, jotta hevonen pystyy näyttämään potentiaalinsa. Onnelliset, terveet ja motivoituneet hevoset ovat hänen toimintansa lähtökohta. Hagelstam on edustanut maatamme kaikissa ikäryhmissä eri mestaruuskilpailuissa, kuten Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailuissa, nuorten EM-kisoissa sekä nuorten hevosten MM-kilpailuissa. 

 

Pia-Pauliina Reitti. Kuva Suomen Paralympiakomitea

 

Pia-Pauliina Reitti, s. 1989, asuu Mäntsälässä, missä hänen perheellään on iso maitotila.  Reitti teki keväällä 2018 vahvan nousun pararatsastuksessa ryhmässä IV. Hän edusti tanskalaisruunalla Supremo Suomea PM-kilpailuissa Norjan Kristiansandissa, ja voitti ryhmien 4-5 yhdistetyn mestaruuskilpailun Ypäjällä. 

Reitti ja Supremo ovat sittemmin edustaneet Suomea arvokilpailuissa useasti. Vuonna 2018 MM-kilpailuissa Tryonissa ratsukon sijoitus oli vapaaohjelmassa 8. ja henkilökohtainen sijoitus 9. Vuonna 2021 ratsukko kilpaili ensimmäistä kertaa paralympialaisissa Tokiossa, jossa sijoitus oli 12. 

 

Marjukka Manninen (vas) ja Osmo Metsälä luovuttivat Mestariratsastajamerkit. Stella Hagelstamin ja Pia-Pauliina Reitin palkitsemistilaisuus pidettiin lauantaina. Kuva Hanna Heinonen

 

SRL jakaa menestyneille suomalaisille kilparatsastajille Mestariratsastajamerkin. Mestariratsastajamerkin myöntää SRL:n hallitus.  Mestariratsastajamerkki luovutetaan menestyneille suomalaisille kilparatsastajille nykykriteerien mukaan seuraavien saavutusten perusteella: 


• osallistuminen olympialaisiin tai paralympialaisiin 
• pistesija (6 parasta) seniorien MM- tai EM-kilpailuissa 
• mitali nuorten MM- tai EM-kilpailuissa  
• kymmenen Nations Cup -suoritusta esteratsastuksessa; tulos molemmilta kierroksilta 
• kouluratsastuksessa hyväksytty tulos 10:ssä CDIO-kilpailujen GP-luokassa 
• vähintään 5 sijoitusta CIC/CCI*** tai CIC/ CCI****-tasolla 
• viisi senioreiden Suomen mestaruutta 
• voitto GP-luokassa (CSI/CDI****) tai World Cup -luokassa 
• viisi sijoitusta GP-luokassa (CSI/CDI****) tai World Cup -luokassa 

 

Henri Ruoste. Kuva Heidi Lammi