Paris 2024 - Henri Ruosteen ja Quentanon ensimmäinen kilpailu onnistui loistavasti
10.2.2024
Henri Ruoste kilpaili Le Mansissa, Ranskassa ensimmäistä kertaa kansainvälisesti uudella hevosellaan Quentano 2:lla. Ratsukko sijoittui Grand Prix´ssä kolmanneksi tuloksella 71,587 prosenttia ja voitti Grand Prix vapaaohjelman hyvällä tuloksella 75,120 prosenttia.
”Tänään minulla oli itse asiassa parempi kontrolli kuin eilen GP:ssa, sain sen energian paremmin kontrolliin. Se oli jo verkassa keskittyneempi ja kivan tuntuinen”, kertoi Henri Ruoste.
”Sillä on niin paljon energiaa ja voimaa. Varmasti kestää oman aikansa, että se ymmärtää minua ja minä ymmärrän sitä.”
Niina Nilosaaren 15-vuotias Quentano tuli Ruosteelle myytäväksi noin viisi kuukautta sitten. Sillä on luonnostaan paljon energiaa ja liikettä, eikä se ole helpoin ratsastaa. Ruoste tutustui hevoseen kuukausien aikana, piti siitä ja osti itselleen kisahevoseksi. Suomella on kolmen ratsukon joukkuepaikka Pariisin olympialaisiin, ja Tokion olympiaratsastaja luonnollisesti tavoittelee paikkaa, hevostensa ehdolla.
”Totta kai, mutta se riippuu siitä, miten alamme suorittaa. Riippuu siitä, miten me ja muut suorittavat. Joukkueeseen on pyrkimässä monia, mikä on kiva tilanne. Katsotaan keväällä, miten suoritamme.”
Ruoste kilpaili viime kaudella Grand Prix -tasolla toisella hevosellaan Camparilla. Se on tällä hetkellä kevyemmässä työssä, eikä ole vielä valmis kilpailuihin.
”Kaikki hevosemme tekevät samaa viikko ja päiväohjelmaa, perus- ja voimatyötä, Campari vain ajallisesti vähemmän, paitsi Konsta [Kontestro], joka liikkuu vesimatolla.”
Ruosteen ja Quentanon seuraava kilpailu jo reilun viikon kuluttua Dohassa, Qatarissa.
Kansainvälinen kouluratsastus, Le Mans, Ranska
Tulokset 9.2.
Grand Prix, lähti 37
1) Isabell Werth / Wendy de Fontaine, GER 74,348 %
2) Juliette Ramel / Gideon K.H., SWE 71,8256 %
3) Henri Ruoste / Quentano 2, FIN 71,587 %
...37) Mikaela Soratie / Invicible, FIN 58,848 %
Täydet tulokset: https://boulerie.winjump.fr/concours/10050/le-mans-bjo3-dressage--cdi/207305/results
10.2.
Grand Prix vapaaohjelma, lähti 15
1) Henri Ruoste / Quentano 2, FIN 75,120 %
2) Camille Judet Cheret / Heralja Higgins, FRA 74,910 %
3) Amandine Prevost / Quaterdance, BEL 73,990 %
Täydet tulokset: https://boulerie.winjump.fr/concours/10050/le-mans-bjo3-dressage--cdi/207306/results
10.2. CDI3* Cascais, Espanja
Grand Prix Special, lähti 15, sijoittui 5
1) Joao Oliva / Feel Good Vo, BRA 69,723 %
....4) Joanna Robinson / Glamouraline, FIN 67,936 %
Täydet tulokset: https://events.linesup.pt/events/286/competitions/8411
Korjaus 11.2. klo 9.23, Ruoste voitti GP vapaaohjelman, ei Specialia, kuten ingressissä luki.
Uutiset
- 3.10.2024Hevosalan yhteisessä Kummihevonen-kampanjassa hevosiloa levittää 150 hevosta
- 2.10.2024Valmistautuminen Los Angelesiin on käynnistynyt Olympiakomitean kanssa
- 1.10.2024Helsinki Horse Show tuo esteratsastuksen maailmantähdet jäähalliin
- 29.9.2024Mikko Moisalalle luokkavoitto ja junioreiden Ruotsin mestaruus
- 27.9.2024Saana Nieminen viidenneksi nuorten EM-kilpailussa Sardiniassa
- 27.9.2024Ratsastuskypärällä on suuri merkitys loukkaantumisten ehkäisemisessä
- 27.9.2024Hyvässä Seurassa Helsinki Horse Show´hun
- 25.9.2024Pariisin olympiaratsastajat saapuvat Helsinki Horse Show´hun
- 23.9.2024Henri Ruoste ja Ville Vaurio esiintyvät yhdessä Helsinki Horse Show´ssa
- 22.9.2024Viimeiset paikat Pohjola Superfinaaleihin ratkottiin Ypäjällä