Henrikki Pajulahti ja Clara de Bergerac Hanko GP:n voittoon SeaHorse Weekissä
31.7.2022
Henrikki Pajulahti ja Clara de Bergerac ovat voittaneet Hangon SeaHorse Weekillä 145 cm estekorkeudella hypätyn GP:n. Ratsukko voitti samaisen GP:n myös edellisen kerran vuonna 2019 järjestetyssä Seahorse Weekissä. Viisipäiväiset SeaHorse Week kilpailut järjestettiin Hangossa nyt ensimmäistä kertaa koronapandemian jälkeen, ja ne keräsivät viikon aikana paikalle 8000 katsojaa.
Tiedote Minna Ruolanto / SeaHorse Week
Keskiviikkona alkanut Hangon SeaHorse Week päättyi jännittävään kahden kierroksen Hanko Grand Prix Land Rover & Helsinki International Horse Show, presented by Gimber kilpailuun 145-tasolla.
Henrikki Pajulahti ja Clara de Bergerac pitivät nollan myös toisella kierroksella ja ottivat jo toisen perättäisen Hanko GP-voiton.
"Kyllä mä tänne tullessa ajattelin, että olisi hienoa voittaa toisen kerran - ja jos on hyvä hevonen ja muistaa itse radan, on se näköjään mahdollista", iloinen Pajulahti sanoo.
Hanko Grand Prix:n toiseksi ratsasti Tuisku Kivikoski-Vainio hevosella High Hopes, kolmanneksi Maija Yli-Huhtala hevosella Birchcape's Wonderland.
Hangossa ratsastettiin tänään myös kaksi avointa luokkaa. Tuisku Kivikoski-Vainio ja I'm Yours veivät avoimen 135-tason, Prix de Classic Pizza-kilpailun voiton. 125-tason Hanko Speed Race, Prix de Hangon kaupunki - Hangö stad luokan voittoon ratsasti Jenna Yrjövuori hevosella Galahad I.
Kilpailupaikkana Hangon kylpyläpuisto on ainutlaatuinen jo puitteidensa, mutta myös yleisön vuoksi: "Missään muualla Suomessa ei ole tällaista yleisömäärää", sanoo Matti Karkkolainen, jolla riittää tapahtumiin perspektiiviä. Tänäkin vuonna Hangossa työskennellyt Karkkolainen on toiminut esteratsastustuomarina vuodesta 1984 niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, ja oli mukana myös ensimmäisessä SeaHorse Weekissä vuonna 1997.
Sunnuntaina tapahtumaa seurasi arviolta 2000 - 2500 katsojaa, koko viikon aikana yleisöä oli noin 8000 katsojaa. Viimeksi vastaava yleisömäärä on nähty Suomessa Hangossa vuonna 2019. SeaHorse Weekin yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy kaikkina kilpailupäivinä. "Meille on tärkeää, että mahdollisimman monella on mahdollisuus tulla katsomaan kilpailuja ja tutustumaan lajiin", kilpailunjohtaja Mia Maukonen summaa.
Seuraava SeaHorse Week on suunniteltu järjestettäväksi jälleen viikolla 30, 26.-30.7.2023.
Tulokset Equipessa LINKKI
Uutiset
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin