Hevonen menehtyi äkillisesti Ruskeasuolla
11.6.2026
Hevonen menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen kesken ratsastuksen tänään aamupäivällä Ruskeasuon tallilla Helsingissä. Yliopistollinen Hevossairaalan hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Kati Niinistön mukaan tavallisimpia äkkikuoleman syitä ovat aortan tai muun suuren valtimon repeämä sekä tapaukset, joissa selvää syytä ei löydy ja joiden taustalla epäillään usein sydämen sähköisiä johtumishäiriöitä.
Kouluratsastaja Jasmin Sikström kertoo, että hänen pitkäaikainen kilpakumppaninsa Clementine II, menehtyi rauhallisesti muutamassa minuutissa kesken normaalin harjoituksen ratsastuskentällä. Ratsastaja ei loukkaantunut fyysisesti, vaan ehti nousta satulasta havaittuaan, ettei hänen tammansa voinut hyvin.
”Clementine meni saappaat jalassa”, tapahtuneesta järkyttynyt Sikström sanoo.
Maajoukkueratsukko on noussut kahtena viime vuonna SM-kilpailujen pronssille. Viime kesänä he voittivat Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuksissa joukkuepronssia ja sijoittuivat vapaaohjelmassa kuudenneksi.
Ratsastajainliitto ottaa osaa hevosen omistajan ja ratsastajan sekä hevosen tiimin suruun.
Uutiset
- 13.9.2026Vikellyksen SM – Alangolle senioreiden lajimestaruus ja Välitalolle junioreiden SM-kulta
- 13.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Norhalle ja seniorijoukkueelle hopeaa, nuorille ja junioreille joukkuepronssia, Moisalalle luokkavoitto
- 12.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuoret ja junioriratsastajat huippuvireessä
- 12.9.2026Estejuniorijoukkue nappasi voiton Nations Cupin Challenge Cupissa
- 11.9.2026Kenttäratsastuksen PM – Nuorten ja junioreiden joukkue jatkaa kärjessä koulukokeen jälkeen
- 10.9.2026Kenttäratsastuksen PM-joukkueet nimetty – kisa käynnistyy perjantaina
- 10.9.2026Hevosvaltiopäivät 2026 – Hevosalalla on nähtävissä paljon potentiaalia
- 7.9.2026MM München – Valjakkojoukkue nousi aina 11. tilalle
- 7.9.2026Helsinki Horse Show 2027 – ohjelman tähtinä myös Kyra ja Cathrine
- 6.9.2026Kouluratsastuksen Pohjola-finaalit Wesunda Dressagessa – Kärkkäinen, Pirinen, von Wendt ja Lehmusto voittoihin