Hevosten ja omistajien kulku Uudenmaan maakuntarajan yli
27.3.2020
Suomen Ratsastajainliitto on saanut tiedusteluunsa seuraavan vastauksen Poliisihallituksen edustajalta.
Suomen Hallitus esittää koronavirustartuntojen hillitsemiseksi Uudenmaan ja muun Suomen välisen liikkumisen rajoittamista 27.3. alkaen kolmeksi viikoksi, 19.4. saakka. Mikäli eduskunta hyväksyy liikkumisrajoitukset, Uudellemaalle ja sieltä pois voi matkustaa vain välttämättömistä syistä.
"Liikkumisrajoituksilla on tarkoitus estää viruksen leviäminen pahasti epidemian kourissa olevalta Uudeltamaalta muualle Suomeen.
Hevosten hoito tulee luonnollisesti turvata myös näin poikkeusoloissa ja liikkumisrajoitusten voimassa olon aikana se tulee mahdollisuuksien mukaan ehdottomasti pyrkiä järjestämään niin, etteivät henkilöt ylitä rajaa hoidon aikaansaamiseksi. Toisin sanoen hoito tulee pyrkiä järjestämään tässä tapauksessa asian osaavien ja luotettavien ihmisten toimesta, joiden ei tarvitse ylittää rajaa tätä varten. Jos tämä ei ole mahdollista, tulee henkilöiden kertoa olosuhteet ja se, ettei hoitoa ole ollut mahdollista järjestää toisella tavalla poliisille, joka sulkualueella tiedustelee syytä rajan ylitykseen. Poliisi arvioi liikkumisen välttämättömyyden aina tapauskohtaisesti.
Hätätilanteet mm. lääkäriin meno rajan yli (jos muuta lääkäriä ei ole) ovat tietysti aina eri juttu.
Hevosten kengittäjät ovat yrittäjiä ja heidän kohdallaan voidaan rajoituksesta poiketa silloin, kun liikkuminen yli rajan on välttämätöntä elinkeinon harjoittamiseksi."
Vastausteksti suora lainaus Poliisihallituksen vastauksesta, kuvituskuva Hippolis ry.
Uutiset
- 20.5.2026Esteratsastuksen EEF-sarjan Nations Cup joukkuekilpailu käynnistyy Tanskassa
- 20.5.2026FEI World Championships Aachen 2026 lähestyy
- 17.5.2026Kangasalan Pohjola Tour jatkui – Lehmusto osakilpailuvoittoihin
- 16.5.2026Pohjola-kausi käyntiin – Anna Kärkkäinen ja Minion Verde Grand Tour voittoon
- 15.5.2026Hevonen Vaikuttaa tapahtumailta yhdisti hevosväkeä Teivossa
- 15.5.2026Hevosten herpesvirusten ajankohtaistilanne ja ohjeet tartuntojen ehkäisyyn
- 14.5.2026SRL haluaa varmistaa tarkastuksen toteutumisen lainmukaisesti ja vastuullisesti
- 10.5.2026Neljälle kenttäratsastajallemme kvaalitulokset Sopotista ja kaksoisvoitto pitkästä neljästä tähdestä
- 7.5.2026Pohjola-sarjan ulkokausi 2026 käynnistyy toukokuussa molempien lajien osalta
- 6.5.2026Kevätretki kokosi hevosalan toimijat keskustelemaan ajankohtaisista teemoista