HIHS 2023 - Suomalaisilla odottava ja innokas tunnelma

18.10.2023

Helsingin Jäähallilla oli keskiviikkona jo täysi kilpailupäivä, kun suomalaisratsukot pääsivät kilpailemaan kansainvälisissä puitteissa. Suomen huippuratsastajat kokoontuivat lehdistötilaisuuteen ja kertoivat tavoitteistaan viiden tähden kilpailussa. Kansainväliset luokat alkavat perjantaina.

Eveliina Talvio (vas. ylh.), Annina Nordström, Noora Pentti, Stella Hagelstam, Siiri Kyrö, Hugo Kogelnig, edessä Jone Illi, Pipsa Koski ja Aura Vasama. Kuvat HIHS Iita-Maria Ahtiainen.

 

Annina Nordströmillä, Aura Vasamalla ja Eveliina Talviolla on tavoitteena kilpailla lauantaina 150 cm luokassa tai Helsinki Grand Trophyssa, ja sen jälkeen päättää, lähtevätkö sunnuntain maailmancupin osakilpailuun.

”Fiilikset ovat hyvät. Viime vuonna Helsingissä meni hyvin. Tietysti jokainen kilpailu on uusi kokemus, toivottavasti olemme valmistautuneet hyvin. Ainakin hevoset ovat hyvässä kunnossa, on mennyt mukavasti valmistelevat kisat. Toivotaan, että menee samaan tahtiin”, Anniina Nordström.

”Helsingissä on ihan mahtava yleisö aina. Viime vuonna täällä oli ihan sama, oliko luokka kahdeksalta aamulla niin katsomot olivat täynnä, ja ihmiset taputtavat, kun tulit radalle. Ja vaikka siinä Grand Prixissä tulikin kaksi pudotusta, kaikki kannustivat hirveästi. Se on aivan uskomaton fiilis”, kertoo Nations Cup -joukkueessa kesällä hypännyt Annina Nordström.

Vielä nuorten ratsastajien ikäryhmässä ratsastava Aura Vasama hyppäsi Oslossa viime viikonloppuna uransa ensimmäisen 160 cm Grand Prix´n ja maailmancupradan.

”Olen tietenkin tyytyväinen, Kalle hyppäsi todella hyvin, ja tavallaan kokonaisuutena koko päivään.  Valmistaudut ja uskallat mennä sinne radalle. Kyllä minä tunnen, että olen hevosten kanssa todella hyvässä vireessä. Hallissa olemme ehtineet hyppäämään kaksi, kolme kilpailua, joten varmasti on hyvät lähtökohdat. Tavoitteena on ensimmäisenä hypätä Grand Prix ja parantaa siinä tulosta [Oslosta], sitten katsoa maailmancupia, mutta päivä kerrallaan”, mietti Aura Vasama.

Eveliina Talvio oli viime vuonna varsinainen rusettihai Helsingissä, ja vire oli kohdillaan myös Oslossa.  Hän hyppää Helsingissä myös kansallisia luokkia toiselle hevosellaan, New Yorkerilla.

”Se suoritti täällä viime vuonna todella kivasti. Toivotaan, että sen kanssa päästään tänäkin vuonna niihin samoihin tavoitteisiin”, kertoo Eveliina Talvio.

”Glamourin kanssa aloitan varmaan 140 cm tervetuliaisluokasta, ja sitten olisi tavoitteena 150 cm toisena päivänä. Ja katsotaan sitten, että mikä on fiilis kahden ensimmäisen päivän perusteella, ja tehdään päätös viimeiselle päivälle.”

Noora Pentti hyppää tänä vuonna matalampaa kansainvälistä tasoa Con Cayalla.

”Menen täällä nyt aika lailla ilman odotuksia, kausi ei ole ollut missään nimessä sellainen, mitä olisin toivonut. Con Cayan olen tuntenut pitkältä ajalta ja tiedän myös, ettei siihen ole voinut laittaa tällä kaudella samanlaista painetta kuin edellisinä. Normaalisti minä olisin täällä ehdottomasti puhumassa maailmancupista tai ainakin maailmancupkaudesta ihan eri tavalla, kuin nyt”, sanoo Noora Pentti.

”Minulle se on enemmän etuoikeus ja ilo olla täällä ja päästä vielä kilpailemaan viiden tähden tasolla, ja mitä se sitten on tulos mielessä niin se nähdään. Kyllä minä aina kilpailemaan tulen totta kai ja yritän tehdä mahdollisimman hyvää tulosta. Olen pettynyt, jos tulosta ei tule, mutta taso ei varmasti se, mitä olisin itse toivonut.”

Pipsa Koski osoitti olevansa hyvässä vireessä kilpaillessaan Tallinnassa kaksi viikkoa sitten. ”Oikeastaan kaikki meni Tallinnassa todella hyvin, ja toivon, että kaikki hevoset jatkavat samassa vireessä.”

 

Hugo Kogelnig (vas.) ja Jone Illi.

 

Vielä juniori-ikäiset ratsastajat Jone Illi ja Hugo Kogelnig ovat voitontahtoisia ja nälkäisiä. Molemmat ovat erittäin nopeita aikaa vastaan. Illi, 16, voitti Tallinnassa 145 cm pääluokan lauantaina.

”Tallinnassa meni hyvin. Silloin oli hienoa, ensimmäinen kansainvälinen voitto minulle ja hevoselle. Se oli hyvää harjoitusta Helsinkiä varten, hyvin samanlainen halli. Minulla on hyvin itsevarma fiilis tähän viikonloppuun”, kertoi Jone Illi.

Hugo Kogelnigilla, 14, on edessä ensimmäinen Helsinki Horse Show. Lapsiratsastajien EM-hopeamitalisti voitti kesällä kansallisen Pohjola Grand Prix 145 cm osakilpailun. Myös Tallinnassa hän oli hevosensa Vermontin kanssa hyvässä kunnossa sijoittuen kaksi kertaa. Ratsukko hyppää Helsingissä 140-tasolla.

”Tämä on minun ensimmäinen kertani täällä, joten en tiedä mitä odottaa. Mutta toivottavasti menee hyvin.”

Suomen mestari ja Tallinnassa Keski-Euroopan liigan maailmancupissa toiseksi sijoittunut Maija Yli-Huhtala kilpailee kansainvälisissä luokissa Birchcape´s Wonderlandilla.

 

Kansainvälinen kouluratsastus alkaa perjantaina

 

Stella Hagelstam.

 

Kouluratsastajat Stella Hagelstam ja Siiri Kyrö ovat odottavalla mielellä, ovathan heidän hevosensa vasta aloittelemassa tällä tasolla.

”Gin Tonic on vasta debytoinut Grand Prix -tasolla tänä keväänä, joten on aika maltilliset odotukset. En ole kertaakaan ratsastanut sillä kisoja hallissa. On vielä avoin asia, miten se suhtautuu tällaiseen halliin, mutta se on laadultaan hyvin mielenkiintoinen hevonen kaiken puolin. Todella paljon on työtä edessä, ennen kuin olemme huippupisteissä”, kertoo Stella Hagelstam.

”Yritän aina priorisoida Helsinki Horse Show’ta, jos suinkaan vain mahdollista. Viime vuonna olin raskaana samaan aikaan, joten en voinut kilpailla. Toivotaan, että saadaan oikein hyvä tulos ja kaiken kaikkiaan vähän tuotua kouluratsastusta katsojille.”

Siiri Kyrö ja Kyro Hot Flow kilpailevat ensimmäistä kertaa Horse Show´ssa. Myös Kyrön hevonen on noussut vasta viime kaudella GP-tasolle.

”Se ei ole ollut näin pienessä hallissa, joten tulee olemaan jännittävää. Reilu kuukausi sitten olimme yksissä hallikilpailuissa Vihdissä. Nyt olemme treenanneet kotona aivan perusjuttuja ja koittaneet pitää hyvän mielen, että olisi hyvä fiilis. Se on meidän oma kasvattimme ja tunnen sen todella hyvin varsasta asti. Se voi olla vähän vekkuli, en oikein tiedä mitä odottaa. Se voi olla todella kiltti ja rauhallinen, mutta siitä löytyy myös toinen puoli. Toivon, ettei se tule esiin areenalla”, naureskelee Siiri Kyrö.

Myös Anna Tallberg kilpailee MM- ja EM-ratsullaan Grevens Zorrolla. Tallberg odottaa innolla ensiesiintymistään Horse Show´ssa.

Lisätietoa: Helsinki International Horse Show