Huippuvalmentaja Fernando Villalon Ypäjällä
1.6.2010
Harvinaista herkkua sekä yleisölle että ratsastajille
- espanjalainen huippuvalmentaja, esteratsastaja Fernando Villalon Ypäjällä
Espanjan kärkinimiin kuuluva esteratsastaja Fernando Villalon valmentaa Hevosopistolla Ypäjällä 15.-18. tammikuuta.
Villalon valmentaa Espanjan junioreiden ja nuorten maajoukkueita ja pitää esteratsastusklinikoita eri puolilla maailmaa Euroopasta Etelä-Amerikkaan. Hän on kilpaillut esteratsastuksessa kansainvälisellä tasolla ja osallistunut mm. Barcelonan olympialaisiin sekä useampaan Euroopan mestaruuskilpailuun. Hän on toiminut pitkään myös Espanjan armeijan ratsastuskoulun päävalmentajana ja saavutuksiin kuuluu mm. sotilashenkilöstön esteratsastuksen maailmanmestaruus vuosina 1986 ja 2004.
Yleisö pääsee seuraamaan valmennusta kaikkina neljänä päivänä, ja päivälipulla voi osallistua myös suomalaisten asiantuntijoiden vetämille iltaluennoille. Klinikkaa suositellaan etenkin ratsastuksenopettajille ja valmentajille, mutta myös kaikille aiheesta kiinnostuneille harrastajille ja kilparatsastajille. Päivien aikana on mahdollista myös uusia SRL:n valmentajalisenssi.
Ohjelma:
Tiistai 15.1.
klo 10 17 Villalonin valmennus, Opistohalli
klo 18 alkaen luento Auditoriossa: Nuorten estehevosten valmentaminen huippusuoritukseen/ estevalmentaja Veikko Heikkilä
Keskiviikko 16.1.
klo 10 17 Villalonin valmennus, Opistohalli
klo 18 alkaen luento Auditoriossa: Esteratsastuksen opettaminen ratsastuskouluissa/
valmentaja ja ratsastuskouluyrittäjä Susann Fagerström
Torstai 17.1.
klo 10 17 Villalonin valmennus, Opistohalli
klo 18 alkaen luento Auditoriossa: Hevosen ja ratsastajan antidopingsäännökset/
eläinlääkäri Bela Arosalo ja asiantuntija Suomen Antidopingtoimikunnasta
Perjantai 18.1.
klo 10 17 Villalonin valmennus, Opistohalli
klo 18 alkaen luento Auditoriossa: Radan rakentamisen vaikutukset valmentamisessa/
ratamestari, SRL:n koulutus- ja valmennuspäällikkö Aki Ylänne
Lippuhinnat ja muut lisätiedot löytyvät osoitteesta www.hevosopisto.fi.
Teksti: Kirsti Piminäinen
Uutiset
- 1.5.2026Vakava ratsastusonnettomuus Ypäjällä
- 30.4.2026Tilannekatsaus Ratsastajainliiton taloustarkastuksen etenemisestä 30.4.2026
- 30.4.2026Horse & Rider Amatöörisarja käynnistyy viikonloppuna – sarjavoittajalle luvassa upea palkinto
- 28.4.2026Hevosmieliset päättäjät vastasivat kutsuun tulla tutustumaan lajiin
- 25.4.2026Terttu Peltonen Vuoden Kavionjälki tunnustuksen saaja
- 25.4.2026Kyra Kyrklund pistää hyvän kiertämään – merkittävä tuki Jonna Aaltoselle
- 23.4.2026Ruoste jälleen erinomaiseen tulokseen – neljäs Hagenin GP Specialissa
- 23.4.2026SRL Hevoset-messuilla 25.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliitto mukana Lapsimessuilla 24.-26.4.
- 22.4.2026Ratsastajainliiton tilannekatsaus 22.4.2026