Isot kansainväliset kilpailut jatkuvat Suomessa

1.6.2010

FEI:n, Kansainvälisen Ratsastajainliiton, alueryhmä II:n syyskokous järjestettiin Helsingissä Horse Show'n yhteydessä. FEI on jakanut maailman kymmeneen ryhmään, joista Eurooppa II on vaikutusvaltaisin. Ryhmään kuuluu ratsastuksen suurmaiden Iso-Britannian, Saksan ja Alankomaiden ohella Irlanti, Tanska, Ruotsi, Norja, Suomi, Islanti, Puola, Viro, Latvia ja Liettua. Kokoukseen osallistuivat maiden ratsastajainliittojen puheenjohtajat ja pääsihteerit. Vain Islannin ja Latvian edustajat olivat estyneitä.

Kokoukseen oli saapunut myös FEI:n 1. varapuheenjohtaja Sven Holmberg Ruotsista ja esteratsastajien sekä kouluratsastajien yhdistysten edustajat. Kokousta johti ryhmän puheenjohtaja Hanfried Haring, joka on myös Saksan ratsastajainliiton pääsihteeri ja FEI:n hallituksen jäsen. Suomen Ratsastajainliittoa tilaisuudessa edustivat puheenjohtaja Tapani Peltonen ja pääsihteeri Fred Sundwall.

Suomi jatkaa isojen kisojen maana

Suomen Ratsastajainliiton isännöimässä kokouksessa käsiteltiin FEI:n tämän hetkistä tilannetta. Liitto hakee uutta pääsihteeriä ja on samanaikaisesti uudistamassa organisaatiotaan sekä tekemässä mittavaa tietotekniikan uudistusprojektia. Sven Holmberg kertoi myös FEI:n alaisten kansainvälisten kilpailujen kehittämissuunnitelmien periaatteista ja aikataulusta. Suomen edustajat toivat esille huolestuneisuutensa etenkin kansainvälisten kilpailujen tulevaisuudesta Suomessa ja maamme kansainvälisten ratsastajien mahdollisuuksista maailmalla.

Kilpailujärjestelmää rukataan niin, että esteratsastuksen huippusarjojen, World Cup ja Nations -cup, kilpailujen palkintosummia kasvatetaan merkittävästi vuoteen 2009 mennessä.

Suomen Ratsastajainliitto on myöntänyt kilpailujen järjestelyoikeudet BCMScanhorse Oy:lle, jolle uudistukset tarkoittaa 170 000 lisäpotin hankkimista, kun Horse Show palkintorahoiksi edellytetään vähintään 350 000 euroa ja Nations Cupiin 100 000 euroa. FEI on luvannut markkinoinnillista tukea kilpailujärjestäjälle, mutta varsinainen rahoitus täytyy löytää Suomesta. Horse Show'n ja Nations Cupin järjestämisestä käytännössä vastaava Tom Gordin uskoo, että tässä onnistutaan yhteistyössä SRL:n ja yhteistyökumppanien kanssa.

- Tarjolla on paljon kovia estekisoja, joilla on suuret palkintosummat. Jotta omat sarjakilpailumme houkuttelisivat riittävästi huippuratsukoita, palkintorahojen on oltava kilpailukykyisiä. Kilpailujärjestäjät ovat nykyään kaupallisia organisaatioita ja pystyäkseen toimimaan niiden on voitava taata riittävä vetovoima yleisölle ja medialle, Holmberg toteaa.

Jatkossa kaikki World Cupit ovat viiden tähden kilpailuja. Myös järjestelyissä on taattava tietty taso ratsastus- ja harjoituspohjan, tallien ja palveluiden osalta. Tämä ei kuitenkaan ole Helsinki Horse Show'lle ongelma, sillä kilpailu saa ratsastajilta kiitoksia, etenkin uudesta kuituhiekkapohjasta.

Nations Cup on yksi tie huipulle

Samalla kun myönnetään, että kilpailumaailmassa on elettävä taloudellisten ja kaupallisten reunaehtojen mukaan, FEI:ssä halutaan pitää kiintopiste myös urheilussa. Joihinkin isoihin kisoihin on aikaisemmin voinut päästä ns. pay cardilla eli maksamalla kisajärjestäjälle kynnysrahaa 5000 -15 000 euroa. Nyt pay cardit on kielletty. Niiden tilalle FEI:llä on oikeus tarjota ns. villejä kortteja nuorten ja nousevien ratsastajien kisapaikkojen takaamiseksi.

- Syntyy helposti noidankehä. Ratsastajat huippukilpailuihin valitaan kansainvälisen rankingin perusteella. Suomalainen ratsastaja ei nouse rankinglistalla, koska hän ei pääse ratsastamaan kilpailuihin, joissa rankingpisteitä kertyy, harmittelee Fred Sundwall.

FEI saa joka kilpailuun 1-2 vapaata paikkaa, joita maiden liitot voivat anoa. Paikkojen käyttöä on kuitenkin rajattu niin, että vuodessa ratsastaja voi saada niitä vain kolme. Lisäksi kilpailujärjestäjillä on omassa valinnanvaraisessa käytössään noin kolmasosa osallistujapaikoissa, loput menevät FEI:n sääntöjen ja kiintiöiden mukaan.

Suomalaisille ratsastajille pay cardit ovat olleet mahdollisuus päästä isoihin kansainvälisiin kilpailuihin, joihin kutsua ei ole saanut muuten.

- On tärkeää, että Suomi on kilpailujen järjestäjämaa, siitä on apua mm. vaihtopaikkojen saamisiessa kilpailujärjestäjien kesken, muistuttaa Holmberg. Suomi saa myös automaattisesti yhden ratsastajapaikan kaikkiin World Cup -osakilpailuihin, koska se on yhden kilpailun järjestäjämaa.

Haring korostaa Nations Cup -kilpailujen merkitystä joukkuehengen luomisessa ja maiden välisenä kilpailuna. Ne ovat ainoat esteratsastuksen huipputason joukkuekilpailut mestaruuskilpailujen ohella. Ne ovat myös tärkeä tie huipulle ja avain kilpailupaikkoihin, koska niistä voi saada haluttuja kansainvälisiä rankingpisteitä. Suomelle tärkeä päätös Helsingissä oli, että myös kolmen tähden kilpailuista saa tulevaisuudessa rankingpisteitä. Suomen Nations Cup kilpailu tulee olemaan kolmen tähden tasolla ja pisteiden saaminen näistä takaa hyvien joukkueiden saamisen myös Suomeen.

- Kaikki ratsastajat eivät ehkä halua lähteä Euroopan maantieteellisesti äärilaidoilla järjestettäviin Nations Cupeihin. Mutta päästäkseen ylöspäin on suostuttava kiipeämään tikkaat alhaalta alkaen, Haring muistuttaa.

Haya odottaa lasta, uutta pääsihteeriä etsitään

Kokouksessa puhuttivat myös organisaatiokysymykset, koska FEI:n pääsihteeri Michael Stone joutui jättämään paikkansa, Hänellä ja puheenjohtaja HRH Princess Haya Bint Al Husseinilla oli erimielisyyksiä siitä, mihin suuntaan järjestöä tulisi kehittää. Nyt haussa on sekä uusi pääsihteeri että uusi toimenkuva tälle.

Jordanian kruununprinsessa Haya on naimisissa Dubain hallitsijan, sheikki Mohammad Bin Rashid Al Maktoumin kanssa ja pariskunta odottaa perheenlisäystä joulukuun alussa. Tämä ei kuitenkaan vaikuta FEI:n toimintaan.

- Haya aikoo pitää vain lyhyen äitiysvapaan, eikä puheenjohtajan tehtävä ole pyörittää jokapäiväistä toimintaa, vaan toimiston palkatun henkilökunnan, Haring toteaa.

Holmberg listaa organisaation uudistamisen tärkeimmät päämäärät. On tehtävä selvä ja toimiva tehtävänjako järjestön hallinnon ja toimiston ammattimaisten työntekijöiden kesken. Maiden liittoihin on muodostettava parempi yhteys ja nopeutettava päätöksentekoa. Joka lajille on saatava oma johtaja, joka on hyvä hallinnoija ja lajin asiantuntija. Suuri käytännön parannus on tiedonhallinnan parantaminen ja uuden IT-järjestelmän rakentaminen.

Sonja Holma

(Artikkelin oli tarkoitus ilmestyä seuraavassa Hippoksessa, mutta se jäi pois viime hetkellä painoteknisistä syistä.)