Janna Jensen ja Hamont Tallinnan maailmancupin voittoon
2.10.2022
Janna Jensen ratsasti hienon voiton Tallinnassa, Virossa 150 cm FEI Jumping World Cup™ -osakilpailussa hevosellaan Hamont. Ratsukko löi uusinnassa Nerijus Sipailan ja Charalambos JU:n. Gunnar Klettenberg ja Hunter olivat kolmansia. Suomalaismenestystä täydensivät Susanna Granrothin ja l'Espoir Van Dorperheiden viides sija, Petra Heikkisen ja Hurbyn seitsemäs ja Granrothin ja KG Corazon kahdeksas sija.

”Minulla on ollut sellainen kutina, että Hamont on nousemassa uuteen vireeseen. Sillä on ollut pitkä kausi, se hyppäsi jo keväällä maaliskuussa 150-tasolla hallissa ja oli hyvässä kunnossa. Kesällä se ei ollut niin hyvä”, Janna Jensen miettii.
”Tämä on ihanaa hevoselle, se on niin ansainnut tämän. Se on reaktiivinen ja nopea hyvässä ja pahassa. Sen ei ole vaikea ottaa haltuun pientä hallia, jossa yleisö on lähellä, päinvastoin.”
”Se oli aivan uskomaton koko viikonlopun. Se ei halunnut tehdä virhettä”, Jensen kehuu.
Seuraava kilpailu on CSI2* Ainossa, Järvenpäässä. Sen jälkeen mennään Jensenin mukaan päivä ja kisa kerrallaan.
”Minulla ei vielä ole paikkaa Helsinki Horse Show´hun”, Jensen toteaa ja lähettää nauraen terveisiä Horse Show´n tapahtumajohtaja Tom Gordinille.

Tallinna Horse Show´ssa oli paikalla runsas suomalaisyleisö, joka sai nauttia muistakin voitoista. Granroth oli ykkönen l'Espoir van Dorperheidella lauantaina 140-luokassa. Jone Illi voitti lauantaina 135 cm aikaluokan Eolita L:llä ja sunnuntaina 130 cm aikaluokan Celtas Quillianilla.
Tallinnan osakilpailu on Keski-Euroopan liigan pohjoinen alaliiga ja estekorkeus oli 150 cm. Suomalaiset kilpailevat Länsi-Euroopan liigassa, jonka osakilpailu on Helsingin Jäähallissa kolmen viikon kuluttua.
30.9.-2.10. Esteratsastus CSI2*-W Tallinn, Viro
Tulokset 1.-2.10.
FEI World Cup™ 150 cm, perusrata ja uusinta, 29 lähtijää ja 12 sijoittuu
1) Janna Jensen, FIN – Hamont 0-0/41.90, 2) Nerijus Sipaila, LTU – Charalambos JU 0-8/40.27, 3) Gunnar Klettenberg, EST – Hunter 2/79.99,…5) Susanna Granroth, FIN – l'Espoir Van Dorperheide 4/72.92,… 7) Petra Heikkinen, FIN – Hurby 4/73.91, 8) Susanna Granroth, FIN – KG Corazon 4/74.01,
…21) Maija Yli-Huhtala, FIN – Birchcape's Wonderland 17/86.18,… 24) Elena Merivirta, FIN – Astro Kesk.,
Täydet tulokset: LINKKI
145 cm, perusrata ja uusinta, 40 lähtijää ja 12 sijoittuu
1) Susanna Granroth, FIN – l'Espoir Van Dorperheide 0-0/33.01, 2) Abdurakhmon Abdullaev, UZB – Go Four It B 0-0/33.98, 3) Janna Jensen, FIN – Hamont 0-0/35.79, 4) Sanna Backlund, FIN – Jumper 0-0/36.99, 5) Antti Linna, FIN – Hublot 0-0/41.59, 6) Sanna Backlund, FIN – Isabella HX 0-4/32.61,…
…14) Petra Heikkinen, FIN – Hurby 4/66.17,…18) Susanna Granroth, FIN – Kg Corazon 4/67.03, 19) Maija Yli-Huhtala, FIN – Birchcape's Wonderland 4/67.87,…23) John Antell, FIN – Jan Diamo R.T. 4/70.40,…29) Elena Merivirta, FIN – Astro 8/69.28,…33) Pipsa Koski, FIN – Iprimero 8/70.66,…
Täydet tulokset: LINKKI
135 cm, aikaratsastus, 67 lähtijää ja 17 sijoittuu
1) Jone Illi, FIN – Eolita L 0/51.84,…13) Pipsa Koski, FIN – Jack 0/62.53,…19) Antti Linna, FIN – Don Jan S Z 0/70.15,…23) Jone Illi, FIN – Celtas Quillian 4/57.67,…25) Henrikki Pajulahti, FIN – Clara de Bergerac 4/60.15,…27) Anni Hjerpe, FIN – Callboy 4/60.97,…29) Mila Saukko, FIN – Consilium 4/63.77,… 44) Petra Heikkinen, FIN – Oechie-K 8/65.37,…
Täydet tulokset: LINKKI
130 cm, aikaratsastus, 35 lähtijää ja 12 sijoittuu
1) Jone Illi, FIN – Celtas Quillian 0/46.33,…11) Jone Illi, FIN – Eolita L 4/46.09,…22) Antti Linna, FIN – Don Jan S Z 5/60.70,…
Täydet tulokset: LINKKI
Kaikki tulokset: LINKKI
Järjestäjä: www.tallinnhorseshow.ee
Uutiset
- 28.9.2023Helsinki Horse Show 2023 - Euroopan mestari Steve Guerdat liittyy Helsingin huippujen joukkoon
- 27.9.2023Valjakkoajon hevosparien MM-kisat - ”Tavoitteena ehjä kokonaiskisa”
- 27.9.2023Scandinavian Futurityn non pro -luokassa voitto Verona Haanpäälle ja avoimen luokan voitto Elena Wuorimaalle
- 27.9.2023Kuluneiden sylinterikuolainten käytössä riskejä - Uudet kuolaimet todettiin testeissä kestäviksi
- 26.9.2023Suomen Hippos 50 v. – Kelmi on syyskuun hevonen
- 26.9.2023Seurojen jäsenet ja aktiivit kokoontuivat Tampereelle seuraseminaariin
- 26.9.2023Suomen Ratsastajainliiton ja Suomen Hippoksen näkemyksen mukaan eläinsuojeluasiamiehen virka tulisi vakinaistaa
- 24.9.2023Viimeiset paikat Helsinki Horse Show’n Pohjola Superfinaaleihin selvitettiin Ypäjällä
- 23.9.2023OKM:n myönsi seuratukea Vaulting Club Finlandille valmentautumiseen ja seuran nuorisotyöhön
- 23.9.2023Suomalaismenestystä Pohjoismaiden suurimmissa reining-kilpailuissa Axvallassa