Järvinen ja Danser T uusivat Suomen mestaruutensa - Takkinen ja Kooihuster Harro poneissa ylivoimaiseen voittoon

6.8.2023

Ypäjän Hevosopistolla tänä viikonloppuna käydyissä valjakkoajon Suomen mestaruus kilpailuissa jaettin tänään mestaruusmitalit uusille Suomen mestareille. Ponivaljakoissa Raisa Takkinen ja Kooihuster Harro viimeistelivät itselleen kultamitalin voittaen edellisten osakilpailujen tapaan myös viimeisenä ratkotun tarkkuuskokeen. Talvikki Järvinen ja Danser T voittivat hevosyksiköissä kultaa nyt toisena vuonna peräkkäin.

Raisa Takkinen ja Kooihuster Harro sekä groomi Annika Poikela, kuva Juha Erola

 

Ponivaljakoissa Raisa Takkinen ja Kooihuster Harro johtivat koko viikonlopun kilpailua. Valjakko voitti jokaisen käydyn osakokeen ja näin karistivat kannoiltaan hopeaa saavuttaneen Heidi Kosken poneilla Suontolan Wäinö ja HS Choko. Pronssia ponivaljakoissa voittivat Mia Ventoniemi ja HS Luzille Miris sekä Lizalie Miris.

Takkinen kertoo olevansa erittäin tyytyväinen viikonlopun suorituksiin, sekä ponin työskentelemiseen osittain haastavissakin olosuhteissa.

"Koulukokeessa Harro hieman kärsi sateen liiaksi kostuttamasta pohjasta, ja se joutui todella ponnistelemaan. Maratonilla se eteni esteillä vauhdikkaasti. Pieniä virheitä matkaan tuli, lähinnä ajolinjoihin, ei kuitenkaan mitään vakavaa." Takkinen kertaa aiempia osakokeita.

"Tarkkuudessa Harro on herkkä kuumumaan, joka toisinaan aiheuttaa ongelmia. Tänään sellaista ei ollut. Palloja kuitenkin tippui kolme, ja se on hieman liikaa, täytyy korjata asia", Takkinen jatkaa tämän päivän suorituksesta.

Raisa Takkisen ja Kooihuster Harron groomina toimi Annika Poikela.

 

Talvikki Järvinen ja Danser T sekä groomi Camilla Christiansen, kuva Juha Erola

 

Hevosvaljakoiden kilpailuviikonloppu oli kutkuttavan jännittävä. Lopulta Järviselle ja Danser T:lle joutuivat taipumaan vuoden 2021 Suomen mestari Leena Kalalahti hevosella Judym, jotka voittivat kilpailussa hopeaa, sekä vuoden 2004 MM-pronssimitalisti Ben Simonsén ja Dorato, jotka saavuttivat pronssia. 

"Koulukoe sujui oikein hyvin, pieniä sähellyksiä sinne mahtui mutta ei mitään isoa. Maraton oli sitten ihan oma lukunsa! Kakkosesteelle hevonen lähti yllättäen vetämään väärään suuntaan. Otin sen heti seis ja peruuttelin. Tuomarin näkemys asiaan oli sakottaa virhepisteillä väärästä linjasta. Asiaa selviteltiin ulkopuolisten silminnäkijöiden ja videomateriaalien pohjalta. Lopulta asia ratkesi urheilijan eduksi ja virhepisteet vähennettiin tuloksesta, yliaikaa tuosta toki tuli reilusti. Lisäksi hevonen otti hieman nokkiinsa kun peruuttelin sitä radalla, mikä näkyi sitten loppu radassa", Järvinen avaa tilannetta.

"Tarkkuuskokeeseen lähtiessä ajatukset olivat hieman sekaisin maratonin virhepisteiden selvittelyjen vuoksi. Sekaannus vei keskittymistä radan kävelystä ja olin varma etten tule muistamaan koko rataa. Lisäksi hevonen pelkäsi kukkaistutuksia, ne olisin voinut käydä hänelle näyttämässä vielä kertaalleen. Alun sähellyksen jälkeen kuitenkin radalla saatiin hyvä flow ja loppu hyvin kaikki hyvin." Järvinen yhteenvetää vaiherikkaan viikonlopun.

Valjakon mukana sen alkutaipaleelta asti kiertänyt groomi Camilla Christiansen saa Järviseltä ylistystä ja kiitosta. Hän on ollut valjakon merkittävä tuki ja turva myös tämän mestaruusmitalin takana.

Tulokset 6.8.valjakkoajon Suomen mestaruuskilpailut, Ypäjän Hevosopisto

Ponien Suomen mestaruus, poniyksiköt ja -parit, lähti 8
1) Takkinen Raisa - Kooihuster Harro, ValRa, 148,27
2) Heidi Koski - Suontolan Wäinö, HS Choko 333 Russ, HusR, 165,10 
3) Mia Ventoniemi - Lizalie Miris ja Luzille Miris, KKR, 172,19

Hevosyksiköiden Suomen mestaruus, lähti 9
1) Talvikki Järvinen - Danser T, SUO, 154,83
2) Leena Kalalahti - Judym, YR, 164,35
3) Ben Simonsén - Dorato, HusR, 170,57

Täydet tulokset:Linkki 

Tiedotetta päivitetty 7.8. Lisätty Talvikki Järvisen kommentit