Jenny Kainulainen esteillä hallimestariksi

1.6.2010

Esteratsastusta, Ypäjä Spring Show 19.4.

Jenny Kainulainen on hallimestari
Pirita Petäjä hyppäsi poniratsukoiden hallisarjan voittoon

Ypäjä Spring Show´n päätöspäivänä senioriratsastajien hallimestariksi hyppäsi Euroopasta kotiutunut Jenny Kainulainen hevosellaan Lena. Ratsukko oli ainoa luokan 11 osallistujasta, joka suoriutui 140 senttimetrin radasta virhepisteittä. Toiseksi ratsasti turkulainen Lotta-Riikka Rintamäki neljällä virheellä ja kolmanneksi hyppäsi Jukka Hallman Kuopiosta tilillään viisi virhepistettä.

Jenny Kainulainen vietti hevosineen kaksi kuukautta Euroopassa ja kotiutui maaliskuun lopulla.

- Lena on edistynyt valtavasti. Sen ratsastettavuus on parantunut ja olen vihdoinkin löytänyt myös kuolaimen, jonka kanssa se viihtyy. Nyt se hyväksyy sekä kuolaimen että minut ja hyppää aikaisempaa rennompana ja rauhallisempana. Aikaisemmin meille tuli paljon turhia virheitä siksi, että se stressaantui ja kuumeni radalla, analysoi Kainulainen.

Jenny Kainulainen kävi kaksi kuukautta kestäneet valmentautumis- ja kilpailumatkansa aikana valmentautumassa Saksassa Franke Sloothaakin luona noin kerran kahdessa viikossa. Hänen hevosistaan myös Vlas on hyvässä kunnossa ja otti sijoituksen 130-luokassa Ypäjällä.

- Oli oikein mukavaa päästä taas käyntiin kotimaassa. Johanna Mikkolan rata oli helpohko, mutta tulokset kertoivat, että ei ollenkaan liian helppo. Hevosilleni teki hyvää aloittaa kotimaan kausi mukavilla ja sujuvilla radoilla. Olen oikein tyytyväinen siihen, että uusintaa ei tullut, koska olen itse flunssassa eikä kunto ole huipussaan, kertoi Kainulainen.

Kainulaisen hevostilanne on hyvä. Lena ja Vlas saavat kisaseuraa kesän matkoihin Lacardista ja 7-vuotiaasta Meadow Fleasta, jota Kainulainen pitää todella lahjakkaana lupauksena.

Pirita Petäjä on poniratsukoiden hallisarjan ykkönen

Poniratsukoiden hallisarjan voitti Pirita Petäjä Liedosta ponillaan Piccola. Petäjä nousi voittoon sarjan kolmannelta sijalta. Toiseksi sarjassa hyppäsi Jenna Yrjövuori Kaarinasta ja kolmanneksi Nita Raiskio Tampereelta. Hallisarjan 115 senttimetrin tasolla hypättyyn finaaliluokkaan osallistui 20 ratsukkoa, joista 10 teki tuplanollatuloksen.

- Ajattelin, että jos perusrata tuntuu hyvältä, niin sitten lähden uusinnassa ratsastamaan voitosta. Käytin melkein kaikki radan tarjoamat oikaisumahdollisuudet ja pidin melko reippaan vauhdin yllä koko uusinnan. Rata oli hyvä ja sujuva ja oli kiva, että tuli jännä uusinta kun mukaan pääsi niin monta ratsukkoa, kertoi 14-vuotias sarjavoittaja. Kyseessä oli Petäjän ensimmäinen kausi hallisarjassa, vaikka kilpailukokemusta on takana jo neljä vuotta.

- Piccolan paras ominaisuus on se, että se on todella hyvä hyppääjä. Olen ratsastanut sillä vuoden ja nyt kilpailen toista kautta kansallisissa, jatkoi Petäjä. Voiton takana on myös kolmen vuoden yhteistyö valmentajan Taikku Lehtosen kanssa.
- Taikku on hyvä ja avulias valmentaja, apua saa kotona aina kun pyytää. Lisäksi hän ajattelee aina hevosta ensin, kertoi Petäjä, jonka kauden tavoitteisiin ja toiveisiin kuuluvat SM-osallistuminen ja ehkä mitalikin sekä osallistuminen PM-kilpailuun.

Kilpailu taulu-TV:stä alkoi

Ypäjä Spring Showssa käynnistyi uusi 120-tason kilpailu Musta Pörssi Cup. Ensimmäisen osakilpailun jälkeen kärjessä ovat luokkavoittajat Mia Rintasalo Seinäjoelta, Antti Jurvanen Keravalta sekä Viron Andrus Kallaste. Sarja jatkuu Ypäjä Horse Showssa syyskuussa ja päättyy Winter Showssa marraskuussa. Kilpailujen 120-luokissa eniten valiomerkkipisteitä kerännyt ratsastaja palkitaan 32" taulu-TV:llä.

Ypäjällä hypättiin myös ensimmäinen osa junioreiden tyyliluokkasarjasta Lamicell Cup, jossa ratsukoiden teknisen osaamisen arvioi Pia Myrskog. Voiton vei Stefanie Andersin Kauniaisista 45 pisteellä ja toiseksi ratsasti Pirita Petäjä Liedosta 43,5 pisteellä. Tyyliluokasta 15 parasta sai osallistumisoikeuden sarjan finaaliin Lappeenrannassa kesäkuussa. Finaalin voittaja pääsee mukaan Ruotsin finaaliin. Suomen toinen Lamicell-osakilpailu hypätään Jyväskylässä toukokuussa.

Täydelliset tulokset osoitteessa: http://kipa.ratsastus.fi

Tulokset sunnuntai 19.4.

Senioriratsastajien hallimestaruus 2009
Lehdistötulos
Senioreiden hallimestaruus 2009
1) Jenny Kainulainen / Lena Kirkkonummi 0/64,45, 2) Lotta-Riikka Rintamäki / Fräulein Smilla Turku 4/65,54, 3) Jukka Hallman / Verona Ks Kuopio 5/72,56,

Luokka 11, Hyvinkään Hevossairaala Grand Prix 140 cm, yksi uusinta, senioreiden hallimestaruus, 11 lähti, 3 sijoittui
1) Jenny Kainulainen / Lena Kirkkonummi 0/64,45, 2) Lotta-Riikka Rintamäki / Fräulein Smilla Turku 4/65,54, 3) Jenny Kainulainen / Meadow Flea Kirkkonummi 5/71,93,

Poniratsukoiden hallisarja 2008-2009
1. Pirita Petäjä / Piccola Lieto 84 pistettä, 2) Jenna Yrjövuori / Honey Kaarina 78 p., 3) Nita Raiskio / Vancouver Tampere 69 p.

Luokka 8, Prix de Agrimarket 115 cm, yksi uusinta, poniratsukoiden hallisarjan finaali, 20 lähti, 5 sijoittui
1) Pirita Petäjä / Piccola Lieto 0-0/33,29, 2) Miisa Pulkkanen / Leonardo Davinzi Jalasjärvi 0-0/34,04, 3) Vera Elopuro / Park Benjamin Vaasa 0-0/35,35, 4) Jenna Yrjövuori / Honey Kaarina 0-0/36,44, 5) Miinaliisa Kaira / Hostess Kaarina 0-0/37,02

Luokka 10, Prix de Schockemöhle-Sports 130 cm, kilpailu kahdessa vaiheessa, 63 lähti, 16 sijoittui
1) Andrus Kallaste / Opal Viro 0-0/27,04, 2) Peik Andersin / Czaplinek Kauniainen 0-0/31,46, 3) Antti Jurvanen / Quartello Kerava 0-0/33,11, 4) Jenni Säynäjärvi / Radiazzia Tuusula 0-0/33,22, 5) Camilla Lund / Verdiana Kerava 0-0/36,73, 6) Carl-Harry Frey / Doppsko Cool Jazz Ypäjä 0-0/37,71, 7) Sofia Stenius / River Dance II Kauniainen 0-0/40,34, 8) Silja Oranen / Ryan Siuntio 0-0/40,69, 9) Joonas Oranta / Uniek III Salo 0-4/34,26, 10) Jenny Kainulainen / Vlas Kirkkonummi 0-4/35,57, 11) Henna Jussila / Raconda Haukipudas 0-4/36,50, 12) Anu Leväaho / Leander D Tuusula 0-4/36,88, 13) Raimo Aaltonen / Castello Aura 0-4/37,92, 14) Charlotte Westerlund / Rantadu Kauniainen 0-4/38,12, 15) Sofia Stenius / Comic Boy Kauniainen 0-4/38,99, 16) Sanna Backlund / Zendor Z Janakkala 0-4/39,85

Luokka 9, Musta Pörssi Cup 120 cm, aikaratsastus, 70 lähti, 18 sijoittui
1) Andrus Kallaste / Toronto S Viro 0/46,69, 2) Pia Lidström / Akovadi Oulu 0/50,83, 3) Siiri Lahtinen / Quito Tampere 0/51,63, 4) Lotta-Katariina Lehtonen / Tiamos Scrada Lieto 0/52,32, 5) Sanna Paronen / Bay Canto Kotka 0/53,15, 6) Joni Koivusalo / Candyman Seinäjoki 0/54,65, 7) Susanna Palin / Lenz Luvia 0/55,32, 8) Catharina Ehrnrooth / Chibaletta Lammi 0/56,68, 9) Hassan Iber / Remington Yläjärvi 0/57,24, 10) Silja Oranen / Othello III Siuntio 0/57,46, 11) Charles Forsskåhl / Kangaroo Raasepori 0/59,83, 12) Pauliina Vallenius / Quintus De L'Othain Espoo 0/59,90, 13) Charlotte Westerlund / Rantadu Kauniainen 0/59,95, 14) Jessica Molander / Kotimäen Paradise Kirkkonummi 0/60,19, 15) Iina Berg / Spring Kirkkonummi 0/60,35, 16) Pia Lidström / Ginast Oulu 0/60,36, 17) Jani Laurikainen / Limonit Kirkkonummi 0/61,01, 18) Sanna Backlund / Zendor Z Janakkala 0/61,79

Luokka 7, Prix de Suomen Hippos, suomenhevosten Grand Prix 110 cm, yksi uusinta, 16 lähti, 5 sijoittui
1) Sanna Lahdensuo / Nasi Seinäjoki 0/65,55, 2) Anna Kärkkäinen / Lorri Tampere 4/61,54, 3) Marja Tetri-Rantanen / Osaran Opetus Tampere 4/62,28, 4) Anniina Anttila / Humeli Kotka 4/63,10, 5) Pia Tauro / Riemuliini Ypäjä 8/54,07

Luokka 6A, Lamicell Cup 110 cm, tyyliarvostelu junioreille, tyyliarvostelija Pia Myrskog, 27 lähti, 8 sijoittui
1) Stefanie Andersin / Everest's First Kauniainen 45 pistettä, 2) Pirita Petäjä / Amalia Lieto 43,5 p., 3) Martta Kaira / Metaxa Kaarina 40,5 p., 4) Maiju Kultanen / Laura II Lappeenranta 40 p., 5) Mia Rintasalo / Aischa Seinäjoki 39,5 p., 6) Janina Helekorpi / Corcovado Kauniainen 39 p., 6) Sara Slotte / Caretino Kaarina 39 p., 8) Milka Kivikoski / Jinda W Tuusula 38,5 p.

Luokka 6B, Prix de Racing 110 cm, nuorille hevosille, saman virhepistemäärän saavuttaneet ovat tasa-arvoisia, 30 lähti, 14 sijoittui
1) Ira Aaltonen-Ollila / Dora Darling Porvoo 0, 1) Riikka Harjula / Charon Eagle Varpaisjärvi 0, 1) Iida Kaikkonen / Robusto Haukipudas 0, 1) Sonja-Maria Korhonen / Quite Sweet Tampere 0, 1) Emilia Kerimaa / Wääksyn Jalo Janakkala 0, 1) Pasi Nurmi / Kotimäen Carney Lieto 0, 1) Johanna Mikkola / Thorina Lohja 0, 1) Tanja Niemi / Qwest Siuntio 0, 1) Emilia Kerimaa / Wilhelmina Janakkala 0, 1) Alexandra Nylund / Krona Raasepori 0, 1) Valpuri Nyyssönen / Ties Jyväskylä 0
1) Essi Seppälä / Gentiana Verna Janakkala 0, 1) Maija Vorselman / Leon II Turku 0, 1) Laura Vähäkuopus / Wallstreet Riihimäki 0

Tiedote: Petra Skarra / Team Eurohorses
Lisätietoa kilpailusta: http://www.teameurohorses.com/