Johanna Similä juniorien koulumestariksi

17.8.2019

Johanna Similä ja Mein Freund voittivat juniorien kouluratsastuksen SM-kultaa Ypäjällä. Kenttäratsastuksen SM-kisan kärjessä jatkaa Veera Peltokangas.

Johanna Similä mestaruuskylvyssä. Kuva: Hevosopisto / Erja Andersson.

Johanna Similä junioreiden koulumestariksi

Kouluratsastuksen ensimmäiset SM-mitalit jaettiin junioriratsastajille. Vapaaohjelmana pääsivät ratsastamaan kaikki ne ratsukot, joilla oli perjantailta vähintään 65 prosentin tulos.

Kultaa voitti hienolla vapaaohjelmallaan Johanna Similä– Mein Freund. 4 tuomaria näki radan vähintään 70 prosentin arvoisena ja C-tuomarina istunut tsekkiläinen Gabriela Valerianova olisi sijoittanut ratsukon kolmanneksi.

- Mielestäni teimme molempina päivinä tasaiset radat ja se ratkaisi voiton. Olemme treenanneet nyt kaksi kautta yhdessä ja minulla on vielä yksi juniorivuosi jäljellä, Similä hymyili iloisesti voittajan mestaruuskylvetyksen jälkimainingeissa.

Hopeaa ripustettiin Veera Paloheimon kaulaan. Ratsuna hänellä on Wolle Wolkenstein ja pronssia sai Eerika Hakala American Beautylla.

Mestaruusluokkia on tuomaroimassa saksalainen Thomas Kessler, joka sai alkuvuodesta kansainvälisen 4* tuomarin oikeudet. Hän tuomaroi ympäri maailmaa ja kotimaassaan myös paljon mestaruustasolla.

- Junioreilla on todella hyviä hevosia, mutta jäin kaipaamaan ratsastukseen pehmeyttä. Monella oli hyvä ajatus ratsastaa energisesti eteenpäin, mutta samaan aikaan oltiin kädellä liian voimakkaalla tuntumalla. Hevosen liike ei silloin pääse läpi kropan ja suorituksesta jää puuttumaan viimeinen rentous.

Nuorten mestaruusluokan ensimmäisen päivän jälkeen kärjessä on Louise Jönsson – Dayna. Hopeaa havittelee Emmi Salminen – St’Ophirilla ja kolmantena huomiseen lähtee Milla-Iida Laari ponilla Martha.

Avant Trophyn finaalissa arvosteltiin nuoria kenttäratsuja. Ne saivat sanallisen arvion askellajeista, hyppykyvystä ja rohkeudesta. Käytössä oli kaksi rataa, 4-5-vuotiaille hevosille ja 6-7-vuotiaille omansa. Jälkimmäistä rataa ratsastivat myös juniori- ja poniratsastajat. Sarjan voittajat kuittasivat 1000 euron ykköspalkinnon.

6-7-vuotiaiden sarjassa junioreidenkin EM-kilpailussa ratsastanut Hedwig Wikström ratsasti Pin Rock’s Fade to Blackin kanssa voittoon. Parivaljakko on kilpaillut jo myös kansainvälisillä radoilla, muun muassa PM-kilpailuissa.

Tamman omistaa kouluratsastaja Niccolina Oscarsson, joka on antanut mustan kultakimpaleen Heddan käyttöön.

- Jatko riippuu ihan Heddasta, pidän ratsukon yhteistyöstä todella paljon ja näen heissä potentiaalia, Oscarsson nauroi voiton jälkeen.

Karoliina Setälän ratsastama ja omistama 5-vuotias Janko SL hyppäsi 70-80 senttimetrin tasolla parhailla pisteillä.

Suomenhevosten sarjassa 4-5 -vuotiaiden parhaaksi sijoitettiin Paula Pesosen ratsastama Rinna Långland ja poni- ja junioriluokan parhaan radan ratsasti Julia Nikkanen ponilla Wilbert II.

Breeder’s Prizen koulupuolella aloitettiin kahden päivän urakointi tänään 8 ratsukon voimin ja voittaja selviää huomenna. Samoin estepuolen kokonaiskilpailun voittaja ratkeaa sunnuntaina ja tällä hetkellä viidellä ratsukolla on kahden päivän jälkeen nollat taulussa.

5-vuotiaat hevoset kilpailevat koulu- ja estepuolen FWB-yhdistyksen derbyissä, joiden lopputulokset ovat selvillä sunnuntaina toisen kilpailupäivän jälkeen.

Kenttäratsastuksen Suomen mestaruuskilpailun kärjessä jatkaa edelleen Veera Peltokangas – Candy Girl. Estekokeessa ei nähty yhtään puhdasta rataa. Toisella sijalla ennen maastoa on Anniina Kiviniitty – Ranta-Aho – Madame Schnabel ja kolmantena Suvi Järvi – Orlanda II.

 

Lisätietoa tapahtumasta:  http://www.hevosopisto.fi/tapahtumat/nuorten-hevosten-festivaali/

Kokonaistulokset: https://online.equipe.com/

Livelähetykset kenttäratsastuksesta:  http://www.haven.fi/live/

 

Kouluratsastus

Junioreiden SM lopputulokset: 1)Johanna Similä Mein Freund 146 Tuomarinkylän Ratsastajat ry 138.823 2) Veera Paloheimo Wolle Wolkenstein 217 Hyvinkään Urheiluratsastajat 137.498 3) Eerika Hakala American Beauty 3 Turun Seudun Ratsastajat ry 136.692 4) Noora Pajari Polar Blitz 163 Meri-Lapin Ratsastajat ry  133.942 5) Tuisku Lamberg Netstutteriets Bachio 153 Lidrid-Team ry 132.077.

Nuorten ratsastajien SM 2019 1. osakilpailu. 8 lähtijää ja 2 sijoittuu: 1) Louise Jönsson, Helsingin Ratsastajat ry – Dayna 68.676%, 2) Emmi Salminen, Husön Ratsastajat ry – St' Ophir 66.824%, 3) Milla-Iida Laari, Siilin Ratsastajat ry – Martha 127 RP 65.676%.

Luokka 111 - FWB-yhdistyksen 5-vuotisderbyn 1. osakilpailu. 5 lähtijää ja 2 sijoittuu: 1) Siiri Kyrö, Orimattilan Ratsastajat ry – I'm Marzipan 69.400%, 2) Tiina Tähkälä, Team Kawerda ry – Sancedo 66.400%, 3) Kirsi Oksanen, Iisalmen Ratsastajat ry – Fredericia 65.700%, 4) Katariina Torkkola, Dressage Team Travers ry – Don Diablo 63.300%, 5) Annaleena Murtomäki, Boen Ratsastajat ry – San Lago's Bella Maria Hyl.

Luokka 112 - Breeders`Prize presented by Hankkija 1. osakilpailu. 8 lähtijää ja 5 sijoittuu: 1) Siiri Kyrö, Orimattilan Ratsastajat ry – Dewdrop's Johnny Depp 74.200%, 2) Lina Bärlund, Husaariratsastajat ry – First Finn Royal 71.800%, 3) Laura Sassi, Lidrid-Team ry – Guru 71.000%, 4) Laura Paataja, Kyrkslätt Idrottsförening Rf – Felitzia K 70.400%, 5) Emmi Väisänen, Kuopion Ratsastajat ry – Jugi Carrus 69.000%, 6) Katja Kuokka, Kaakon Ratsastajat ry – Fillyhill's My Special 66.400%, 7) Peterina Hakanen, Korpilahden Ratsastajat ry – Fleur de Fiance 65.600%, 8) Sari Samsten, Salon Ratsastusseura ry – Fitziano Verde 64.200%.

Esteratsastus

Luokka 11 - Breeders`Prize presented by Hankkija, 2. osakilpailu 120-130cm. 10 lähtijää ja 3 sijoittuu: 1) Madis Morna, Ratsastusseura Aino ry – Chardonnay Nahi 0/78.11, 1) Riikka Harjula, Ypäjän Ratsastajat ry – Berglands Veyron 0/81.60, 1) Janna Jensen, Jcc Riders ry – Ypäjä Kashmir 0/82.87, 1) Salla Varenti, Ypäjän Ratsastajat ry – Consilium 0/87.89, 1) Joni Paavola, Ypäjän Ratsastajat ry – Ypäjä Karla 0/77.94, 1) Pinja Lilja, Ypäjän Ratsastajat ry – Backwoods Challenger 0/75.94, 7) Madis Morna, Ratsastusseura Aino ry – Ascoast Calistro 8/78.04, 7) Riikka Harjula, Ypäjän Ratsastajat ry – Hope's Justina 8/73.81, 9) Jonna Normia, Auran Ratsastajat ry – Polyfiena 12/77.25, 9) Ilona Mattila, Auran Ratsastajat ry – Poly Cloud 12/77.33.

Luokka 10 - FWB-yhdistyksen 5-vuotisderby 1. osakilpailu. 8 lähtijää ja 5 sijoittuu: 1) Madis Morna, Ratsastusseura Aino ry – I'm Quick 0/70.52, 1) Jenna Huhtasalo, Pinomäki Royality Riding Club – Eldo's Captain 0/80.56, 1) Helena Wist, Lohjan Ratsastajat ry – Charlize 0/73.98, 1) Janna Jensen, Jcc Riders ry – Chekkonen 0/72.62, 1) Elli Untola, Ruohojärven Kartanon Ratsastaj – Fieldhill Julle Jumper 0/75.20, 6) Joni Paavola, Ypäjän Ratsastajat ry – Ypäjä Lexus 4/75.23, 6) Taru Vähämäki, Kimitoöns Ryttare Rf – Cafe de Paris 4/68.79, 6) Sonja Kaakko, Stall Anna Riders ry – Celtas Quillian 4/70.44

Luokka 9 - Prix de LähiTapiola 120. 13 lähtijää ja 4 sijoittuu: 1) Petra Mattila, Ratsastusseura Varsa ry – Calleta 0/69.28, 2) Saara Karhu, Urjalan Hevosurheilijat ry – Lux Like Jagger 0/70.44, 3) Susanna Brandt, Salo Riding Club ry – Easybeat 0/70.80, 4) Riikka Harjula, Ypäjän Ratsastajat ry – Crunchtastic 0/72.46.

Veera Peltokangas ja Candy Girl esteradalla. Kuva: Hevosopisto / Heidi Lammi.