”Jokainen meistä olisi sen ansainnut” - Tiia Karhusta Ruotsin vuoden hevosenhoitaja
29.1.2021
Tiia Karhu valittiin torstai-iltana Ruotsin ratsastajainliiton juhlavassa Ryttargalan 2020:ssä vuoden hevosenhoitajaksi. Karhu on työskennellyt kuusi vuotta Ruotsin maajoukkueen kantavan voiman Henrik von Eckermannin tallilla Saksassa. Karhua kuvaillaan voimaksi von Eckermannin menestyksen takana.

Tiia Karhu ja nelinkertainen arvokisamitalisti, tamma Toveks Mary Lou.
Hänen rauhallisuutensa leviää myös herkkiin hevosiin, kuten maailman parhaaksi hevoseksi valittuun Toveks Mary Louhun. Tiia on todellinen ammattilainen ja kuuluu maailman hevosenhoitajien kärkikastiin. Hän rakastaa urheilua ja hevosia, valintakriteereissä kuvaillaan.
”Nimeäminen vuoden hoitajaksi oli kiva huomionosoitus, vaikka minun mielestäni jokainen meistä olisi sen ansainnut. Minulta isoin kiitos menee meidän koko tiimille, jonka kanssa olemme jo vuosia työskennelleet yhdessä”, Karhu toteaa.
”Meillä on enintään kahdeksan hevosta, joten meillä on aikaa hoitaa hevoset kunnolla. Kaikki hevoset tulevat todella tutuiksi. Sen myötä niistä on myös helppo pitää hyvää huolta. Tietysti myös ne hetket, kun hevoset menestyvät kisoissa, ovat hienoja.”
Von Eckermann on MM-hopeamitalisti, EM-hopea- ja pronssimitalisti ja kaksinkertainen maailmancupin finaalin pronssimitalisti.
Uutiset
- 9.5.2025Helsinki Horse Show´n suosittu Amateur Tour uudistuu - ilmoittautuminen alkanut
- 9.5.2025Hevosopiston Emma Juhola voitti Hevostenhoidon Taitaja2025-kilpailun
- 7.5.2025Maria Astikainen-Helbig tyytyväinen kisakauden avaukseensa
- 7.5.2025Saana Nieminen noussut kolmanneksi nuorten maailmanlistalla
- 6.5.2025Jasmin Engblom ja Fiola perinteisen Tuusulan Derbyn voittoon
- 4.5.2025Jenni Matilda Schmechel ja Zagal Azores voitokkaat Espanjassa
- 4.5.2025Henri Ruoste ja Tiffany’s Diamond neljän tähden voittoon Mannheimissa
- 3.5.2025Henri Ruosteelle ja Tiffany’s Diamondille sijoitus neljän tähden Grand Prix’ssä
- 3.5.2025Kouluratsastuksen Pohjola Grand Tour käynnistyi Elli Viitalan ja Woodcroft Rockstarin voitolla
- 29.4.2025Opetushevosen hyvinvoinnin vaarantumista tutkitaan