Jone Illi aloitti vahvasti Olivan EM-kilpailuissa
12.7.2022
Espanjassa Olivassa kilpaillaan parhaillaan nuorten, junioreiden ja lapsiratsastajien esteratsastuksen Euroopan mestaruudesta. Tänään tiistaina hypättiin junioreiden ensimmäinen kierros, jossa karijokinen Jone Illi, 14, ja Eolita L sekä Hämeenlinnassa valmentautuva Anni Hjerpe, 18, ja Callboy tekivät hyvää työtä. Illi oli ensimmäisen kierroksen 16.

Ensimmäinen karsintakierros hypättiin aikaluokkana 140 cm estekorkeudella. Illillä ja Eolitalla oli karsintakierroksella nopea aika 75.70, jolla ratsukko sijoittui hienosti kuudenneksitoista. Ratsukkoa valmentaa Kari Nevala.
"Ihan hyvät fiilikset, yksi puomi tuli alas ja se harmittaa, ilman sitä oltaisiin oltu kolmansia. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen ja lähdetään jatkamaan kisaa hyvistä asetelmista. Huomiseen lähdetään nollasuunnitelmalla", tuore PM-kultamitalisti Jone Illi kertoo. Illi kilpaili itse vielä kotimaassa Savonlinna Operagamesissa menneenä viikonloppuna, Eolita L puolestaan matkasi Espanjaan suoraan Ruotsin PM-kilpailuista. "Elsa hyppää nyt tosi hyvin. Se lähti PM:istä suoraan tänne ja on nyt saanut lepoa, sitä ei ole nyt hirveästi ratsastetukaan ennen kuin EM-kisat alkoivat." Suomen joukkuehenkeä Illi kehuu myös vuolaasti. " Suomen joukkueen kesken meillä on tosi tiivis porukka ja olemme kaikki hyviä kavereita keskenämme. Huomasin jo PM-kisoissa että verrattaessa muiden maiden joukkueisiin, on meillä Suomessa poikkeuksellisen hyvä joukkuehenki. Espanjassa on tällä hetkellä 30 astetta lämmintä, joten olemme päässeet nauttimaan ja kävimme esimerkiksi koko Suomen joukkueen kanssa rannalla syömässä eilen, se oli mukavaa ja nostatti fiilistä", Illi kertoo.

Anni Hjerpe ja Callboy hyppäsivät kahdella pudotuksella aikaan 84.21 ollen lähes sadan ratsukon luokassa sijalla 56. Ratsukkoa valmentaa Sanna Backlund. Ensimmäisen kierroksen voitti irlantilainen Francis Derwin ja Ahg Whiterock Cruise Down.
Kilpailuissa hypätään yhteensä kolme kierrosta sekä finaali, joten kilpailun asetelmat ovat vielä täysin auki. Kumpikin suomalaisjunioreista lähtee seuraavalle kierrokselle mukavista asetelmista.
Huomenna keskiviikkona hypätään junioreiden 2. kierros sekä lapsiratsastajien 1. kierros. Lapsiratsastajien joukkueessa ovat mukana Aida Hämäläinen ja Calico Z, Hugo Kogelnig ja Vermont 2, Veera Salminen ja Pure Joy 3, Katariina Riikonen ja Finette van de Rietvenne sekä Neela Uotila ja Elvera VS Romano. Lapsiratsastajien ensimmäinen kierros alkaa keskiviikkoaamuna Suomen aikaa klo 9.30, ja junioreiden 2. kierros starttaa klo 14.30.

Kilpailuita voi seurata livenä ClipMyHorse.TV-palvelun kautta LINKKI
Kilpailujärjestäjän sivut LINKKI
Kilpailuaikataulu
Muutokset mahdollisia, kellonajat Suomen aikaa
Tiistai 12.7.
klo 9.30 Junioreiden 1. kierros
Keskiviikko 13.7.
klo 9.30 Lapsiratsastajien 1. kierros
klo 14.30 Junioreiden 2. kierros, joukkuekilpailu
Torstai 14.7.
klo 14.15 Junioreiden 3. kierros, joukkuefinaali
Perjantai 15.7.
klo 9.30 Lapsiratsastajien 2. kierros, joukkuekilpailu
Lauantai 16.7.
klo 9.00 Junioreiden jäähyväisluokka
klo 11.45 Junioreiden henkilökohtainen finaali
klo 14.45 Junioreiden henk.koht palkintojenjako
klo 15.45 Lapsiratsastajien 3. kierros, joukkuefinaali
klo 19.30 Lapsiratsastajien joukkue palkintojenjako
Sunnuntai 17.7.
klo 9.30 Lapsiratsastajien jäähyväisluokka
klo 15.15 Lapsiratsastajien finaali
klo 18.50 Lapsiratsastajien henk.koht palkintojenjako
Kansainväliset esteratsastustulokset, EM Oliva Espanja
Junioreiden 1. karsintakierros, lähti 99, sijoittui 25.
1) Francis Derwin / AHG Whiterock Cruise Down, IRL 0/69.64
2) Evelyne Putters / Nabeau van het Migroveld Z, BEL 0/71.31
3) Niamh McEvoy / Templepatrick Welcome Limmeric, IRL 0/72.62
… 16) Jone Illi / Eolita L, FIN 4/75.70
….56) Anni Hjerpe / Callboy, FIN 8/84.21
Tulokset: LINKKI
Uutiset
- 9.7.2025Junioreiden joukkueelta vahva aloitus esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa
- 8.7.2025Arvokilpailuratsu Supremo on vienyt jo neljä ratsastajaa kansainväliselle tasolle
- 7.7.2025Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratsastetaan Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla
- 7.7.2025Kouluratsastuksen nuorten ja U25 ratsastajien EM-kilpailut Kronbergissä – Anniina Kolu mukana nuorissa ratsastajissa
- 7.7.2025Esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailut tällä viikolla – mukana yhdeksän suomalaisratsukkoa
- 6.7.2025John Antell Savonlinna Operagames 140 cm pääluokan ykkönen – Sonja Mäkelä Big Tour -sarjakilpailun voittaja
- 5.7.2025Sonja Mäkelä ja Celtas Quen Savonlinna Operagamesin lauantain 140 cm luokkavoittoon
- 4.7.2025Henri Ruosteella ja Tiffanys Diamondilla onnistunut kilpailuviikko Aachenissa – toinen sija 4* Grand Prix Specialissa
- 4.7.2025John Antell oli päivän nimi Savonlinna Operagamesin tuulisena avauspäivänä
- 3.7.2025Henri Ruosteelle kolmas sija Tiffanys Diamondilla 4* Grand Prix’ssa Aachenissa