Junioreiden Suomen mestaruus Veera Paloheimolle ja Wolle Wolkensteinille
20.9.2020
Hopeaa Martta Palola – Hottas Höjris, pronssia Johanna Similä – Mein Freund.
Veera Paloheimo - Wolle Wolkenstein, kuva SRL Hanna Heinonen. Wolle on rakas "perhehevonen", jolla on pysyvä pakka kotitallissa. Mitaleille ja menestykseen se on nostanut myös isosisko Ellan.
Veera Paloheimo vei junioreiden SM-kullan hevosellaan Wolle Wolkenstein kahden osakilpailun yhteistuloksella 143,0.
Riihimäkeläinen kultamitalisti päätti valmentajansa Ville Vaurion kanssa ottaa toiseen osakilpailuun rauhallisen verryttelyn ja hakea vain hyvää fiilistä.
-17-vuotiaasta kokeneesta Wollesta ei ikinä tiedä. Onneksi se ei ole keksinyt kanssani kepposia. Olen iloinen tämän päivän yli 73 prosentin ennätystuloksestamme. Tavoittelimme viime vuoden hopeamitalin jälkeen kultaa ja se onnistui, kertoo iloinen Paloheimo.
Veera Paloheimo - Wolle Wolkenstein, kuva SRL Hanna Heinonen.
Junioreiden hopea meni Martta Palolalle ja 13-vuotiaalle ruunalle Hottas Höjris (139,3).
-Hottis tuli minulle syksyllä 2018. Viime vuonna emme päässeet finaaliin, mutta nyt on mennyt hyvin ja ajattelin, että mitali voisi tulla.
Hopeamitalisti on kotoisin Mustasaaresta ja häntä valmentavat Jasmin Sikström sekä Carina Kemppi.
Martta Palola - Hottas Höjris, kuva SRL Hanna Heinonen.
Pronssin nappasi espoolainen Johanna Similä Mein Freundillaan (136,4).
-Tämä on vasta neljäs kilpailumme tänä vuonna. Teimme uuden kürin valmentajani Inkeri Kostiaisen kanssa. Hevonen oli tänään paremmin minun kanssani, kertoo tyytyväinen viime vuoden kultamitalisti ja edellisvuoden hopeamitalisti Similä.
Kaikki juniorimitalistit ovat 18-vuotiaita ja kilpailevat viimeistä vuottaan junioreissa. Kaikilla on myös allaan hevoset, joilla he uskovat jatkavansa nuorissa ratsastajissa.
Johanna Similä - Mein Freund, kuva SRL Hanna Heinonen
Juniorit, SM
1) Veera Paloheimo – Wolle Wolkenstein, Hyvinkään Urheiluratsastajat 143.0,
2) Martta Palola – Hottas Höjris, Korsholms Sportryttare 139.3
3) Johanna Similä – Mein Freund, Tuomarinkylän Ratsastajat 136.4
Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/class_sections/535681
Uutiset
- 18.7.2025Annina Nordström ja Fuzhou ensimmäisissä EM-kilpailuissaan 50 parhaan joukossa
- 18.7.2025Valjakkoajon Nordic Masters Driving Ypäjällä – jokaisen senioriluokan koulukokeen kärjessä suomalaisvaljakko
- 17.7.2025Annina Nordström ja Fuzhou semifinaaliin esteratsastuksen EM-kilpailuissa A Coruñassa
- 17.7.2025Suomalaisvikeltäjille menestystä Flyingen kolmen tähden kilpailussa – Anna Kivistö kolmas 3* yksinvikellyksessä
- 15.7.2025Valjakkoajon Nordic Masters Driving Ypäjän Hevosopistolla – mukana 38 kansainvälistä valjakkoa
- 15.7.2025Kouluratsastuksen Pohjola-finalistit selvillä
- 15.7.2025Annina Nordströmin Fuzhou läpi eläinlääkärintarkastuksesta – ratsukko kilpailee ensimmäisen EM-ratansa huomenna A Coruñassa
- 14.7.2025Askellajiratsastuksen SM - finaalipäivän palkintohuumaa Ypäjällä!
- 13.7.2025Elli Viitala ja Woodcroft Rockstar Pohjola Tourin viimeisen osakilpailun voittoon
- 13.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Nita Tolonen lapsiratsastajien henkilökohtaisessa finaalissa