Kaikki odottavat jo Helsinki International Horse Show´ta

15.2.2021

Vuosi 2020 oli Helsinki Horse Show’lle, kuten useimmille muillekin suurtapahtumille, outo ja haasteellinen välivuosi. Nyt on katse kääntynyt ensi syksyyn. Kysyimme tapahtumajohtaja Tom Gordinilta tuoreita kuulumisia.

Maailmanlistan kakkonen Martin Fuchs ja Clooney 51. Kuva Heidi Lammi.

 

Miten HIHS selvisi kautta aikojen ensimmäisestä välivuodestaan?

Yksinkertaisesti sanottuna yllättävän hyvin. Suurimpana haasteena oli reipas taloudellinen tappio. Osasimme arvioida sen jo keväällä, ja eri tahojen tuet helpottivat tilannetta. Meidän peruuttamispäätöksemme jälkeen yksi World Cup -kisa toisensa jälkeen peruuntui. Loppujen lopuksi kaikki osakilpailut eli koko sarja peruuntui. Göteborgin finaali on tarkoitus järjestää ilman yleisöä.

 

Miltä näyttää vuoden 2021 tapahtuma?

Päätimme jo kesällä siirtää vuoden 2020 ohjelman sellaisenaan vuoteen 2021. Siinä ei siis ole odotettavissa muutoksia. Toki jotain uutta ja yllätyksellistä voidaan vielä lisätä mukaan. Yleisesti ottaen näyttää hyvältä, kunhan yhteiskuntaa päästään kesällä avaamaan. 

 

Missä vaiheessa ollaan nyt?

Pitkin syksyä ja tälläkin hetkellä on tärkeintä varmistaa kumppanien mukanaolo. Sen suhteen vallitsee positiivinen draivi. Lähes kaikki Horse Show´n kumppanit jatkavat kanssamme. Vain pari on lopettanut, mutta tilalle on saatu uusia. Neuvottelut usean uuden kumppanin kanssa ovat hyvässä vaiheessa. Julkistamme piakkoin uudet yhteistyökuviot. Olemme myös viimeistelleet Amateur Tourin ja HIHSin kotimaisten kilpailujen karsintajärjestelmiä. SRL hyväksyi ne viikko sitten, ja julkaisemme ne lähiaikoina.

 

Milloin lipunmyynti 2021 jatkuu?

Lipunmyynti jatkuu keväällä. Olemme jo myyneet viime keväänä todella hyvin, joten ei ole syytä hosua vielä. Valmistelemme lipunmyynnin mahdollisimman hyvin ennen kuin myynti alkaa.

 

Vaikuttavatko mahdolliset rajoitukset suunnitteluun?

Totta kai vaikuttavat, kuten kaikkeen yhteiskunnassamme. Seuraamme tarkasti, miten kevät ja kesä etenevät ja arvioimme syksyn erikseen. Ennen Horse Show´ta on iso liuta suurtapahtumia, maailmalla ja Suomessa. Saamme niistä arvokasta tietoa ja kokemuksia.

 

Mitä kansainväliset tahot, FEI ja huippuratsastajat, odottavat?

FEI ja kilparatsastajat janoavat paluuta normaaliin kilpailutoimintaan. FEI tarvitsee sarjansa, World Cupin ja Nations Cupin, ja ratsastajat haluavat kilpailla. Sitähän on pystytty tekemään eri maissa alemmalla tasolla eri järjestelyin, mutta erityisesti korkeimman 5*-tason kisoja ei ole ollut. Huippuratsastajat toivovat kovasti pääsevänsä Helsinkiin tänä vuonna.

Lisätietoa: www.helsinkihorseshow.fi