Kaksi hopeamitalia Tanskasta

1.6.2010

Vammaisratsastuksen PM-kilpailu, Vallenbaek, Tanska 12.11.
ja kansainvälistä esteratsastusta CSI-W Verona, Italia sekä CSI3* Oldenburg, Saksa

Karjalainen ja Jaakkola ratsastivat henkilökohtaiselle hopealle
Suomi otti kaksi hopeamitalia vammaisratsastajien epävirallisissa Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa Tanskan Vallenbaekissa. Katja Karjalainen Kellokoskelta ratsasti toiseksi ryhmässä yksi. Voiton vei hallitseva maailman mestari Jens Lasse Dokkan Norjasta. Leena Jaakkola Oulusta otti hopeamitalin ryhmässä kolme, jossa kultaa ratsasti Ruotsin Gabriela Löf. Suomen joukkuesijoitus oli neljäs.

Kilpailijat ratsastivat yhteensä kolme luokkaa, lauantaina kaksi koulurataa ja sunnuntaina Kür-vapaaohjelman. Joukkuetulokset ratkesivat lauantain luokkien perusteella ja henkilökohtaiset mitalit jaettiin lauantain toisen luokan ja sunnuntain vapaaohjelman yhteistulosten perusteella. PM-kilpailun epävirallinen status johtui siitä, että mestaruuksista ratsastettiin noudattaen Tanskan kansallisia sääntöjä kansainvälisten sääntöjen sijasta, koska kilpailu oli samalla Tanskan mestaruus.

- Katja Karjalainen ratsasti kakkoshevosellaan, koska paras ratsu oli loukannut jalkansa juuri ennen matkan alkua. Katja teki tasaisia tuloksia läpi koko kisan säilyttäen hopeatilansa alusta loppuun. Kultamitalisti ja hallitseva maailman mestari Dokkan ratsasti omassa tulosluokassaan yli 74 prosentin keskiarvoin. Katjan luokkatulokset olivat 64 - 69 prosentin keskiarvoja, kertoi joukkueen valmentaja Arto-Pekka Heino.

- Leena Jaakkola kilpaili ryhmässä kolme. Hän ratsasti lauantain ensimmäisessä luokassa kolmanneksi 67 prosentin tuloksella. Lauantain toisen luokan hän voitti, saaden samalla ensimmäistä kertaa paremman tuloksen kuin koko mestaruuden 0,5 prosentin turvin vienyt tuttu kanssakilpailija Gabriella Löf. Sunnuntaina vapaaohjelmakilpailu meni todella tiukaksi. Leenan ja Muratin Kür-ohjelma Charlie Chaplin -musiikin tahdissa oli erittäin onnistunut, mutta hän menetti lopulta kultamitalin vajaalla yhdellä pisteellä, raportoi Heino.

Leenalla on jo uusi kilpakumppani odottamassa Belgiassa ja Murat on todennäköisesti löytänyt kilpahevosen uralleen jatkoa juniorikilpailijan oppimestarina.

Ryhmässä neljä kilpaileva Eeva Kaartinen sijoittui 13 osallistujan joukossa kahdeksanneksi.
- Hänen hevosensa Tally Sun on kuuma ja herkkä. Verryttelyssä hevonen hermostui levottomien olosuhteiden takia eikä yltänyt suorituksissa parhaimpaansa, vaikka radalla ei virheitä tullutkaan. Kyseessä olivat 17-vuotiaan Tallyn jäähyväiskilpailut ja Eeva etsii uutta kilpahevosta, kertoi Heino.

- Kaiken kaikkiaan Suomen tulokset ovat aivan uskomattoman hienot. Erot joukkuekilpailussakin olivat pienet, eikä kärki ole kaukana. Matkaan mahtui myös vastoinkäymisiä. Matilda Fribergin hevonen sairastui matkalla Tanskaan, mutta hän pääsi mukaan kilpailuun lainahevosella, jonka hankkimisessa kilpailun järjestäjä auttoi. Matilda ratsasti hyvät radat täysin tuntemattoman hevosen kanssa. Toisessa luokassa ratsukko sai jo yli 60 prosentin tuloksen, kertoi joukkueen johtaja Anneli Hämäläinen.

- Tästä on mukavaa lähteä jatkamaan valmennussuunnitelman ja ensi vuoden kilpailukalenterin tekoa yhdessä joukkueen kanssa. Seuraavassa valmennustilaisuudessa sovitaan myös ensi kauden katsastuskilpailuista ja valintakriteereistä. Saimme tästä PM-kilpailusta hyvän vertailukohdan siihen, missä lajin kärkiratsukot tasollisesti ovat. Lisäksi saimme myönteistä palautetta Suomen vammaisratsastuksen tasosta. Joukkueen sisällä on nyt hyvä pohjan yhteistyölle ja meidän täytyy vain saada lisää kansainvälistä kokemusta. Vain osallistumalla voimme tulla paremmiksi, summasi Heino. Kaikkiaan Suomen joukkueeseen kuului neljä hevosta ja 13 henkilöä.

- Suomessa aktiivisesti kilpailevia vammaisratsastajia on 6-8 henkilöä. Tänä vuonna he ovat ratsastaneet yhteensä 10 starttia seuratason yläpuolella, sanoi Ratsastajainliiton vammaisratsastusvastaava Merja Alasjärvi.

Tulokset
Ryhmä I, 4 lähti, 3 mitalia

1) Jens Lasse Dokkan / Lacour Norja 144,534 % 2) Katja Karjalainen (Kellokoski) / Backyard's Be Pop Suomi 133,931 %, 3) Anita Johnson / Parlaments Ruotsi 127,854 %, 4) Matilda Friberg ( Hki) / Filippa Suomi 121,570 %

Ryhmä III, 4 lähti, 3 mitalia
1) Gabriella Löf / Mar Cusé San Ruotsi 133,826 %, 2) Leena Jaakkola (Oulu) / Murat Suomi 133,290 %, 3) Carolin Rutberg / Weltini Ruotsi 129,889 %, 4) Linnette Hechmann Jørgensen / Sambo Af Mosevang (DEN) 124,866 %

Ryhmä IV, 13 lähti, 3 mitalia
1) Elisabet Aardal-Eriksson / Epistel Ruotsi 140,304 %, 2) Henrik Sibbesen / Blæsbjerg´S Lavento Tanska 139,849 %, 3) Ann Cathrin Lübbe / Zanko Norja 139,347 %, … 8) Eeva Kaartinen (Noormarkku) / Tally Sun Suomi 127,633 %,

Joukkuekilpailu
1) Norja 407,916 %, 2) Tanska 403,059, 3) Ruotsi 401,201, 4) Suomi 393,030 (Katja Karjalainen (Kellokoski)  / Backyard's Be Pop 68,628 ja 64,763 %, Matilda Friberg ( Hki) / Filippa 59,020 ja 60,318 %, Leena Jaakkola (Oulu) / Murat 67,180 ja 65,600 %,  Eeva Kaartinen (Noormarkku) / Tally Sun 63,096 ja 63,764 %

Täydelliset tulokset: www.sivklub.dk

--

Mikael Forstén ei startannut
Suomen Mikael Forstén veti hevosensa Skybreakerin pois maailmancupin lähtölistalta Veronassa Italiassa. Hevonen ei tuntunut kilpailun alkupäivinä omalta itseltään ja Forstén haluaa varmistua sen terveydentilasta ennen ensi viikonlopun Stuttgartin osakilpailua. Noora Pentti hyppäsi kaksi hyvää sijoitusta kolmen tähden tasolla Oldenburgissa Saksassa.

Tulokset
CSI3*, Oldenburg, Saksa

Luokka 140 cm, yksi uusinta 41 lähti, 11 sijoittui
1) Janne-Friederike Meyer / Chika`s Way Saksa 0-28.87, 2) Gert-JanBruggink / Primeval Wings Hollanti 0-28.91, 3) Noora Pentti / Navarro Suomi 0-29.66  Kuvassa vasemmalla Helsingin kilpailusta.
 
Luokka 140 cm, aikaratsastus, 58 lähti, 15 sijoittui
1) Pius Schwizer / Jamaica Sveitsi 0-51.05, 2) Christian Siemer / Carlsson vom Dach 0-51.26, 3) Henrik Griese / Charleen 0-53.03,…11) Noora Pentti / Navarro Suomi 0-56.51

CSI Oldenburg, amatööriluokat
Luokka 135 cm, aikaratsastus, 20 lähti 8 sijoittui
1) Alexandra Marowsky / Sayonara 33 Saksa 0-51.32, 2) Christina Hülsmann / Buddelei Catina Saksa 0-54.77, 3) Karin Bühler / Midnight Express IV Sveitsi 0-55.27, …8) Hanna Parikka / Cynderella Suomi 1-65.08

Luokka 135 cm, aikaratsastus, 20 lähti, 8 sijoittui
1) Thomas Sagel / My Girl 21 Saksa 0-52.00, 2) Simone Meurer / Lanzer 11 Saksa 0-53.87, 3) Udo Kloetzel / Cassiopeia 30 Saksa 0-59.08,… 7) Hanna Parikka / Cynderella Suomi 4-53.78,… 10) Hanna Parikka, Lightsome Suomi 5-60.96

Luokka 120 cm, aikaratsastus, 12 lähti, 8 sijoittui
1) Marta Fernandez Andrade / Lois Lane Malta 0-47.83, 2) Eva Gonda / El Campeon`s Ottograaf USA 0-53.01, 3) Stine Lokken / L`Akadella Norja 2-62.47, 4) Jenni Dahlman / Livana 8 Suomi 2-64.42,…11) Jenni Dahlman / Simon 106 FIN 10-77.20

Luokka 120 cm aikaratsastus, 16 lähti, 8 sijoittui
1) Ann-Kathrin Tiemann / Mister Mallone Saksa 0-43.69, 2) Arnold Fischer / Puricelli Saksa 0-44.98, 3) Huang Zuping / Siegfried 32 Kiina 0-46.33, …8) Jenni Dahlman / Livana 8 Suomi 0-55.95,…12) Hanna Parikka / Lightsome Suomi 5/59.79

Verona, Italia
Luokka 160 cm, yksi uusinta, maailmancupin osakilpailu 40 lähti, 16 sai mc-pisteitä
1) Gerco Schröder / Eurocommerce Milano Hollanti 0-0-40.09, 2) Leopold van Asten / VDL Groep Fleche Rouge Hollanti 0-0-41.02, 3) Meredith Michaels-Beerbaum / Shutterfly Saksa 0-0-41.51, 4) Jonella Ligresti-Bonomelli / Nanta 0-0-45.03, 5) Albert Zoer / Oki Doki Hollanti 0-4-39.55 (ei suomalaisia osallistujia)

Kuvat PM-kilpailusta Susse Ingman-Friberg, esteratsastuskuva Matti Hietanen
Kuvien käsittely Marcus Westermark