Karjalainen ja Callan 7. paralympialaisten kürissä

1.6.2010

Katja Karjalainen ratsasti seitsemänneksi ruunalla Callan tuloksella 64,999 prosenttia maksimipisteistä Pekingin paralympialaisissa, jotka kilpaillaan ratsastuksen osalta Hongkongissa. Sijoitus tuli 1b-luokassa, jossa ratsastettiin nyt vapaaohjelma musiikin tahtiin käynnissä ja ravissa. Hieman parempaakin sijoitusta saatettiin odottaa, sillä ratsukko oli tiistaina pakollisessa ohjelmassa upeasti neljäs.
 
- Olosuhteet olivat nyt rankemmat, kosteus oli hirveä. Ohjelmassa hevosella oli uskomaton ravi ja matkaavoittavuus, ja jouduin tekemään hätäratkaisuna niin, että pysähdyin ohjelmassa kerran odottamaan musiikkia, Karjalainen kertoo.

- Hevonen tuntui raskaammalle kuin edellisillä radoilla, ja jo radalle mennessä olin kuin tomaatti, jouduin oikein ratsastamaan saadakseni Pörrin pohkeen eteen.
- Olen kuitenkin tosi tyytyväinen, kun ajattelee, kenelle olen hävinnyt. 

Kultaa otti britti Lee Pearson hevosella Gentlemen tulosprosentilla 77,057, hopeaa Englannin Balshaw Ricky ja Deacons Giorgi, 70,444 % ja pronssille nousi Brasilian Marcos Alves hevosella Luthenau de Vernay, 67,333 %.

Kür-finaalissa eli vapaaohjelmassa musiikin tahtiin jaettiin henkilökohtaiset mitalit. Karjalainen on suunnitellut itse ohjelmansa Nightwishin musiikin tahtiin. Taiteellisen vaikutelman ohella vapaaohjelmassa saa lisäpisteitä teknisestä vaikeudesta. Karjalaisen ohjelmaan on lisätty pakollisten kuvioiden ohella keskiravia ja siinä tuodaan esiin hevosen vahvuuksia, sillä on muun muassa erittäin hyvä vapaa käynti ja myös raviosuudet ovat saaneet kiitosta.

Mukana kisapaikalla on myös hevosenhoitaja ja apuratsuttaja Petri Lopakka sekä Karjalaisen henkilökohtainen avustaja Tanja Takkula. Paralympialaisissa oli myös suomalaisedustus tuomaristossa, johon kuuluu kansainvälinen vammaisratsastustuomarimme Tarja Huttunen.

Tulokset:
http://results.beijing2008.cn/WRMP/ENG/Schedule/EQ.shtml