Kentän EM-nuoret, lauantai

1.6.2010

Kansainvälistä kenttäratsastusta nuorten EM, CH-EU-YR-C, Pardubice, Tsekki, 5.8.

Suomalaisten kilpailu jää kesken

Kenttäratsastuksen nuorten (16-21-v) EM-kilpailussa Pardubicessä Tsekissä Suomea edustivat helsinkiläiset Martina Petersen-Jessen Navaronne ja Laura Seppälä Lotta. Seppälä ratsasti maastoesteradan yhdellä kiellolla ja olisi pystynyt pitämään eilisen sijoituksensa. Maalissa huomattiin, että hänen hevosensa oli saanut radan aikana takajalkaan haavan, joka vaati tikkejä. Hevonen lääkittiin toimenpidettä varten ja haava ommeltiin, joten Laura Seppälä ja Lotta eivät pääse starttiin viimeisessä osakokeessa.

Martina Petersen-Jessen ja Navaronne hyppäsivät maastoradan virheittä kunnes jäljellä oli enää kolme estettä. Hevoselta oli irronnut kenkä, se liukastui, ratsukko kaatui ja hylättiin. Sekä hevonen että ratsastaja ovat kunnossa.

- Positiivista on se, että molemmat ratsastajat pääsivät kokemaan, että heidän taitonsa riittävät EM-tason kahden tähden maastoesterataan. Heillä on kaksi vuotta tässä ikäsarjassa vielä edessään, joten tämä oli arvokas kokemus vaikka nyt jäimmekin ilman tulosta, kertoi joukkueen johtaja Seppo Laine.

- Kilpailun aikana oli kova sade ja todella huono keli. Kilpailu jouduttiin keskeyttämään yli tunniksi bankettiesteen esteen pohjan petettyä sateessa. Pohjaa ei saatu kuntoon, joten este poistettiin radasta onnettomuuksien välttämiseksi, jatkoi Laine.

Vaikeista olosuhteista ja niiden aiheuttamista viivästyksistä johtuen tulokset eivät vielä ole käytettävissä.

Tulokset ja kuvia mm. maastoesteistä: www.equichannel.cz
Järjestäjän sivut: www.pardubice-racecourse.cz