Kenttäratsastuksen Suomen mestaruudet käynnistyivät Keravalla

6.8.2022

Keravan Ratsastusseuran järjestämissä kenttäratsastuksen Suomen mestaruuksissa ratkottiin tänään senioreiden koulu- ja estekokeita. Kilpailut jatkuvat huomenna maastokokeella. Suvi Järvi ja Orlanda II jatkavat kahden osakokeen jälkeen kärjessä.

Suvi Järvi ja Orlanda II. Kuvat Heidi Lammi.

 

Suvi Järvi Ylöjärven Ratsastajista on koulu- ja estekokeen jälkeen ensimmäisellä sijalla Keravalla tänään startanneessa kenttäratsastuksen senioreiden suomenmestaruuskilpailuissa, joihin otti osaa yhteensä 12 ratsukkoa. Järvi ratsasti tammallansa Orlanda II:lla koulukokeesta tuloksen 65,32 prosenttia ja jatkoi estekokeessa puhtaalla radalla.  

Ratsukolla on takanaan pitkä yhteinen historia mestaruuskilpailuita. Vuonna 2019 pari nappasi kenttäratsastuksen SM-kultaa Ypäjällä. Järven mukaan hevonen on tänäkin vuonna hyvässä kunnossa ja sillä riittää intoa, vaikka ikää Orlandalla on jo 17-vuotta.  

”Kouluradalla hevosen innokkuuden seurauksena otimme yhden rikon, mutta muuten kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan”, Järvi sanoo. Hän kertoo tekevänsä myös maastokokeessa parhaansa ja pyrkii pysymään johdossa loppuun asti. 

 

Axel Lindberg ja Bonapartis.

 

Tässä vaiheessa kilpailua toisella sijalla on Husaariratsastajien Axel Lindberg orilla Bonapartis. Ratsukko keräsi kouluosuudelta 65,00 prosenttia ja ratsasti puhtaan radan esteillä. Bonapartis on Lindbergin pitkäaikaisen hevosenomistajan oma kasvatti, ja siksi tulos tuntuu ratsastajasta erityisen hyvältä. Hevonen on myös ensikertalainen kolmen tähden kilpailuissa, mutta ratsastaja ei ole huolissaan sen pärjäämisestä.  

”Bonapartis on hieno hevonen, jonka kanssa on suunnitelmia pitkälle. Liikaa sitä ei siis lähdetä huomenna painostamaan, mutta tuskin mitään ongelmia tulee”, Lindberg sanoo. 

Kolmannella sijalla on viime vuonna hopealle ratsastanut Ann-Niina Kiviniitty-Ranta-Aho hevosellaan Madame Schnabel. Kouluosuudelta ratsukko sai päivän parhaan tuloksen, 70,08 prosenttia, mutta rataesteiltä napsahti harmillisesti kahdeksan virhepistettä. Ratsastajan taktiikka huomisilla maastoesteillä on hänen omien sanojensa mukaan mennä korkealta ja kovaa. 

Keravalla ratsastetaan myös kenttäratsastuksen kahden tähden kilpailu. Koulu- ja estekokeen jälkeen luokan johdossa on Eirin Losvik hevosella Daffodil's Flamenco. Ratsukko sai koulukokeesta hienot 74,89 prosenttia, mutta estekokeesta mukaan tarttui neljä virhepistettä. Toisella sijalla oleva Tiia Mäntykoski hevosella ZZ Toperi ratsasti estekokeessa puhtaan radan ja kouluosuudesta 66,70 prosenttia. 14-vuotias ruuna ZZ Toperi on ollut Mäntykoskella kaksivuotiaasta asti ja yhteisiä kilpavuosia on takana jo kymmenen.  ”Yritin olla häiritsemättä hevosta viimeiseen asti ja se toimi tänään. Huomenna maastokokeessa ykköstavoitteemme on tulla maaliin”, hän kommentoi suoritustaan. 

Kilpailut jatkuvat huomenna Keravan ratsastuskeskuksessa kello 13.00. Suomen mestaruudesta ratsastetaan kello 15.30 eteenpäin. 

 

Ann-Niina Kiviniitty-Ranta-Aho ja Madame Schnabel.

 

6.8. Kansallisia kenttäratsastustuloksia, Kerava 

Luokka 1 – CCN3* Senioreiden Suomen mestaruus, tilanne kahden osakokeen jälkeen 
1) Suvi Järvi - Orlanda II, Ylöjärven Ratsastajat 34.7-0-34.7 
2) Axel Lindberg - Bonapartis, Husaariratsastajat 35.0-0-35.0 
3) Ann-Niina Kiviniitty-Ranta-Aho - Madame Schnabel, Ratsastusseura Varsa 29.9-8-37.9 

Luokka 2 – CCN2*, tilanne kahden osakokeen jälkeen 
1) Eirin Losvik - Daffodil's Flamenco, Nykarleby Ridklubb 25.1-4-29.1 
2) Tiia Mäntykoski - ZZ Toperi, Team Pähkinä 33.3-0-33.3 

Täydet tulokset: https://online.equipe.com/fi/competitions/49756 

Tapahtuman järjestäjä: https://www.kerra.fi/