Koivisto kuudes Tallinnassa
1.6.2010
Kansainvalista esteratsastusta, Tallinna CSI-W ja Bryssel CSI 5* 1.10.
Koivisto kuudes Tallinnan maailmancupissa
Jukka Mikael Koivisto Vierumaelta ratsasti hevosellaan Nandele kuudenneksi Maailmancupin Keski-Euroopan liigan osakilpailussa Tallinnassa. Luokan voitti Puolan Lukasz Jonczek hevosella Lavida yhdella uusinnan yliaikavirhepisteella. Vaikealta, Aki Ylanteen suunnittelemalta radalta, selviytyi uusintaan vain kolme ratsukkoa. Koivisto sai perusradalla yhden pudotuksen.
Ville Kulkas Ariellella ja Raimo Aaltonen L' Umonialla putosivat niukasti palkintosijojen ulkopuolelle tuloksillaan 8 virhepistetta perusradalta. Kulkas oli kahdeksas ja Aaltonen 9. kun palkintosijoja oli seitseman. Pisteita Keski-Euroopan liigasta ei voi siirtaa Lansi-Euroopan liigaan, johon Suomi kuuluu. Lansi-Euroopan maailmancup kaynnistyy 15.10. Oslosta ja jatkuu seuraavana viikonvaihteena Helsinki International FIM Horse Showssa 19.-22.10.
Brysselin viiden tahden kilpailussa Belgiassa Mikael Forsten, Sebastian Numminen ja Noora Pentti hyppasivat tukun sijoituksia kovassa seurassa. Sunnuntaina GP:ssa Sebastian Numminen sai Sails Awaylla yhden pudotuksen ja Mikael Forsten Skybeakerilla kaksi. Kumpikaan suomalaisista ei sijoittunut luokassa, jonka voitti Rodrigo Pessoa Brasialiasta hevosella Oasis. GP:n paapalkinto oli Audi Q7 henkiloauto.
Tulokset Tallinna CSI-W
Luokka 145 cm, yksi uusinta, FEI maailmancupin Keski-Euroopan liigan osakilpailu 26 lahti, 7 sijoittui
1) Lukasz Jonczek / Lavida Puola 0-1-50,75, 2) Hans Ley / Cherie Tanska 0-4-43,81, 3) Krzesztof Ludwiczwk / Hof Sckhretstakens Quamiro Puola 0-8-41,48…6) Jukka Mikael Koivisto / Nandele Suomi
Tulokset Bryssel CSI*****
Luokka 145, 2 vaihetta, 34 lahti, 10 sijoittui
1) Le Jeune, Philippe / Gentleman Belgia 0/0-28.11, 2) Baryard-Johnson, Malin / H&M Tamina Ruotsi 0/0-29.53, 3) Forstén, Mikael / Quinault Suomi 0/0-29.83,…13) Numminen, Sebastian / Camara Z Suomi 0/4-35.9, 33) Pentti, Noora / Evli Popcorn 18 Suomi
Luokka 150 Pisteenmetsastys + jokeri, 15 lahti, 10 sijoittui
1) Philippaerts, Ludo / Vici vh Pltoniahof Belgia 65-56.60 3) Whitaker, Robert / Prima Vera Britannia 65-59.72, 3) Hansen, Tony André / Camiro 19 Norja 65-63.62…7) Pentti, Noora / Campari Suomi 45-58.56
Luokka 145 aikaratsastus, 28 lahti, 10 sijoittui
1) Rozier, Philippe / Ideal Deroy Ranska 0-46.06, 2) Demeersman, Dirk / Tiquila Belgia 0-46.55, 3) Le Jeune, Philippe / Gentleman Belgia 0-47.68... 6) Numminen, Sebastian / Camara Z Suomi 0-59.81,…11) Forstén, Mikael / Indira 4-48.20 Suomi
Luokka 145 aikaratsastus, 28 lahti, 10 sijoittui
1) Thijssen, Leon / Oramibro Z Hollanti 0-53.65, 2) Wathelet, Gregory / Ceasar Ukraina 0-54.02, 3) Baryard-Johnson, Malin / H&M Tamina Ruotsi 0-54.13, 4) Forstén, Mikael / Indira Suomi 0-54.13,…7) Numminen, Sebastian / Camara Z Suomi 0-62.7
Pahoittelen pohjoismaisten kirjainmerkkien puuttumista
Etusivun kuva Marcus Westermark
Uutiset
- 12.7.2025Tyylipassiluokka käynnisti askellajiratsastuksen SM-kilpailun
- 11.7.2025Nita Tolonen ja Keep Going hyvässä vireessä esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa Riesenbeckissä
- 11.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – Suomi yhdeksäs junioreiden joukkuefinaalissa
- 10.7.2025Esteratsastuksen EM-kilpailut La Coruñassa – Annina Nordström ja Fuzhou ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuksissa
- 10.7.2025Anniina Kolun ja Ghanan ensimmäinen rata ratsastettuna Kronbergin kouluratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa
- 10.7.2025Ikäluokkien esteratsastuksen EM-kilpailut Riesenbeck – toisen kilpailupäivän jälkeen Hugo Kogelnig ja Vermont kuudentena junioreissa
- 9.7.2025Junioreiden joukkueelta vahva aloitus esteratsastuksen ikäluokkien EM-kilpailuissa – Jone Illi kolmantena Celtas Quillianilla
- 8.7.2025Arvokilpailuratsu Supremo on vienyt jo neljä ratsastajaa kansainväliselle tasolle
- 7.7.2025Pohjola Tourin viimeinen osakilpailu ratsastetaan Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla
- 7.7.2025Kouluratsastuksen nuorten ja U25 ratsastajien EM-kilpailut Kronbergissä – Anniina Kolu mukana nuorissa ratsastajissa