Kouluratsastuksen ikäluokka EM - finaalipaikat ratkaistu

22.7.2023

Kouluratsastuksen ikäluokkien Euroopan mestaruuskilpailuja käydään parhaillaan Saksan Kronbergissa. Tänään lauantaina kilpailtiin junioreiden ja lapsiratsastajien kategorioissa finaalipaikoista. Sunnuntaina kilpaillaan henkilökohtaiset finaalit. Tällä kertaa suomalaisille ei finaalipaikkaa auennut tiukassa kilpailussa, mutta ratsukot keräsivät sitäkin arvokkaampaa arvokilpailukokemusta.

Mette Kauppila ja Shania 37, kuva Anu Korppoo

 

Juniorit kilpailivat eilen ja tänään henkilökohtaisessa ohjelmassa, jossa kilpailtiin pääsystä Euroopan kahdeksantoista parhaan joukkoon. Suomen junioreita edustivat Matilda Piispa ja Skovens Rosselli, Mette Kauppila ja Shania, Anniina Kolu ja Ghana sekä Anni Plith ja Rush On.

"Kisa oli kova ja erot pienet finaaliin pääsyyn. Kaikki paransivat suoritustaan edellisestä luokasta mutta tuli harmittavia virheitä. Mette Kauppila ja Shania jäivät vain 1,3 prosenttia finaalipaikasta", joukkueenjohtaja Anu Korppoo kommentoi kilpailun jälkeen. 

 

Anniina Kolu ja Ghana, kuva Anu Korppoo

 

Luokassa lähti peräti seitsemänkymmentä ratsukkoa. Kauppilan ja Shanian lopullinen sijoitus oli kolmaskymmenes hienolla tuloksella 69,353 prosenttia maksimipisteistä. Luokan kärkituloksen teki saksalainen ratsukko Rose Oatley ja Sommernacht tuloksella 78,030 prosenttia.

Lasten joukkueohjelman tuloksia jännitettiin loppuun asti. Suomen Milka Kovalainen ja Damon ratsastivat oman suorituksensa jo eilen perjantaina luokan ensimmäisessä osassa. Ratsukon tulos oli 73,242 prosenttia maksimipisteistä. Lopulta ratsukko saavutti sijan kaksikymmentäneljä eikä finaalipaikka jäänyt kauas. Luokassa lähti neljäkymmentäkahdeksan ratsukkoa, joista kahdeksantoista karsiutui finaaliin.

 

Milka Kovalainen ja Damon, kuva Anu Korppoo

 

"Tiimin yhteishenki on ollut aivan mahtava ja urheilijamme ovat ottaneet ison askeleen eteenpäin urheilijan polulla saaden arvokasta kokemusta arvokilpailuista ja kilpailemisesta kansainvälisellä ikäluokkien huippu tasolla. Hevosten laatu ja ratsastajien taito on huomioitu positiivisesti ja tarvitsemme lisää kansainvälistä kilpailukokemusta. Maajoukkue valmentaja Marko Björs on tyytyväinen siihen että hevoset ja ratsastajat toimivat hyvin ja yhteistyö vastuuvalmentajien kanssa oli saumatonta", Korppoo kertoo.

 

Tulokset, Kouluratsastus, Ikäluokkien Euroopan mestaruudet, Kronberg, Saksa

Junioreiden henkilökohtainen ohjelma, lähti 70

1) Rose Oatley - Sommernacht 7, GER, 78,030%

2) Allegra Schmitz - Morkramer - Libertad, GER, 76,794%

3) Lana-Pinou Baumgürtel - Zinq Emma FH, GER, 74.088%

...

30) Mette Kauppila - Shania 37, FIN, 69,353%

...

45) Matilda Piispa - Skovens Rosselli, FIN, 67,559%

...

52) Anni Plith - Rush on, FIN, 66,765%

53) Anniina Kolu - Ghana, FIN, 66,706%

 

Lasten joukkueohjelma, lähti 48

1) Vivianne Mercker - Djamalla, GER, 83,859%

2) Therese Billig - Faro Shen, GER, 82,842%

3) Marie Bernhard - For Rock G., GER, 81,334%

...

24) Milka Kovalainen - Damon, FIN, 73,242%

Täydelliset tulokset: Linkki