Kouluratsastuksen mestaruuksia jaossa Ypäjällä
26.10.2020
Hevosopisto Dressage Challenge -kouluratsastuskilpailu aloittaa kansallisen tason hallikauden lokakuun viimeisenä viikonloppuna.
Tiedote Hevosopisto. Kuvassa vuoden 2019 hallijoukkuemestarit, Lounais-Suomen joukkue. Kuva Hevosopisto/Leena Kahisaari
Ypäjällä kilpailusuorituksia nähdään lähes 400 kolmen päivän aikana. Kilpailuluokat ratsastetaan kahdessa hallissa. Kilpailu käydään yleisöltä suljetuin ovin, Hevosopiston ohjeistuksen mukaisesti kasvomaskeja on käytettävä kaikissa muissa tilanteissa, paitsi ratsastaessa.
Ratsastus ei ole kontaktilaji, joten lajin harrastaminen ja ammattimaisesti kilpaileminen on moneen muuhun lajiin verrattuna näinä aikoina riskittömämpää. Jokaisen kilpailijan ja heidän taustajoukkojensa vastuulla on kuitenkin huolehtia kilpailun turvallisesta läpiviennistä.
- Starttien määrä on suuri, mutta päiväkohtaisesti tarkasteltuna väki jakaantuu kahden hallin välille niin, että kilpailu on turvallista viedä läpi, Hevosopiston kilpailu- ja tapahtumakoordinaattori Hinni Koskenniemi kertoo.
Viikonloppuna ohjelmassa on paljon erilaisia mestaruuksia. Alueiden välisissä joukkuehallimestaruuksissa neljän ratsukon joukkueiden yhteenlasketut tulokset ratkaisevat sijoitukset alueiden välillä. Barokkihevoset, eli muun muassa Hollannista lähtöisin olevat friisiläiset, espanjalaiset andalusian hevoset ja portugalilaiset lusitanot, kilpailevat omassa mestaruudessaan lauantaina.
Keväällä kilpailematta jääneet henkilökohtaiset hallimestaruudet kilpaillaan tulevana viikonloppuna kaikissa ikäryhmissä.
Senioreiden hallitseva halli- ja Suomen mestari Anna von Wendt on mukana kahdella mestaruushevosella. Vastuksen antavat SM-kilpailun hopeamitalisti Pilvi Tuominen - G-Renzo ja Susanna Hyypiä Avemmolla.
Viikonloppuna kilpaillaan myös Suomen Ratsastajainliiton sarjakilpailut ikäluokkaratsastajille ja nuorten hevosten sarjakilpailun, EqPro Championsarjan, finaalit.
Kilpailuiden aikataulut julkaistaan Hevosopiston nettisivuilla viikon 44 aikana, Equipe Onlinesta löytyvät reaaliaikaiset lähtölistat ja tulokset.
Lisää tietoa tapahtumasta ja joukkuemestaruuksiin osallistuvat ratsukot: https://www.hevosopisto.fi/tapahtumat/dressage-challenge/
Lähtölistat ja tulokset: https://online.equipe.com/fi
Uutiset
- 28.9.2023Helsinki Horse Show 2023 - Euroopan mestari Steve Guerdat liittyy Helsingin huippujen joukkoon
- 27.9.2023Valjakkoajon hevosparien MM-kisat - ”Tavoitteena ehjä kokonaiskisa”
- 27.9.2023Scandinavian Futurityn non pro -luokassa voitto Verona Haanpäälle ja avoimen luokan voitto Elena Wuorimaalle
- 27.9.2023Kuluneiden sylinterikuolainten käytössä riskejä - Uudet kuolaimet todettiin testeissä kestäviksi
- 26.9.2023Suomen Hippos 50 v. – Kelmi on syyskuun hevonen
- 26.9.2023Seurojen jäsenet ja aktiivit kokoontuivat Tampereelle seuraseminaariin
- 26.9.2023Suomen Ratsastajainliiton ja Suomen Hippoksen näkemyksen mukaan eläinsuojeluasiamiehen virka tulisi vakinaistaa
- 24.9.2023Viimeiset paikat Helsinki Horse Show’n Pohjola Superfinaaleihin selvitettiin Ypäjällä
- 23.9.2023OKM:n myönsi seuratukea Vaulting Club Finlandille valmentautumiseen ja seuran nuorisotyöhön
- 23.9.2023Suomalaismenestystä Pohjoismaiden suurimmissa reining-kilpailuissa Axvallassa