Kouluratsastuksen Pohjola Tour finaalit sunnuntaina Hyvinkäällä

24.9.2021

Kouluratsastuksen kesän huippusarjan Pohjola Tour finaalit kilpaillaan sunnuntaina Hyvinkäällä Stable Novassa. Parhaimpien voittotaisteluista on muodostumassa hyvin mielenkiintoisia, kun ratsukot vielä pääsevät finaaleissa esittämään omat vapaaohjelmansa musiikilla. Jokaisen sarjan viisi parasta ratsukkoa kilpailee kauden ykköspalkinnoista.

Anna von Wendt ja Sir Skyfall. Kuva Hanna Heinonen.

 

Pohjola Grand Tourin ja Pohjola Small Tourin voittanut Anna von Wendt on innoissaan tulevasta viikonlopusta. Hän kilpailee finaaleissa Sir Fashionilla ja Sir Skyfallilla.

”Pohjola Small Tourin finaali on Sir Skyfallin kauden päätavoite. Meillä on todella kova vastus finaalissa, todella kovia kisakumppaneita. Katsotaan, miten menee. Meillä on hyvä kür-ohjelma ja hevonen on hyvässä vedossa. Hyvillä mielin olen kisaan lähdössä, tulossa on hyvä kilpailu.”

Pohjola Grand Touriin Anna von Wendt lähtee Sir Fashionilla, joka on herkempi myös ulkoisille olosuhteille. Finaali kilpaillaan Hyvinkäällä Stable Novan maneesissa.

”Esitän ensimmäistä kertaa uuden kür-ohjelmani. Se on tehty nyt ihan ”Fasulle”, aiempi oli muokattu Denzelin vanhasta vapaaohjelmasta. Siinä on elokuvamusiikkia ja se on teknisempi ja haastavampi kuin edellinen.”

”Tämä on hevosten ensimmäinen hallikilpailu, mitä tahansa voi tapahtua. Kisa on tärkeä valmistautumisessa Tallinnan kansainväliseen kilpailuun seuraavana viikonloppuna.”

Von Wendt on osallistunut kaikkiin muihin, paitsi suomenhevosten sarjaan tällä kaudella.

”Sarja on todella hyvä, siinä voi kilpailla monella hevosella, ja valita hevonen finaaliin. On hyvä, että kaudessa on muitakin tavoitteita, kuin SM-kilpailut. Sarja on todella hyvä lisä kisakauteen. Se kannustaa ensin tavoittelemaan finaalipaikkaa ja sen jälkeen pärjätä finaalissa. Minusta on vain hyvä, että päivän kunto ratkaisee, kuten vaikka SM-kisoissa.”

 

Nora Svensk ja Lammehaven´s Zadin. Kuva Kati Hurme.

 

Pohjola Grand Tourissa esitetään Grand Prix -vapaaohjelma. Mukana ovat von Wendtin ja Sir Fashionin lisäksi 22-vuotias Nora Svensk ja Lammehaven´s Zadin, jotka osallistuivat muutama viikko sitten U25-ratsastajien Euroopan mestaruuskilpailuihin. Susanna Hyypiä lähtee GP:ssa Avemmolla ja on mukana myös Pohjola Rising Tourissa toisella ratsullaan Ivemmolla. Kangasalla voittanut SM-hopearatsukko Anu Sironen ja 11-vuotias FWB San Quelle on osoittanut olevansa hyvässä tuloskunnossa. Finaalin viides ratsukko on gp-tasolle nousua tekevä Leena Turpeinen ja ori Ramses XII. Ykköspalkinto on tuhat euroa.

 

Leena Turpeinen ja Ramses XII. Kuva Sonja Holma.

 

Janni Martikainen ja Cornando v/d. Cadzandhoeve. Kuva Mirella Ruotsalainen.

 

Inter I-tasolla kilpailtavassa Pohjola Small Tourin finaalissa ovat von Wendtin lisäksi nuorten SM-kultamitalisti ja EM-finalisti vuodelta 2018 ja Tahkon osakilpailuvoittaja Janni Martikainen ja Cornando v/d. Cadzandhoeve, olympiaratsastaja ja moninkertainen Suomen mestari Elisabet Ehrnrooth ja Dayton, Kangasalla kolmanneksi sijoittunut Sonja Lesch ja FWB-tamma Kom Snowwhite ja Ypäjän ykköset Jenni Linna ja Franziskaner.

 

Pohjola Rising Tourissa vaativa B-tasolla ovat mukana Tahkolla voittanut Lina Bärlund ja First Finn Royal, Helsingin kakkonen Michaela Meller ja Flink, Ypäjän kakkonen Kaisa Pirinen ja Lauren, Hyypiä ja Ivemmo, ja junioreiden Suomen mestari Vilma Lehtinen ja Lancome Sjalstofte.

 

Anna Kärkkäinen ja Kulta-ahon Kasimir. Kuva Jutta Koivula.

 

Suomenhevosten Pohjola Finnhorse Tourissa Anna Kärkkäinen on ollut koko kauden lyömätön Kulta-ahon Kasimirilla. Finaalin voittoa lähtevät myös tavoittelemaan Kangasalan kakkonen Lassi Lehmusto ja Vekardo, tasaisen varmasti esiintyneet Laura Porthan ja Rodrik, Helsingin kakkonen Henna Arpalo ja Sibbo ja Anna Johansson ja lahjakas tamma Haavis-Estelle.

 

Pohjola Tour finaalien osallistujat, sarjakilpailujen viisi parasta

Pohjola Grand Tour 2021 - Road to Success, Grand Prix

1) Von Wendt Anna – Sir Fashion              BJÖRK              51,5
2) Svensk Nora – Lammehaven´s Zadin   HR                     35
4) Hyypiä Susanna – Avemmo                    LAHARA          34,5
5) Sironen Anu – San Quelle                        YR                     31,5
6) Turpeinen Leena – Ramses XII               HR                     29

Pohjola Small Tour 2021 - Road to Success, Inter I
1) Von Wendt Anna – Sir Skyfall                BJÖRK              66
2) Martikainen Janni – Cornando v/d C.  HR                     62
3) Ehrnrooth Elisabet - Daytona                 HR                     50
4) Lesch Sonja - Kom Snowwhite               HR                     49
5) Linna Jenni - Franziskaner                       SRS                   48

Pohjola Rising Tour 2021 - Road to Success, Vaativa B
1) Bärlund Lina – First Finn Royal              HusR                66
2) Meller Michaela - Flink                             LSR                   56
3) Pirinen Kaisa – Lauren                              PRS                   50
4) Hyypiä Susanna – Ivemmo                      LAHARA          42
5) Lehtinen Vilma – Lancome Sjalstofte  DTT                  38

Pohjola Finnhorse Tour 2021 - Road to Success, Helppo A
1) Kärkkäinen Anna_Kulta-ahon Kasimir YR                     75
2) Lehmusto Lassi - Vekardo                       YR                     56
3) Porthan Laura - Rodrik                             YR                     55
4) Arpalo Henna - Sibbo                                ViRa                 39
5) Johansson Anna – Haavis-Estelle          JSR                    34

Sarjakilpailupisteet: https://www.ratsastus.fi/kilpailu-ja-valmennus/tulokset/sarjakilpailut-2021/

 

Pinja Järvinen ja Fahrenheit. Kuva Jutta Koivula.

 

Hyvinkäällä myös ikäryhmien Legimia Dressage Future Cupin finaali

Legimia Dressage Future Cup on tarkoitettu poni-, juniori- ja nuorille ratsastajille. Sarja sisältää kolme osakilpailua ja finaalin. Finaalissa ratsukot ratsastavat kukin oman ikäryhmänsä kür-ohjelman. Finaali ratsastetaan yhtenä luokkana. Finaalissa parhaan kokonaisprosenttimäärän saanut ratsukko on sarjan voittaja.

Legimia Future Cup Kür
Lauantaina 25.9.
Poniratsukot klo 13.30

Veera Vesto ja United Colours
Roosa Salo ja Sir Maximus Welshwarrior
Saana Hannula ja Dacapo de l'Aube

Juniorit klo 14.00
Pinja Kolehmainen ja Dancing Queen
Anni Plith ja Midt-West Zalando
Pinja Järvinen ja Fahrenheit 44

Nuoret ratsastajat klo 14.30
Lia Lundström ja Quartus
Eerika Hakala ja American Beauty
Veera Paloheimo ja Wolle Wolkenstein

 

Lähtölistat ja tulokset: https://online.equipe.com/fi/competitions/43763

Järjestäjä Dressage Team Travers ry, kilpailupaikka Stable Novan maneesi, Myllyrannantie 10, 05800 Hyvinkää

Haven live lähettää kilpailuluokat suorana lähetyksenä: https://www.haven.fi/live/