Kouluratsastuksen SM-kilpailut Espoossa: Elisabet Ehrnrooth senioreiden Suomen mestariksi

21.7.2019

Ville Vaurio onnistui vapaaohjelmassa ja nousi hopealle. Maria Pyykönen otti pronssia.

Kuvat: Polina Nevaeva

Elisabet Ehrnrooth ja Bøgelys La-Ro varmistivat Suomen mestaruuden voittamalla molemmat osakilpailut. Eilen lauantaina ratsastetussa Grand Prix’ssa ratsukko otti voiton tuloksella 67,087%. Tuloksella ratsukko selvitti tiensä sunnuntain finaaliin, jonne vaadittiin yli 65 %:n tulos ensimmäisestä osakilpailusta. Ehrnrooth hallitsi myös sunnuntain finaalia voittamalla sen prosentein 69.660.

Suomen mestaruus ratkeaa kahden osakilpailun yhteistuloksen perusteella. Kokonaistuloksessa ero toiseksi tulleeseen Ville Vaurioon oli 1,938 pistettä. 

Ehrnrooth oli luonnollisesti voitostaan erittäin iloinen.
- Tuntuu oikein hyvältä. Edellisestä kerrasta on jo aika paljon aikaa. Hevonen oli hyvä ja se on kehittynyt nopeammin kuin olimme valmentajani Jannen Berghin kanssa ajatelleet. Hevonen saa nyt levätä hetken ja jatkamme sitten treenaamista. Toivottavasti kilpailemme seuraavan kerran Horse Show'ssa.

Mestaruus oli Ehrnroothin kolmas. Edelliset voitot ovat vuosilta 2001 ja 2003 hevosella Angard. Viime vuonna Ehrnrooth otti hopeaa hevosella Wizard II.


Ville Vaurio D'artagnan. Kuva: Polina Nevaeva.

Ville Vaurio paransi suoritustaan lauantailta ja nousi hopealle. 
 


Maria Pyykönen - Zelle. Kuva: Polina Nevaeva.

 

Ensimmäisen osakilpailun tulos:
Ratsastusseura Primus Luokka 3 - FEI Grand Prix 2009/2014 (2018)
Kansallinen | Hevonen | Kouluratsastus 9 lähtijää ja 3 sijoittuu
1) Elisabet Ehrnrooth, Helsingin Ratsastajat ry – Bøgelys La-Ro 67.087%, 2) Maria Pyykönen, Ratsastusseura Equus ry – Zelle 66.848%, 3) Ville Vaurio, Dressage Team Travers ry – D'artagnan 65.609%
Tulokset kokonaisuudessaan: https://online.equipe.com/fi/class_sections/432300

Toisen osakilpailun tulos:
Ratsastusseura Primus Luokka 9 - Kür Grand Prix  2009
Kansallinen | Hevonen | Kouluratsastus
4 lähtijää ja 2 sijoittuu
1) Elisabet Ehrnrooth, Helsingin Ratsastajat ry – Bøgelys La-Ro 69.660%, 2) Ville Vaurio, Dressage Team Travers ry – D'artagnan 69.200%
Tulokset kokonaisuudessaan: https://online.equipe.com/fi/class_sections/433320

SM-kilpailujen kokonaistulos:
1) Elisabet Ehrnrooth Bøgelys La-Ro Helsingin Ratsastajat ry 136,747
2) Ville Vaurio D'artagnan Dressage Team 134,809
3) Maria Pyykönen Zelle Ratsastusseura Equus ry 133,788
4) Susanna Hyypiä Avemmo Lahan 131,878

Tulokset kokonaisuudessaan: https://equipe-online.s3.amazonaws.com/assets/123841/original.pdf